Puutarhakirjojen antia

Onneksi on kirjasto. Puutarhanhoitoni olisi jäänyt puoliväliin ilman kirjastoja. Meillä ei kasvaisi edes ruoho ilman niitä. 

 

Ja oikeasti, kunnon nurmikon kasvatus se vasta taitolaji onkin.

Piharakentaja oli alun alkaen tehnyt pihalle huonon pohjan siirtomaan tai paremminkin siirtolohkareiden päälle. Nimellinen multakerros ei riittänyt nurmikon pohjaksi. Kävivät myöhemmin asiaa ihmettelemässä, katselivat kummallisia kaljulaikkuja pihassa. Siihen se jäi. Naapuripihoissa huono pohja uusittiiin ja päälle istutettiin rullanurmikkoa.

Minä päätin sinnitellä. Niin tein osin taloudellisistakin syistä, vaikka ei tuo rullanurmikko nyt niin kallista olekaan näin pieneen pihaan. Nurmikko ilmastoitiin, kalkittiin, levitettiin multaa, lisää ruohonsiemeniä, lisää multaa, lisää ilmastointia, kalkkia, multaa. Ja syksyn lehtiin ei koskettu ennen kevättä. Luin varmaan kaikki tekstit mitä nurmikonhoidosta käsiini sain. Nyt 15 vuoden jälkeen meillä on siedettävä nurmikko. Ei golfkenttätasoa, mutta siedettävä luomunurmikko.

Muutoinkin jouduin opettelemaan puutarhanhoidon ihan alusta. Kirjoista. Käsite ”puutarhanhoito” tosin tökkii edelleen. Rakastan puutarhoja, villejä, runsaita pikkupuutarhoja, vihreitä nurmimeriä vanhoine puineen, keittiöpuutarhoja, kattopuutarhoja, seinäpuutarhoja, kaupunkiviljelyä, guerilla garden -puutarhoja. Pidän puutarhan katselemisesta, suunnittelemisesta, sadonkorjuusta ja puutarhakirjoista. En vain ole löytänyt mitään iloa rikkaruohoista, puiden leikkaamisesta, ruohonleikkuusta, hoito-ohjeiden hakemisesta kirvojen valtaamille ruusupensaille tai muustakaan ”hoidollisesta” toiminnasta puutarhassa. Sitä vain on pakko tehdä.

Ruohon leikkuusta varmaan pitäisin, jos saisin esteettä työnnellä leikkuria puolikilometriä yhteen suuntaan ja toisen takaisin. Pikkupuutarhassa se ei ole mahdollista. Joka nurkassa on jotain väistettävää, kukkapenkin reunaa tai sinne tänne levittyvää pensasta.

Kirjasto on myös täynnä puutarhakirjoja, joiden nimet alkavat sanoilla ”helppohoitoinen”. Just joo, olen yrittänyt etsiä tuota helppohoitoisuutta pihaani niidenkin avulla. Ei ole vielä löytynyt. Joka kevät päätän rakentaa puutarhani uudestaan minimalistiseen tyyliin, jotta sen hoito olisi helpompaa. Ei ole syntynyt minimalistista puutarhaa tähän mennessä. Puutarhani on minikokoinen muttei minimalistinen.

Ehkä siksi olen nyt luovuttanut ja ihastunut aivan toiseen äärilaitaan puutarhoissa ja puutarhakirjoissa. Tämänhetkisistä inspiraatiokirjoistani Russian parks and gardens ja Life on a russian country estate, molemmat kirjaston kirjoja, löytyy huikeita puutarhoja, kuvauksia kasvihuoneista ja palatsien talvipuutarhoista trooppisine kasveineen. Minun onneni on, ettei silloin lotkautettu korvaakaan kosteusvaurioille tai välitetty rakennustarkastajista. Estoitta rakennettiin monimutkaista, kosteaa ja todennäköisesti järkyttävän kallista.

Tuosta elämäntyylistä, ja siihen kirjallisuuden klassikoiden mukaan liittyvästä jatkuvasta haikailusta Kirsikkapuistosta Pariisiin, Moskovaan tai ainakin jonnekin, löytyy varmaan ratkaisu minunkin puutarhaongelmiini: palveluskunta. Minulta puuttuu palveluskunta, joka hoitaisi tuon ei niin minimalistisen mutta muuten minin pihani. Haikailuosio jäisi sitten minulle. Jos vaikka kävisin, tai ainakin haikailisin käyväni, Secret Gardens in Venice -kirjan puutarhoissa, tutustuisin Gardens of the World -kirjan puutarhoihin, kävisi Keukenhofissa, Monet´lla Givernyssä, De Tuinen van Appeltern -taimitarhassa Hollannissa ja vaikka missä. 

Lähdenkin tästä kirjastoon hakemaan lisää haikailtavaa ….