torstai 27. joulukuuta 2012

Ekovaatemerkki Nurmesta

A few nice clothes from Nurmi – a sustainable clothing label from Helsinki, Finland. "Clothes that you will cherish forever." 
-----------------------------------------------------------------------------------------------------
Kerroin aiemmin lupautuneeni ekovaatemerkki Nurmen katalogikuvauksiin. Pysyin suurinpiirtein omalla mukavuusalueellani, koska kuviin haluttiin ”tavallisia ihmisiä” ja ”kaikenikäisiä”. Tosin mieleen tuli tyttären näkemys vanhoista Dove -mainoksista: ”Kuka haluaa katsoa mainoksissa ihmisiä, joita muutenkin näkee jokapuolella.”. Pointti. Myönnetään. Asioissa on kuitenkin monta puolta. "Kauneus on katsojan silmässä". Kuvaaja Antin mukaan tosin "ei tässä nyt tarvi olla kaunis" eli se siitäkin sitten. 

Kuvaukset Nurmen Anniinan, kuvaaja Antin ja muiden kanssa olivat kivaa vaihtelua. Vaikka varsinainen leipätyöni ei paljon muuta olekaan kuin ihmisiin tutustumista, on hauskaa tavata uusia ihmisiä aivan toisenlaisissa merkeissä kuin työni. Lisäksi Anniinan suunnitteluideologia sopii omaan arvomaailmaani: materiaalien laatu, ekologisuus, tuotannon eettisyys ja ajatus vaatteista, joita käytetään pitkään.

Anniinan mallistot eivät ole varsinaista "ekoluksusta", todella ylellisistä materiaaleista ekologisesti ja eettisten periaatteiden mukaan toteutettua suunnittelua, mutta niiden värimaailma, vaatteiden enemmän klassiset kuin villisti irrottelevat mallit ja iholla hyvältä tuntuvat ekopuuvillat ovat vahvasti lähellä ekoylellisyyttä. Ekologisuuteen ja eettisiin valintoihin yhdistetty ylellisyyden tunne ei välttämättä ole huono asia. Toisaalta lapasesta karanneen hintainen luksus ei ehkä palvele ketään eikä mitään.       

Suosikkini Nurmen hillitystä linjasta on hamppu-ekopuuvillafarkut, joita meillä käyttää poika. Teini-ikäisen vaatekaappiin ne tosin ovat aika hintavat, mutta istuvat pitkän ja laihan nuoren miehen päällä loistavasti.

Nurmen webstoresta löytyi myös ihana mekko, joka on Anniinan muihin vaatteisiin verrattuna epätyypillisen värikäs.
Joulua edeltäneiden kuvausten vaatteiden joukossa oli vielä ekopuuvillainen, cardigantyyppinen, epäsymmetrinen jakku, joka tuntui päällä ihanalta ja näytti hyvältä. Jakku muistuttaa kuvassa olevaa, mutta jos oikein ymmärsin, viimeisimpään malliin on tehty joitain istuvuutta parantavia muutoksia. 
Kuvauksissa kokeilin myös Nurmen turbaania. Turbaani oli kiva, ei pelkkä bad hair day -pipo. Lapsena haaveilin omistavani turbaanin. Ei kannata kysyä "miksi". Ei aavistustakaan. Ehkä olin edellisessä elämässä beduiini, halusin Simone de Beauvoiriksi tai ihailin 1900-luvun alun itämaisvaikutteisia juhlavaatteita, joihin kuului höyhenin ja jalokivin koristettu kevyt maharadzatyyppinen turbaani.  En tiedä. Hauskoja ovat. (Kaikki kuvat Nurmi webstore

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

“Fashions fade, style is eternal.” — Yves Saint Laurent

Suunnittelemme muuttoa. Tänään oli aikomus käyttää aikaa kiinteistövälittäjien sivujen selailuun. En käyttänyt. Jäin koukkuun vaatteisiin, sisustuksiin ja muuhun kauniiseen. 

Lupauduin pari päivää sitten malliksi kestävää ja eettistä vaateteollisuutta edustavalle Nurmelle. Tuo lupaus sai minut miettimään ikää, ikää ja vaatteita, ikää ja ulkonäköä.

En pidä vaatteita kovin ikäryhmäsidonnaisina. Esimerkiksi Nurmen vaatteet ovat ok kaikenikäisille. Pojalle löytyi Nurmelta ekopuuvilla-hamppu farkut ja äiti ihastui pariin mekkoon. Ne farkutkin haluaisin, mutta "atleettiset" pohkeeni eivät sitä sallineet. Sama ongelma on talvisaappaiden kanssa. Fyysiset esteet rajoittavatkin vaatevalintojani, ei ikä. En käytä tiettyjä vaatteita vaikka haluaisinkin: minihame ja sukattomat, suonikohjuiset sääret eivät vain nyt ole niin kiva yhdistelmä tai pillifarkut, joista pidän, eivät mene säärestä läpi

En myös, toivottavasti, ole ensimmäisenä sanomassa kenestäkään, että ”pukeutuisi edes niin kuin ikäisensä ihmiset ”. Joku on "täti jo syntyessään", toinen on teinityttö elämänsä loppuun asti. No joo, tämän vuodatuksen jälkeen tunnustan, että katsoin itsenäisyyspäivän juhlallisuuksia, ja rehellisyyden nimissä myönnän, että olisin toivonut presidentin puolisolta  näyttävämpää, jotenkin aikuisenpaa, rohkeampaa pukua. Ups. Kritisoin siis silti.

Vaikka maailma on muuttunut vähemmän iän mukaan lokeroivaksi, ei muutos ole vielä perusteellinen. Naistenlehti hekumoi "miten ihanaa on olla 50+" ja kertoo sitten seuraavalla aukeamalla sivun verran  pikkuniksejä, joilla ne kiusalliset 15 vuotta saa kasvoilta pois. Vaate kuin vaate esitetään yleensä teinitytön tai anorektisen amatsonin päällä. Muotilehtien nainen ei ilmeisesti, kaikesta terveydenhuollon kehityksestä huolimatta,  juurikaan elä yli 35 vuotiaaksi. Eliniän odote kohoaa kuitenkin kummasti, kun tarvitaan hauskannnäköistä mummukkaa tavaratalon jouluisaan perhearvo -mainokseen tai lääkefirman kolesterolilääke -kampanjaan.

Onkin hienoa löytää suunnittelijoita, jotka positiivisella tavalla huomioivat ryhmän, jonka niin muotilehdet kuin suunnittelijatkin enimmäkseen unohtavat. Tämän aamun nettilöytö oli nuoren suunnittelijan Fanny Karstin   The Old Ladies´ Rebellion . ”See you next year, perhaps!” -paita on raikas! . 

Tässä kuvia Old Ladies´ Rebellionilta. Nämä naiset ovat oikeasti vanhoja! 

Nurmestakin ehkä myöhemmin lisää. 

Ja lopuksi: ratkaisevaa ei ole vaate, vaan asenne millä vaatteensa kantaa.

“Style is knowing who you are, what you want to say, and not giving a damn”
― Orson Welles











maanantai 3. joulukuuta 2012

Joulukukat

Tänään oli kukkapäivä. Joitain jouluisia asetelmia homedit.com:n ja Martha Stewartin sivuilta.






 

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Tanssin voimaa - Power of Dance


Tanssia voi soolonakin, mutta tanssin yhteisöllinen voima on valtava!
Videos to show the incredible powers of dance.  (Videot: You Tube)


Where the Hell is Matt? 2012, Matt Harding

 

T-mobile flash mob, 2009
 
 

Proposal 2012


Down the aisle .... 2009