Lääkkeeksi on ollut tarjolla kipulääkettä ja kortisonia. Menen muutaman päivän kuluttua uudestaan lääkäriin. Toivottavasti löytyy joku kikka kakkonen parannukseksi.
Olen aina inhonnut tilanteita, joissa joutuu luovuttamaan. Samoin en tunne mitään suurta sympatiaa "mä en kyl nyt voi tehdä tätä kun se koskee ihan HIRVEESTI ... " -tyyppejä kohtaan. Nyt olen sitten itse tilanteessa että koskee. Typerää. Typerää. Typerää. Harmittaa etten voi mennä mukaan kevään tanssinäytökseen. Lisäksi minulla on se typerä työ, jossa joutuu kävelemään maili tolkulla päivittäin. Ja vaikka mielummin tanssin kuin tiskaan, niin mielummin myös tanssin kuin kävelen. Mitenkään väheksymättä kävelyä.
Valitin heimosotien veteraanille pikaviesteissä tilannetta. Hän ei pitänyt asiaa mitenkään kohtuuttoman vakavana. Minä sen sijaan meinasin ruveta kohtuuttoman ilkeäksi ja heittää peliin muutaman poliittisen mielipiteen miehistä, joiden tanssitaito on tyyppiä "Waltz with Bashir". No niin, jääpaloja jalkaan ja hattuunkin varmaan, täytyyhän tämän parantua ennen kuin teen kaikki muutkin kaheleiksi. Ja lopulta, tämä ei ole mikään kuolemantauti vaan ikivanha liikuntavamma.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti