sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Kirpparikierros

Olen huono ostamaan mitään. Olen ollut aina. Voin suunnitella hankintojani vuosia tai siihen asti, kunnes on ihan pakko ostaa ehjät talvisaappaat tai vastaavaa. Alennusmyynneissä, kirppareilla tai sen sellaisissa en yleensä joudu minkäänlaiseen ekstaattiseen tilaan. Ennenminkin haluan lähes paniikinomaisesti ulos.

Nuoren miehen vaateostoksiin, jotka ovat usein haastavampia kuin omani, olen pariin kertaan käyttänyt Stockmannin pukeutumisneuvojaa. Kuulostaa ehkä luksukselta teini-ikäisen kohdalla, mutta lopputulos on ollut parempi kuin mitä väsynyt äiti ja kyllästynyt poika olisivat saaneet aikaan. Pidän siitä, että vaatteet on valittu ja esikarsittu toiveideni mukaan. Neuvojalla on usein ollut myös ratkaisuja vaatteen istuvuus- ja mittasuhdeongelmiin. Lisäksi minä vain satun pitämään palvelusta.

Eilen teimme kuitenkin kirpparikierroksen. Ystävättäreni kovasti kannustamana ostin Kierrätyskeskuksesta punahilkkatyylisen hupputakin. Ja tietty tuo takki vaatii uudet saappaat! Se 30 euron ostoksen edullisuudesta. Takki on kuitenkin  kiva.

Kävimme myös Varustelekassa, mistä löytyi Ranskan armeijan ylijäämävaraston parkatakki  - pitkään suunniteltu hankinta sekin. Oikeastaan olen suunnitellut sitä jo siitä asti kun vanha ylijäämä maiharini lähti kierrätykseen vuosia sitten.

Nyt kun vielä saan lammasnahkaisen lentäjäntakkini pesetettyä ja korjattua, niin takkikiintiöni syksylle ja talvelle on täynnä.
Bomber jacket http://www.aucklandsheepskin.com

No, sitten on tämä Anne-Mari Pahkalan suunnittelema takki, jollaisesta, tai ainakin saman henkisestä takista, varmaan haaveilen seuraavat kymmenen vuotta.


keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Uusiovapaus

Saatoin lapsen lentokentälle. Sinne lähti. Innoissaan kuin ilmapallo. Kahden kuukauden päästä tavataan kunhan hän on kiertänyt Cadizin, Gibraltarin, Barcelonan, Palma de Mallorcan,Cartagenan ja Safin. Uusia kokemuksia, uusia juttuja, uusia ihmisiä.

Samoihin aikoihin tulee toinenkin lapsi kotiin. Päästään viettämään joulua yhdessä.

Vaikka en aio astua viime viikon puheenaiheen TitiVITUNtyy -blogin tontille, niin pientä lintuaihetta tähänkin: olo on kuin toripululla, tepastelua edestakaisin. En ole ehkä vieläkään sinutteluväleissä tämän uusiovapauteni kanssa. Edelleen ihmetyttää kun huomaa olevansa vapaa käyttämään aikansa, sen ajan mitä ei ole myynyt työnantajalle, ihan mihin vaan. Töiden jälkeen voi huuhata Stockmannilla vaikka kaikki osastot läpi jos haluaa. Akateemisen muoti-, valokuvaus- ja sisustuskirjoja voi tutkia rauhassa. Tanssitunteja voi ottaa niin paljon kuin pankkitili sietää. Illalla voi lähteä elokuviin tai ihan minne vaan.

Mutta mitä sitten jatkossa? Stockmann ei riitä elämänsisällöksi.

Tanssitunneilla käyn niin paljon kuin pystyn. Seniorisarjaa olen tuossa harrastuksessa, mutta se ei estä tulemasta siinä paremmaksi. Jonain päivänä löydän uudestaan liikkeen minkä jo melkein, tai ihankin, kadotin ja unohdin.

Kielenhuoltokurssi Jyväskylän yliopiston avoimessa on jo aloitettu. Ja jos sitä en saa valmiiksi, niin en ainakaan voi syyttää ketään tai juuri mitään. Siihen perään vielä luovaa kirjoittamista jne.

Piirtämistä voin viritellä uudestaan. Samoin laulamista - laulaminen on jäänyt lähes kokonaan pois. Ota Parempia Valokuvia on myös projekti tulevien projektien joukossa.

Pöllömpi ajatus ei olisi Master of Disaster Managementin -kurssit Kööpenhaminan yliopistossakaan. Ne ovat vain sairaan kalliita, joten rahoituksen pitäisi jotenkin löytyä. Muutama kuukausi maailmalla ei olisi minullekaan pahitteeksi.

Yksi pitkään unohduksissa ollut juttu on myös tullut tehtyä: elämäni toiset lapaset on neulottu. Kuvassa olevat Anna Kareninat lähtevät tyttärelle Hollantiin. Vaikka annoinkin niille nimeksi Anna Karenina, niin junan alle juokseminen on kielletty  - tumput käsissä tai ilman. Pojan lapaset, vähän selkeämmät, ovat seuraavaksi vuorossa.