Ekovaatemerkki Nurmesta

A few nice clothes from Nurmi – a sustainable clothing label from Helsinki, Finland. "Clothes that you will cherish forever." 
-----------------------------------------------------------------------------------------------------
Kerroin aiemmin lupautuneeni ekovaatemerkki Nurmen katalogikuvauksiin. Pysyin suurinpiirtein omalla mukavuusalueellani, koska kuviin haluttiin ”tavallisia ihmisiä” ja ”kaikenikäisiä”. Tosin mieleen tuli tyttären näkemys vanhoista Dove -mainoksista: ”Kuka haluaa katsoa mainoksissa ihmisiä, joita muutenkin näkee jokapuolella.”. Pointti. Myönnetään. Asioissa on kuitenkin monta puolta. "Kauneus on katsojan silmässä". Kuvaaja Antin mukaan tosin "ei tässä nyt tarvi olla kaunis" eli se siitäkin sitten. 

Kuvaukset Nurmen Anniinan, kuvaaja Antin ja muiden kanssa olivat kivaa vaihtelua. Vaikka varsinainen leipätyöni ei paljon muuta olekaan kuin ihmisiin tutustumista, on hauskaa tavata uusia ihmisiä aivan toisenlaisissa merkeissä kuin työni. Lisäksi Anniinan suunnitteluideologia sopii omaan arvomaailmaani: materiaalien laatu, ekologisuus, tuotannon eettisyys ja ajatus vaatteista, joita käytetään pitkään.

Anniinan mallistot eivät ole varsinaista "ekoluksusta", todella ylellisistä materiaaleista ekologisesti ja eettisten periaatteiden mukaan toteutettua suunnittelua, mutta niiden värimaailma, vaatteiden enemmän klassiset kuin villisti irrottelevat mallit ja iholla hyvältä tuntuvat ekopuuvillat ovat vahvasti lähellä ekoylellisyyttä. Ekologisuuteen ja eettisiin valintoihin yhdistetty ylellisyyden tunne ei välttämättä ole huono asia. Toisaalta lapasesta karanneen hintainen luksus ei ehkä palvele ketään eikä mitään.       

Suosikkini Nurmen hillitystä linjasta on hamppu-ekopuuvillafarkut, joita meillä käyttää poika. Teini-ikäisen vaatekaappiin ne tosin ovat aika hintavat, mutta istuvat pitkän ja laihan nuoren miehen päällä loistavasti.

Nurmen webstoresta löytyi myös ihana mekko, joka on Anniinan muihin vaatteisiin verrattuna epätyypillisen värikäs.

Joulua edeltäneiden kuvausten vaatteiden joukossa oli vielä ekopuuvillainen, cardigantyyppinen, epäsymmetrinen jakku, joka tuntui päällä ihanalta ja näytti hyvältä. Jakku muistuttaa kuvassa olevaa, mutta jos oikein ymmärsin, viimeisimpään malliin on tehty joitain istuvuutta parantavia muutoksia. 

Kuvauksissa kokeilin myös Nurmen turbaania. Turbaani oli kiva, ei pelkkä bad hair day -pipo. Lapsena haaveilin omistavani turbaanin. Ei kannata kysyä "miksi". Ei aavistustakaan. Ehkä olin edellisessä elämässä beduiini, halusin Simone de Beauvoiriksi tai ihailin 1900-luvun alun itämaisvaikutteisia juhlavaatteita, joihin kuului höyhenin ja jalokivin koristettu kevyt maharadzatyyppinen turbaani.  En tiedä. Hauskoja ovat. (Kaikki kuvat Nurmi webstore) 

“Fashions fade, style is eternal.” — Yves Saint Laurent

Suunnittelemme muuttoa. Tänään oli aikomus käyttää aikaa kiinteistövälittäjien sivujen selailuun. En käyttänyt. Jäin koukkuun vaatteisiin, sisustuksiin ja muuhun kauniiseen. 

Lupauduin pari päivää sitten malliksi kestävää ja eettistä vaateteollisuutta edustavalle Nurmelle. Tuo lupaus sai minut miettimään ikää, ikää ja vaatteita, ikää ja ulkonäköä.

En pidä vaatteita kovin ikäryhmäsidonnaisina. Esimerkiksi Nurmen vaatteet ovat ok kaikenikäisille. Pojalle löytyi Nurmelta ekopuuvilla-hamppu farkut ja äiti ihastui pariin mekkoon. Ne farkutkin haluaisin, mutta "atleettiset" pohkeeni eivät sitä sallineet. Sama ongelma on talvisaappaiden kanssa. Fyysiset esteet rajoittavatkin vaatevalintojani, ei ikä. En käytä tiettyjä vaatteita vaikka haluaisinkin: minihame ja sukattomat, suonikohjuiset sääret eivät vain nyt ole niin kiva yhdistelmä tai pillifarkut, joista pidän, eivät mene säärestä läpi

En myös, toivottavasti, ole ensimmäisenä sanomassa kenestäkään, että ”pukeutuisi edes niin kuin ikäisensä ihmiset ”. Joku on "täti jo syntyessään", toinen on teinityttö elämänsä loppuun asti. No joo, tämän vuodatuksen jälkeen tunnustan, että katsoin itsenäisyyspäivän juhlallisuuksia, ja rehellisyyden nimissä myönnän, että olisin toivonut presidentin puolisolta  näyttävämpää, jotenkin aikuisenpaa, rohkeampaa pukua. Ups. Kritisoin siis silti.

Vaikka maailma on muuttunut vähemmän iän mukaan lokeroivaksi, ei muutos ole vielä perusteellinen. Naistenlehti hekumoi "miten ihanaa on olla 50+" ja kertoo sitten seuraavalla aukeamalla sivun verran  pikkuniksejä, joilla ne kiusalliset 15 vuotta saa kasvoilta pois. Vaate kuin vaate esitetään yleensä teinitytön tai anorektisen amatsonin päällä. Muotilehtien nainen ei ilmeisesti, kaikesta terveydenhuollon kehityksestä huolimatta,  juurikaan elä yli 35 vuotiaaksi. Eliniän odote kohoaa kuitenkin kummasti, kun tarvitaan hauskannnäköistä mummukkaa tavaratalon jouluisaan perhearvo -mainokseen tai lääkefirman kolesterolilääke -kampanjaan.

Onkin hienoa löytää suunnittelijoita, jotka positiivisella tavalla huomioivat ryhmän, jonka niin muotilehdet kuin suunnittelijatkin enimmäkseen unohtavat. Tämän aamun nettilöytö oli nuoren suunnittelijan Fanny Karstin   The Old Ladies´ Rebellion . ”See you next year, perhaps!” -paita on raikas! . 

Tässä kuvia Old Ladies´ Rebellionilta. Nämä naiset ovat oikeasti vanhoja! 

Nurmestakin ehkä myöhemmin lisää. 

Ja lopuksi: ratkaisevaa ei ole vaate, vaan asenne millä vaatteensa kantaa.

“Style is knowing who you are, what you want to say, and not giving a damn”
― Orson Welles

Joulukukat

Tänään oli kukkapäivä. Joitain jouluisia asetelmia homedit.com:n ja Martha Stewartin sivuilta.

 

Tanssin voimaa - Power of Dance

Tanssia voi soolonakin, mutta tanssin yhteisöllinen voima on valtava!
Videos to show the incredible powers of dance.  (Videot: You Tube)


Where the Hell is Matt? 2012, Matt Harding

 

T-mobile flash mob, 2009

 

 

Proposal 2012

Down the aisle .... 2009

Christmas in Porvoo

Photo: Tourist office of Porvoo

Pictures from Porvoo, my old hometown, are so beautiful and romantic, that I just have to publish them here. Some of the pictures are my own, some of them can be found here. 

Photo: Tourist Office of Porvoo

Photo: Tourist office of Porvoo

Photo: Nikolas

Photo: Tourist Office of Porvoo

Photo: Tourist office of Porvoo

 

Photo: Nikolas

Photo: Tourist office of Porvoo

Photo: Nikolas

Christmas table from Galleria Rahling.  One of my favorite shops in the Old Town. Photo: Nikolas.

Saturday morning fever - olisikohan Marsissa elämää

New job, new hobbies, new thoughts and studies ...  
----------------------------------------------------------------------------------
Uusi työ odottaa  vuodenvaihteessa. Seurauksena uudesta työstä on se, että työ ja työmatkat vievät jatkossa lähes kaiken ajan. Onneksi pitkät junamatkat voi meditoinnin lisäksi käyttää muuhunkin kuin ikkunasta tuijotteluun. Voi lukea taidehistorian tenttiin, tehdä heprean läksyt, lukea venäjää, hakea inspiraatiota sisustus- ja muotilehdistä, kirjoittaa kirjan, surffata netissä - siis jos hankin minikannettavan, jolla on myös hyvä kirjoittaa - lukea kirjan, kirjoittaa blogia, perustaa verkkolehden, tehdä käsitöitä, syödä eväitä .... Vapise Hanko. Fifty shades of  Hanko odottaa ilmestymistään. Kiitos pitkien työmatkojen.

Pohdimme Nurkkanaapurin kahvipöydän ääressä mennä päivänä, että haluamme uuden naistenlehden, analyyttisemmän lehden naisten elämästä kuin nämä nykyiset. Gloria feat. Suomen Kuvalehti. Vogue feat. the Economist. Jotain. Journalistinen yhdistelmä laatulehdistä, on jutun aiheena sitten muoti, terveys, politiikka, talous tai mikä ikinä. Ainakin yksi asia on varmaa: minusta ei ikinä tule minkään lehden oikolukijaa tällä kielioppiosaamisella.

Toinen tuttava peräänkuulutti Facebookissa feministipuoluetta Suomen Minnat. Nimi on hyvä. Kunnianosoitus Minna Canthille. Odotellaan mitä osaavat naiset saavat aikaiseksi.

Lapsikin sai koulutehtäväkseen haastatella henkilöä, joka on elänyt jonkin maailmanmenoon vaikuttaneen ajanjakson, tapahtuman läpi. Lapsella olisi ollut mielenkiintoa tehdä haastattelu Lähi-Idän konflikteista, mutta sopiva haastateltava kieltäytyi lopulta. En oikeastaan hämmästynyt. Täydellä halveksunnalla ja brutaalisti sanottuna sodat ovat niin perseestä, että on kamalaa ajatella Lähi-Idässä, osissa Afrikkaa ja muuallakin kasvavan sukupolvi toisensa jälkeen ennakkoluulojen, vihamielisyyksien, milloin minkäkinlaisen propagandan, pelon ja epäluulojen ilmapiirissä. Millä puolella aitaa ikinä oletkin, sillä ei ole asiassa mitään merkitystä. 

Onkohan Marsissa elämää .... http://www.youtube.com/watch?v=v--IqqusnNQ ?

Tämän aamun tajunnanvirtablogini vaatii kyllä toisenkin linkin. Sen Saturday Night Feverin! http://www.youtube.com/watch?v=f7oEdmZiMsU&feature=related 

Confessions on the dance floor

Tarinaa tanssimisen tuskasta, kun tanssija kuuluu samaan ikäryhmään kuin Madonna.  
--------------------------------------------------------------------------
Sometimes dancing is nothing but pure agony. You are feeling clumsy, slow and have absolutely no sense of rhythm. Your short term memory leaves a lot to be desired while practising a new set of movements. Everyone else seems to be doing  allright. At the end you are just trying to survive through the class.

And then there are those days when different parts of your body are aching and preventing you from doing this and that. The amount of kinesiology tape you wrap around your feet, ankles and wrists could easily support a pharmacy for sometime. A professional dancer said once, that if you wake up one morning without any pains somewhere in your body, you are probably dead. Don´t know about that.

And then you think of quitting it all. It doesn´t seem to make any difference what kind of dance you choose, modern, classic, jazz , after the class you still feel like a fish out of water. Joy of dance – screw you.

But you won´t quit. You just have to accept your limitations and do your best.

In my case it means, that I am now more than 30 years older than when I first started dancing. There was also a break of almost twenty years before I found and could attend a dance class again. Age is not a limitation, but it certainly makes a difference, if you have been dancing for the last twenty years or you are just a beginner.

I am also a slow learner when it comes to dancing. I just have to take my time and repeat, repeat, repeat … It also means that the moments of success are quite rare: it just takes time to catch the moments, when you feel your soul dancing, not just your body.


Inspite of the difficulties and the moments of dissatisfaction I still think that one fine day I ´ll find the rhythm and the movement, that comes right out of my soul. I dream of the day, when I can really and honestly express something through dancing, to perform, not just struggle through the class. Until then - I go training, training, training as often and as much as I can.

Talviruokaa

_______________________________________________________________________________
Winter calls for winter food. A version of hungarian goulash is perfect at this time of the year. There are many goulash recipes in books, magazines and in the net. You choose the best. With fresh bread, turkish yogurth and some organic wine it will make a perfect meal. Bon appetit!   
________________________________________________________________________________

Talvi vaatii talviruokaa. Mitä enemmän talvia on takana sitä vastenmielisemmiltä ne tuntuvat. Joskus talvella on uskomattoman kaunista, mutta siihen se sitten jääkin. Talviruuan maku sitä vastoin vain paranee vuosien mittaan. Ei voi mitään. Ruoka ei petä koskaan.

Unkarilaistyyppinen gulassikeitto on nyt paikallaan. Kusiini, serkkuni, on varmaan 10-vuotiaasta, liioittelematta, tehnyt loistavaa gulassikeittoa. Alkuperäisen reseptin olen hukannut aikaa sitten. Pyysin tänään uuden. Tähän se ei ehdi. Gulassikeitosta on joka tapauksessa ainakin miljoona versiota, joka kokilla omansa, niin että lopulta on suurinpiirtein sama mitä reseptissä sanotaan. Epäilen etteivät karjapaimenet Unkarin pustallakaan paljon perustaneet resepteistä. Tärkeää oli tiedon mukaan se, että jokaisessa laumassa oli mukana ainakin yksi, matkan varrella evääksi teurastettava lehmä gulassia tai, sanahirviö, pörklöttiä, varten. Todellisen hienosäädön piikkiin menee keskustelu, jota ammattikulinaristit joskus ovat käynneet USA:ssa kodeissa tarjotun gulassin alkuperäisyydestä. Hip hei! Ihan sama. Oikeesti.

Gulassiin johon olen tottunut kuuluu viini. Sanotaan että viiniä, jota ei kannata juoda, ei kannata lisätä ruokaankaan. Kannattaa ehkä silti miettiä uhraako ruokaan lahjaksi saadun vuosikertaviinin vaiko jonkin halpismallin . Unkarilainen Egri Bikaver olisi unkarilaisruokaan aivan ehdoton, mutta sitä ei kai enää Alkon valikoimissa ole. Muiden täytyy sitten kelvata. Ja kokkikin on lasillisensa ansainnut, mielellään luomuviininä tai kaikkein mieluiten alkuviininä, absoluuttisena luomuna. Viimemainittuja ei Alkon hyllyltä löydy, tilaamalla taitaa saada.

Ainekset gulassiin 4-6 ruokailijalle menevät jotenkin näin. Tai siis meillä se tehdään näin, mutta jos kokeilet niin maistele mennessäsi ja muuta suhteita, jopa aineksia.

Gulassikeitto:

500g naudan paistia kuutioina

öljyä lihan ruskistamiseen

2 sipulia

2-3 valkosipulinkynttä

2-3 paprikaa

paprikajauhetta

(suolaa)

1/2 tl kuminoita

1 rkl paprikajauhetta

vettä niin paljon, ettet yhtäkkiä irroittele taltan kanssa palaneita lihanpaloja padan pohjasta

viiniä yksi, kaksi tai maun mukaan lasillista. Siis sinne pataan pistettäväksi. Siihen en puutu montako lasillista ajattelit noin ruuanlaiton merkeissä juoda.

2 liemikuutiota

1 tlk säilöttyjä tomaatteja/ tomaattimurskaa

4 perunaa

2-3 porkkanaa

Kuori, silppua tai viipaloi sipulit. Poista paprikoista siemenet ja suikaloi ne. Ruskista lihapalat öljyssä. Lisää tomaattipyree, tomaattimurska/säilyketomaatit, sipulit ja paprikasuikaleet pataan. Hauduta sekoittaen. Lisää vettä ja viiniä siinä suhteessa kuin sinusta tuntuu ja maistuu hyvältä. Hauduta hetki. Lisää kuutioidut perunat ja porkkana. Hauduta kunnes kaikki on kypsää. Tarkista maku.

Lisänä turkkilaista jugurttia tai smetanaa ja tuoretta leipää. Nam.

Ja ruuanlaittoviiniä, sapattiviiniä tai mitä ikinä viiniä nauttiessasi ja ruuan valmistumista odotellessasi voit katsella vaikka tätä: http://www.youtube.com/watch?v=TVdI85jb8xg&feature=related . Ei unkarilaista mutta alan klassikko  … bon appetit :).

Isokenkäinen

A blog about finding shoes for a boy, age 15 with a shoe size of  EUR 48 / UK13 / US 14. And belive me, it is difficult eventhough we scandinavians are quite tall and have big feet.  

---------------------------------------------------------------------------------------------------------

Perheessämme on isokenkäinen. Nuoren miehen, 15v, kengän koko on 48. Mielellään se kenkä saisi usein olla vähän suurempikin.

Kaupoissa kenkien koot loppuvat käytännössä 46:een. Satunnaisesti saattaa kaupasta löytyä muutama pari kokoa 48 tai isompia.

Pari päivää sitten etsimme sisäliikuntakenkiä. Stockmannin urheiluosastolla Helsingin keskustassa oli kolme paria kenkiä kokoa 48. Yhdet niistä eivät istuneet pitkään ja kapeaan jalkaan. Muut parit olivat liian pieniä ”oikeasta” koosta huolimatta. Ystävällisen myyjän mukaan kaupassa oli ollut enemmänkin pareja, mutta ne oli myyty loppuun. Nuo mallit olivat myös ne, joissa sekä hinta, laatu että ulkonäkö vaikuttivat olevan jotensakin kohdallaan.

Urheiluliikkeissä myyjät kuvasivat tuon kokoluokan kenkien etsintää ”haastelliseksi”. Yhdet koristossut löytyivät. Niiden väri oli myrkkykäärmeeltä ja kuosi kaikinpuolin psykedeelinen. Hintakin oli aika kova.

Koska kengät tarvittiin heti, ei nettikauppojen valikoimien selailu ollut mahdollista. Lopulta pojan jalkaan mahtuivat Niken futsal -kengät Arkadiankadun Duosportista. Jalan kannalta ostos ei ollut ideaali. Futsal -kenkä on suunniteltu futsaliin, mahtumaan tuon salijalkapallon alle ilman isompia vaimennuksia. Sillä hetkellä se oli kuitenkin ainoa mahdollinen ostos. Ikävä juttu.

Jatkossa nuorelle miehelle pitäisi vielä ostaa ulkoilukengät, talvikengät ja kosteutta sietävät talvilenkkarit. Treeneissä kun juostaan Lauttasaarta – tai milloin mitäkin saarta – ympäri myös talvella. Purjehtijalle kun talvi on vain … talvi, ei treenitauko. Jollista on käyty lumisotaakin.

Katselin jo nettikauppoja tulevia kenkäostoksia ajatellen. Osalla kaupoista puuttuu, etenkin vapaa-ajan kengistä, helposti saatava, tarkempi tuoteinformaatio, tieto materiaaleista, kengän rakenteesta, valmistusmaasta jne. Osalla ”isot koot” tarkoittavat kokoja 47:ään asti ja toisaalta 15 vuotias harvoin haluaa panna jalkaansa tukevan käytännöllisiä pappamallin kävelykenkiä.

Nettikauppa palvelee kenkä- ja vaateasioissa ehkä parhaiten niitä, joille nopeasti vaihtuvat muodit ja mallit, hillittömien kenkämäärien omistaminen ja kertakulutus ovat se jokin juttu. Laadun tarkasteluun nettikauppa on työläämpi, etenkin jos tuoteinformaatio on vaikeasti löydettävissä tai puutteellinen. Tilaanko kymmenen paria kenkiä ja palautan niistä yhdeksän? Se ei liene kenenkään etu.

Yhtäkkiä kengistä on myös tullut valtaisa menoerä perheessämme. Kun kokoja ja malleja on vähän, hintalapun katsomiseen ei ole juuri mahdollisuuksia. Kengät nyt vain ovat välttämättömät. Tarjouskengät, alet ja hauskan näköiset streetkengät ovat enimmäkseen out.

Tuttavapiirini lapsissa tuntuu olevan paljon näitä pitkiä, hyvin hoikkia ja isojalkaisia nuoria miehiä. Määrä sen kuin kasvaa. Nykytytötkään eivät ole kovin pienijalkaisia.

En enää ihmettele, kun toisen isokenkäisen pojan äiti kertoi näkevänsä painajaisia kenkäostoksista. .

Kaupoissa myyjät kertovat, että isoja kenkiä kysytään melko paljon. Eikö viesti mene sisäänostajille asti? Isoja kenkiä on kuitenkin olemassa, esim. Hollanti vaikutti siellä käydessäni isojalkaisten ihmisten paratiisilta mitä kenkävalikoimiin tulee.

Muita vaatteita pitkälle ja hyvin hoikalle nuorelle miehelle sentään vielä löytyy. Tosin vaatteita joutuu joskus muokkaamaan, jotta housut pysyvät ylhäällä ja lahkeen pituus riittää silti.

Etukäteen eletty elämä

Tuttava kertoi ostaneensa liput Pinkin konserttiin. Koska Pink on nainen paikallaan, niin minäkin halusin lipun. Seuraavaksi selvisi, että tuttavan liput on ostettu samana päivänä kuin ne olivat tulleet myyntiin. Paikkoja oli siinä vaiheessa enää piippuhyllyllä. Konsertti olisi toukokuussa 2013.

Kävin myös vaatekaupassa. Tyttären ystävätär oli sanonut, että ellei talvitakkia ole löytynyt elokuussa, niin sitten sitä ei löydy ollenkaan. Nyt menin ajoissa vaatekauppaan. Löysin sopivan takin mutta en sopivaa kokoa. Isompaa kokoa kysyessäni myyjä todisteli: ”Voi, ne meni jo heti kun tulivat...”. Aamen. Takki oli talvitakki, sillä hetkellä oli syyskuun puoliväli, oltiin kaukana suomalaisesta nykytalvesta.

Halusin myös teatteriin. Joukkosieluisena olisin mennyt katsomaan samaa mitä kaikki muutkin. Olisin päässyt huhtikuun näytökseen. Hei ei, haluan teatteriin tänä iltana tai ainakin tänä syksynä!

Tiedän, että miljoonat ihmiset pitävät suunnittele-etukäteen, varaudu-ajoissa, varaa-ajoissa -järjestelmää hyvänä, elämää selkeyttävänä ja turvallisuutta luovana. Osin se varmasti onkin sitä. Valitettavasti minä en kuulu heihin. En ole koskaan kuulunut. Pidän suunnittelemisesta, mutta suunnittelemiseni on hiukan  toisenlaista: seuraavan aterian, neulottavan villapaidan, tuunattavan mekon suunnittelua, joskus listoja tekemättömistä töistä ajatusten selkeyttämiseksi ja muistin virkistämiseksi.

Tiedän myös, että joillekin tuo etukäteen suunniteltu elämä on tae, vaikka kuinka näennäinen, elämässä onnistumisesta, tiestä hyvänä pidettyihin opiskelupaikkoihin ja työpaikkoihin, onnelliseen elämään. Tytärkin kysyi kerran suutuspäissään, että mitä oikein kuvittelen sellaisen äidin lapsista tulevan, jolla ei ole edes kelloa. Rohkenin silloin epäillä ääneen, että kenties rauhallisia ihmisiä. Suurinpiirtein näin on käynytkin. Siitäkin huolimatta, että meillä on enimmäkseen eletty tässä ja nyt, ja joskus on syöty jälkiruoka ennen eturuokaa.

Maailma on väärällään kaikenkarvaisia elä-tässä-ja-nyt -lausahduksia. Tarvetta hetkessä elämiselle lienee. Miten olisi rouva Liike-Elämä ja herra Markkinavoima voitaisiinko hidastaa vähän, tehdä vaikka kiintiö meille, jotka ehkä haluaisimme elää pientä ja hidasta elämäämme nyt, ei etukäteen tulevaisuuden suunnitelmissa ja sitten joskus. 

Hyvää, rauhallista viikonloppua ja syyslomaa kaikille!

Syksy

Kaikki mitä kesään mahtuu on nyt tehty. Veneet on purjehdittu laitureihin odottamaan seuraavaa kevättä. Syksyiset auringonlaskut värjäävät taivaan ja meren lilan eri sävyillä. Vedet kylmenevät hiljalleen. Melkein sormin kosketeltava hiljaisuus hiipii saarten rannoille. Jossain horisontissa vilkuttaa poijuvalo satunnaiselle merellä kulkijalle.

Matka rantaan tuntuu jo toisenlaiselta. Tien varrella huomaa peuran, ketun, upeat auringonlaskut, huikean sateenkaaren ja puun runkojen paljastumisen tippuvien lehtien alta. Pian maisemaan tulee jäätyneen meren hiljaisuus.

Matkan varrella olevan talon katto on pudonnut sisään ties koska. Puutarha talon ympärillä rehottaa omiaan. Pihalle jätetyt tynnyrit ruostuvat puiden juureen. Rappuina toimineet ratapölkyt ovat paikallaan, ja vanhat puutarhakasvit sinnittelevät syksyä vastaan kallionkoloissa. Viimeiset auringonsäteet heijastuvat puutarhan  maatuviin lehtiin.

Oksien rasahdus kertoo etten ole ainoa kulkija. Kaksi peuraa seisoo hiljaa puutarhassa pian jo lehdettömien puiden alla. Miten kauniita ne ovat laskevan auringon kajossa. Tuijotan niitä ja ne tuijottavat minua. Kukaan meistä ei liiku. Paikka tuntuu hyvältä. On tullut syksy. 

Navigare etc

Boat project of my son is proceeding well. The boat looks much better now when washed, but the tough part of reparing all the damages is still ahead. Let´s hope everything is done before the end of this sailing season.

PS. Finnish sailing team Silja Lehtinen, Silja Kanerva and Mikaela Wulff won the olympic bronze medal in women's match racing on Saturday. Congratulations!

Lapsi tarvitsi apua veneen kääntämisessä. Scout 430 on suunniteltu kantamaan noin 300kg partiolaisia ja on aika painava. Kahdestaan emme saisi venettä käännettyä.

Täytyi sitten mennä rannassa olevan ”cafeen” kaljaveikoilta pyytämään kääntöapua. Huvittavaa ja typerää oli, että terassilla oli jokunen nuorehko, hyväkuntoisen ja muutenkin hyvinvoivan näköinen mies, joissa julkinen avunpyyntöni aiheutti pään kääntymisen toiseen suuntaan eikä mitään toimintaa. Sen sijaan pihatonttuja muistuttava, eläkeiän jo saavuttanut herraseurue ilmoittautui oitis kääntämään venettä. Rupesin jo varmistelemaan tilannetta kertomalla, että vene on sitten todella painava, mutta se ei saanut ukkoja perääntymään. Itsekseni mietin jo viimeisimpiä elvytysohjeitakin. Ja sen varmistamista ettei vene kääntäessä mäjähdä kannatuspuiden päälle yhtään kovemmin kuin on asiallista.

Niin vain pihatontut käänsivät veneen. Ilman haavereita ja sydämen tykytyksiä. Jokaisella heistä oli myös oma mielipiteensä siitä, mitä veneelle olisi hyvä tehdä seuraavaksi pintakäsittelystä pohjan skrupujen hiomiseen.

Kiitoksien jälkeen ukot vetäytyivät takaisin terassille turisemaan. Mietin pitäisikö käydä tilaamassa vielä yksi olutkierros heille, mutta eivätköhän nuo jo olleet osansa panimoteollisuuden tuotteista saaneet.

Taas kerran mietin myös sitä, mistä ihmeestä on tullut se 30-40 vuotiaiden miesten ryhmä, joille avuliaisuus vieraita kohtaan on ilmeisen tuntematonta.  Missä kohtaa meni jotain pieleen?

Lapsen veneproggis on nyt kuitenkin hyvällä mallilla, vaikka varsinaiset korjaustoimenpiteet vasta alkavat. Listat, hiomiset, pintakäsittely, purjeiden tarkistaminen, masto … Kirjastosta löytyi taustatietoakin korjauksien tueksi ettei kaikkea tarvitsisi kantapään kautta opetella. 

Purjehtijan äiti SM -kisoissa

Kuvat vuoden 2010 SM -kisoista, mutta sama purjemeri....

Mom of a sailing child was working as a volunteer in the Finnish Open Optimist Championships regatta last weekend. In a good company of other moms and dads, and my own son, time went by very quickly. Sure we had some stressful moments in the race office, but in the end everything was fine. And as they say: everything will be fine in the end. If it is not fine, it is not the end ... In our case, though everything  was fine, we´ll still have a debriefing later this week to learn how to do it even better in the future. Check out the pictures in FB. 
_______________________________________________________________________________ 

Purjehtijan äiti lupautui vapaaehtoiseksi kansliahenkilöksi optimistijollien SM -kisoihin viime viikonloppuna. Haipakkaa oli. 

Purjehtijan äiti oli heti alkuun unohtaa kisojen alustavan palaverin. Purjehtija muisti onneksi kysyä, että olenkohan menossa. Väitin tosin etteihän ”se palaveri, muru pieni, tänään ole”. Tarkemmin sähköposteja lukiessani huomasin, että onhan se. Töitten jälkeen kohti satamaa.

Purjehtijan äiti ei ole varsinainen datahipsteri, mutta nyt täytyi opetella purjehduskilpailujen tuloslaskentaohjelma ainakin jotenkuten. Tein harjoituksen vuoksi kotikoneelle tulostaulukon, jossa Paavo Pesusieni, Riku Rikas, Essi Esimerkki ja James Blond kilpailivat. Mutta tehdä jotain kotikoneella on ihan muuta kuin tehdä sama juttu jonkun muun koneella. Excell ja OpenOffice näyttävät kaikilla koneilla samalta, mutta … no, kaikkea voi oppia.

Kanslian päätehtävänä oli kilpailijoiden rekisteröiminen ja tulosvalvonta. Tositouhu alkoi torstaina. Kansliatiimi otti vastaan ilmoittautumiset, teki välillä voileipiä kahvilaan, laastaroi pikkuhaavereita ja muutakin. Noin 140 lapsen ja vanhemman tapahtuman organisointi vaatii suhteellisen paljon toimintaa ja toimijoita. 

Perjantaina päästiin kisoissa asiaan eli purjehdukseen. Onneksi sade alkoi vasta kun kisat oli käyty, ja varsinainen kaatosade alkoi illalla, kun olimme jo lähdössä kotiin.

Lauantai oli purjehtijan äidin välipäivä, kummitytön hääpäivä. Hääjuhla jäi osaltamme hiukan lyhyeksi. Edeltäneet päivät vaativat veronsa. Hääkirkossa olimme sen verran aikaisin, että purjehtijan äiti nukkui autossa parkkipaikalla parikymmentä minuuttia.

Sunnuntaina taas kisoihin. Lauantain kansliatiimi oli tehnyt todella hyvää työtä, joten sunnuntai kului tuloksia odotellessa ja palkintojenjakoa järjestellessä. Lopulta mestarit julistettiin, paikat siivottiin ja jokainen yritti päästä mahdollisimman nopeasti kotiin. Jatkossa pidetään varmaan vielä loppupalaveri siitä, mitä tehtiin hyvin ja mitä seuraavissa kisoissa tehdään vielä paremmin.

Ja joo, purjehtijan äiti huomasi itsessään uuden piirteen. Olen pystynyt suhtautumaan suurin piirtein rauhallisesti yhteen ja toiseen juttuun lasteni kanssa, mutta jatkossa on ehkä viisaampaa ajella eri kumiveneellä kuin lapsi. Lapsen mielestä kun vauhti merellä ei tunnu missään ….

... ja sininen palkintopöytä oli tänäkin vuonna.

Early morning route from Espoo to Helsinki