Sata on riittävästi

Kuva JV

Blogini on tullut tiensä päähän. Sadanteen kirjoitukseen on hyvä lopettaa.

Elämääni on tulossa paljon uutta. Osa uusista asioista on jo alkanut. Kirjoittamisen perusopinnot alkoivat syksyllä. Uudet työn, tekemisen, toimeentulon muodot ovat haussa. Laulamiseen palasin monen hiljaisen vuoden jälkeen. Piirtäminen odottaa vuoroaan. Niin ja tietenkin: edelleen tanssin mieluummin kuin tiskaan. 

Osa asioista, joita olen pitänyt tärkeinä, on hukkunut arjen pyörittämisen alle. Nyt poimin niitä vähitellen takaisin elämääni. 

Palaan varmasti bloggaamiseenkin. Jossain. Joskus.  Nyt tämä on tässä.

Kiitos.

Työelämäpoliittinen aamupohdinta mikromaailmasta

Lauantaiaamu. Kello tulee viisi. Juon kahvia omassa pienessä mikromaailmassani. Nukkuminen on vaan niin last season. 

Työelämäpoliittisessa maailmassani kysyin olisiko liukuva työaika mahdollinen. Ei! Ai ei vai? Toiminta ei siitä kärsisi.

Ei nukkuminen ole last season. Kivaahan se on.  Nyt ei vaan nukuta.

Alalleni on tullut käskyttämiskulttuuri takaisin.  Oltiin jo menossa parempaan. Käskyttäminen ja ns tuottavuuden lisääminen ei sovi yksiin. "Työntekijä muuttaa toiminnan mukana" ja muuta järjetöntä. Näin isossa yhteisössä muutkin ratkaisut olisivat mahdollisia. Nyt sopimattomat joutuvat muille sopiviin töihin.

Minua vaivaa liikunnan puute jo aamusta. En ehdi arkena töistä niille tanssitunneille minne haluaisin.  

Ja minä vielä omistan tuon puljun, niin kuin me kaikki, veronmaksajat! Tässä firmassa liikunta- ja kulttuurisetelit ovat tuntemattomia, työterveyshuoltoa ei juuri ole. Lääkärikäynnit muualla täytyy korvata. Missä kohtaa jotain meni pieleen? Omistajaohjauksessa on nyt jokin pahasti vialla.

Mikromaailmallinen johtopäätös tanssitunnilta myöhästymisestä: lopetan työt,".... on tanssi ja laulu tärkeämpää". Vitsi. Vai onko?

Sain vuosia palkan vain tehdystä työstä, loman maksoin itse, sairaudet osittain. Taidan palata siihen. Siinä suhteessa muutto muualle saattaisi selkeyttää päätäni. Olisi pakko ryhtyä toimenpiteisiin asiassa

Kurkistelen varovasti aamun lehteä. Alani bruttopalkan lasketaan pienenevän noin 1700 eurolla vuodessa. Kiitos. 

Mikromaailma, man cave ja muita kotipoliittisia juttuja

Tänään auringon noustessa päätän pitäytyä omassa mikromaailmassani.  Sen ulkopuolella Suomen ulkoministeri ja sen europarlamentaarikkokaveri tekevät Suomesta poliittista hylkiötä mielipiteillään. Sen ulkopuolella on valtava pakolaisongelma. Sen ulkopuolella maan taloutta rakennetaan palaamalla peruskapitalistisiin sosioekonomisiin rakenteisiin ja uskomuksiin. Tuosta kaikesta pelästyneenä ryömin syvemmälle takan ja makuupussin lämmittämään mikromaailmaani.

Mikromaailmani ensimmäinen kotipoliittinen kannanotto liittyy tavarataivaisiin. Eilen matkalla Valokuvaajan sukumökille ajattelin, että olisin voinut taas kerran poiketa Vääksyssä Lauran kaupassa. Kaupassa, jossa on roinaa, roinaa, roinaa, vaatteita, roinaa, roinaa, rautakauppatarvikkeita, roinaa, roinaa, roinaa, joulukoristeita, roinaa, roinaa .... (linkki Lauran kaupan FB-sivulle). Valokuvaaja kehoitti poikkeamaan siellä sitten kun löydetään paikka mihin niitä roinia lykkään. 

Makuupussia tiukemmin ympärille, mökissä on +16C.

Minä en roinaile. Olen aika minimalisti mitä tavaroihin tulee. Hyväksyn työvalineet, kamerat, paperit, värit, pinkopohjat ja kirjat, elokuvat, musiikkijutut, astiat ja keittiövälineet ja siihen se sitten melkein jääkin. Sänky, pöytä ja tuolit, mahdollisimman mukavat. En juuri rakentele buduaareja itselleni. Tosin ei ole ollut tilaakaan, niin että eihän sitä tiedä miten innostun jos tilaa tulee.

Aurinko paistaa, tarvitsen kahvia.

Kotona sisustus tuntuu olevan lähes pelkästään naisten juttu, lopputuloskin lähinnä kodissa asuvan naisen näköinen. Välillä näkee koteja, etenkin lehdissä, joista miettii mikä siellä on miehen tilaa.

Psyykkaan itseäni kohtaamaan makuupussin ulkopuolisen elämän ja voitolliseen suoritukseen nimeltä Metsänrajaan Ulkoistetussa WC:ssä Käynti. Ulkona on +15C.

Tosin osaavat miehetkin sisustaa naisen ulos. Asunnoissa, jotka mies on sisustanut itselleen on myös aika mielenkiintoisia sisustusratkaisuja.

En saa ulko-oven 1930-lukuista lukkoa auki. Yritän toista ovea, eikä sekään aukea. Tulipalossa jäisin tänne. Valokuvaaja herää ja tulee avaamaan ovet

Yhdessä asunnossa miessisustus on funktionaalisuutta hulppeissa puitteissa merinäköalalla: muuttolaatikoista on kaivettu esiin mitä kulloinkin on tarvittu, mutta ne laatikot, ne ovat ja pysyvät. Yksi asunto on mustaa nahkaa ja kromia. Yhden sisustus on tilattu suoraan sisustajalta. Yhdessä tiskipöytää koristaa antibakteerinen Fairy-pullo ja sisustus on sitä, mitä äidiltä, siskoilta, tädeiltä, tyttöystäviltä on jäänyt tai saatu uutta parisuhdetta ja sisustajaa odotellessa.

Mikromaailmaani tulikin ukkonen ja kaatosade. Tässä välillä ehdin onneksi jo aamudopata järvessä.

Jotenkin en osaa ajatella, että vaikka miten pitäisin rappioromanttisesta ranskalaisinteriööristä, niin Valokuvaaja ei välttämättä. Onko ratkaisu amerikkalaislehtien man cave, miehen oma tila, sisusta miten parhaaksi näet. Valokuvaajan mukaan hänen man cavensa olisi autotalli. Ei riitä. Auto pärjää tallittakin, mutta nuo veneenraadot, ainakin toinen niistä, pitäisi saada kunnostettua ensi kesäksi ja toinenkin ehkä joskus. Siinä tarvitaan halli.

Jatkan asian ajattelua ensi viikolla.

Kuri ja järjestys se olla pitää - päässäkin

Päästä puuttuu kuri ja järjestys.

Olen syksyn myötä aloittamassa niin paljon uutta, että täytyy pitää pään järjestelytauko. Muuten käy niin kuin tänään.

Tänään oli tarkoitus kerätä syys- ja talvivaatteista ne, jotka voisin heittää SPR:lle. Keräsinkö? En.

Tänään ajattelin mennä kokeilemaan, josko käsi kestäisi tanssitunnin. Meninkö? En.

Tänään ajattelin lukea jonkun niistä kirjoista, jotka meillä ajelehtivat pitkin pöytiä odottomassa lukemista: Stoner, Kirjan kansa, Aurora, Wolfhall, Hypnotisoija.... Luinko? En.

Tänään ajattelin tehdä jotain lapsen huoneessa olevalle puolivalmiille "maalaukselle", mikä jäi kesken kun käsi piti panna kipsiin. Teinkö? En.

Pari muutakin asiaa on vähän vaiheessa, mutta ne eivät oikeastaan niin haittaa.

Joku viikko sitten palasin naisten ikiaikaiseen harrastukseen eli kirjontaan. Kävin Aimin putiikissa Padasjoella muissa asioissa, mutta kuvan kanavatyö lähti mukaan. Ei yhtään sen idioottimaisempaa kuin aikuisten värityskirjat, mutta todella rauhoittavaa. Ja on minulla se värityskirjakin.

Toinen juttu on, että olen päättänyt verestää venäjän ja heprean taitojani. Muutkin kielet kaipaisivat vähän virittelyä. Parikymmentä minuuttia päivässä melkein riittää. Olen sitä muutamana päivänä nyt tehnyt ja aion jatkaa.

Tänään kävin myös laulutunnilla, jota olen suunnitellut jo pari vuotta. Jännitti enemmän kuin hammaslääkäriin meno. Tunnin jälkeen oli todella hyvä mieli. Laulaminen siellä tuntui helpolta ja rennolta. Yritän mennä uudestaan joskus lokakuun alkupuolella. Valokuvaajakin voisi oikeastaan lähteä mukaan.

Sain myös kirjoittajakoulutuksen ensimmäisen tekstin lähetettyä. Luin tuon tekstin myöhemmin vielä kertaalleen. Blaah. Se mikä muutaman lukukerran jälkeen oli tuntunut hyvältä, olikin nyt epäselvää solkkausta. Huomenna laadin palautteet parin muun tyypin juttuihin.

Suurin juttu on, että tässä rivarissa asuminen on kai hiljalleen tulossa tiensä päähän. Kohta 18 vuotta riittää. Uusi koti on etsinnässä. Ei kiireellä vaan hissun kissun. Potentiaalista uutta kotia käytiin eilenkin katsomassa. Kiinteistövälittäjälle on lähetetty lista kysymyksiä tänään. En ole elämäni aikana muuttanut kovin montaa kertaa, niin että etenkin minulle uusi koti on tosi iso juttu. Valokuvaaja on hiukan rutinoituneempi muuttaja. Haussa on paljon valoa, isoa yhtenäistä tilaa, kotirauhaa, puutarha. Katsotaan mitä tästä tulee.   

Miten minusta tuli hyvä odottelija

Kun päästää lapsen tai miehen merelle voi käydä näin (kuvien copyright JV).

Odottelua ruotsinlaivalla.

Odottelua ruotsalaisella rantakalliolla.

Aamupalan odottelua ruotsalaisessa kahvilassa

Laiturilla odottelua ruotsalaisessa saaristokunnassa

Ruotsalaisen koululaivan odottelua.

 

Ruotsalaisen koululaivan enimmäkseen ruotsalaisen miehistön odottelua 

Ja löytyihän se sieltä!

Eikä odottelu lopu tähän. Tätä ennen ja tämän jälkeen odottelua erilaisissa satamissa, pursiseuroilla, lentokentillä, kaikkialla missä vain odottaa voi.

Visiitissä 1700-luvulla

Kävin tyttären kanssa kesäteatterissa Suomenlinnassa. 

Ryhmäteatterin Valheet ja Viettelijät ei sytyttänyt. Vaikka teatteri on aina teatteri, niin 1700-luvun rakkaushuolet, viettely ja kosto ei jaksanut kiinnostaa. Odotin jotain uutta näkökulmaa aiheeseen.

Sofia Coppolan Marie Antoinetten voisin sen sijaan katsoa uudestaan. Sama pissisten paratiisi, ranskalainen yläluokka, siinäkin. Näkökulma on vain lähempänä nykypäivän teiniproblematiikkaa. 

Ja vaikka Marie Antoinette ei, huhuista huolimatta, tiettävästi koskaan sanonutkaan nälkää näkevästä kansasta "Ei leipää? Syökööt kakkua!", eikä ruualla ollut osaa eikä arpaa Valheissa ja Viettelijöissa, niin Suomenlinnassa tilanne olisi vaatinut muutaman macaronsin.

Ostettiin sitten ihan tavallista pullaa kotimatkalla.

Muusattava eli ideaton opiskelija tuhlaa aikaa

Ilmoittauduin juuri kirjoittamisen perusopintoihin Jyväskylän avoimeen yliopistoon.

Opiskeluaikaa puolitoista vuotta. 

Opintojen lisäksi olen ajatellut tehdä vaikka mitä muuta. Valokuvaaja kehotti keskittymään, 

Jotta voisin tehdä kaiken mitä olen suunnitellut, tarvitsen muusan kehumaan, kannustamaan ja tekemään kaikki tylsemmät arkijutut. 

Muusa saisi tehdä myös palkkatyöni. Työttömät voivat vaivautua.

Mitäköhän tästä tulee?

Wannabe perinnerakentaja

Isäni koti. Kuva varmaankin 1930 -luvun alusta.

Olen lukenut Panu Kailan Talotohtorin ja monta muuta perinnerakentamista ja korjaamista käsittelevää kirjaa. Valokuvaajalle annoin lahjaksi Hannu Rinteen Perinnerakentajan kesämökin. (En tiedä kumpaa meistä tuo kirja kiinnosti enemmän.) Luen rakennuslehdet ja kaikenmaailman Remontti-Reiska vastaa -palstat. Olen tehnyt niin aina.

En remontoi. En ole koskaan remontoinut. Minua ei mikään mahti maailmassa saa ryömimään vanhan talon kivijalan sisään katsomaan millainen kuolemankello (önniäislaji,jonka elinympäristö on lahoava puu) jyrsii lattian tukirakenteita. Voin kuvitella miltä lattian alla haisee ja tuntuu siellä käymättäkin.

Minä en mene vintille, missä linnut, öttiäiset ja Batmanin pikkuserkut pitävät majaa. Onko niitä siellä oikeasti tai ei - mitä väliä. Minä en asiaa tarkista.

Oikeassa elämässä ällöttää jo roskakaapin putsaaminen.

Ostelen unissani vanhoja taloja. Unissani ostin Suvisaaristosta vanhan villankin, mistä joskus aiemmin kirjoitin tässä blogissa. Kävin talossa ilmoittamassa, että tämä on nyt minun. Aamulla omistussuhteet eivät sitten olleetkaan ihan niin selkeitä.

En ole lopulta kiinnostunut siitä miten sähköjohdot ja vesijohdot menevät. Tai olen. Haluan rakentamisen olevan niin ekologista ja terveellistä kuin mahdollista. Ja liian vähän pistorasioita ja surkeat putket on kyllä onnetonta.

En ole oikeastaan edes kiinnostunut sisustamisesta. Yhden sisustuslehden luettuaan on lukenut ne kaikki.

Aika monta kertaa olen miettinyt, miksi asia minua kiinnostaa ja onkohan tästä mitään hyötyä ikinä. No, remonttimiestä minusta ei ehkä tule, mutta aivan hemmetin hyvä besserwisser kertomaan miten asiat pitäisi tehdä.

Ja etsinnässä on edelleen talo, paikka, mikä mahdollistaisi tätä nykyistä paremmin kaiken tekemisen aamu-uinnista pianon pitämiseen, pensasmustikoista viiniköynnösten viljelyyn, b&b:sta perhejuhliin ja suureen valoisaan työtilaan, mikä juuri nyt tuntuu tärkeältä. Toisaalta, nyt syyskesällä voin istuttaa niitä mustikoita tähän jo olevaan pihaan. Hyvä niinkin.


.
.

Projekti nimeltä Kipsikäsi

Kirjoitin jokin aika sitten, että mökillä wc-käyntikin on projekti. Nyt tästä elämästä vasta projektia tulikin eikä missään mökillä. Ranne murtui ja ihan kaupungissa ollaan.

Eihän tämä mikään henkeä uhkaava tila ole, onneksi, mutta muuten vain kiusallista. Kaikista kokeilluista urheilulajeista, laskuvarjohypystä ties mihin, huolimatta, ei ole ikinä ennen ollut luita poikki. Nyt kompastuin pyörätien ja jalankulkuväylän erottamiseksi suunniteltuun katukiveykseen. Outoa oli suunnittelu sillä kohdin. Länsisatamaan menevä jalkakäytävä on vaarallinen. Poika notkahti ensin samalla kohtaa väistäessään vastaantulijoita, minä perässä vähän ajan kuluttua. Siinä missä nuori mies vain notkahti, minä lensin tavaroineni suoraan ranteeni päälle. Varsinainen capoeira harjoitus sekin.

Pari päivää sitten ranteen luut paikattiin titaanilevyllä. Töölön päivystykselle, päivystysosastolle ja leikkurille kiitokset.

Nyt naputtelen tätäkin tekstiä vasemmalla kädellä hiljaa hissukseen. Samalla tulen aina välillä hipaisseeksi kipsikädellä koko tekstin näkymättömiin. Vasurina olo vaatii vielä lisätreeniä.

Kesä menee tässä. Suunnitteilla oli tehdä Valokuvaajan harrikalla lyhyt reissu Valamon luostariin, mutta se siirtyy tulevaisuuteen.Tarkoitus oli myös vähän piirrellä, tehdä vaatteita ja kirjoittaa. Ei sitten. Samoin saunaan ja uimaan ei kipsin kanssa oikein voi mennä. Se sulaa pois. Pikku aamudoppaus käpälä kohti taivasta lienee silti mahdollinen kunhan rantaan pääsen.

Kotkan, vai Pyhtäänkö se on, Kaunissaaressa ehdittiin sentään käydä. Ikuista maallemuuttajaa jäi polttelemaan siellä myynnissä ollut vanha, "monien mahdollisuuksien" koulu. Nyt en vain jaksa tutustua niihin kaava- ym tietoihin, joita kiinteistövälittäjä lähetti vähän aikaa sitten. Kättä varten saadut kipulääkkeet taitaa oikeasti väsyttää.

Muutaman viikon päästä saan kipsin pois niin eiköhän tämä tästä.

Maaelämää kylläkseen

Kohta voisi palata kaupunkiin.

Kaupungissa wc-käynti ei ole projekti.

Kaupungissa kraanasta tulee lämmintä vettä.

Kaupungissa ei suunnitella viikon ruokalistaa kerralla, ja bonusruokia, pikkuhyvää, siihen päälle, koska lähikauppa on 25 km päässä.

Kaupungissa ei tarvi olla landeamatsoonina varaston kattotyömaalla, riittää kun yrittää olla keski-ikäisen streetwise noin muuten.  Miten muuten käännetään streetwise suomeksi? Katu-uskottava ei ole ihan sama asia.

Kaupungissa lämmitys on yhteiskunnan suojeluksessa. Täällä täytyy punahilkkailla pitkin halkotantereita saadakseen päivän puut. Punahilkan isä taisi tosin hoitaa sen risusavottaosaston. Punahilkka vain lallatteli pitkin metsiä.

Kaupungissa  ei jokainen risahdus ole potentiaalinen karhu.

Kaupungissa kalaa saa aina.

Ja joo. Tiedän: on muunkinlaisia mökkejä, Mökkejä kaikin herkuin, ulkovaloin ja turvajärjestelmin. Tämä, tai hyvin harva muukaan mökki, missä elämäni aikana olen ollut, ei vaan nyt ole niitä mökkejä. Osa elämäni mökeistä on ollut enemmän tyyppiä eräkämppä.

Toisaalta: täällä on uskomattoman kaunista ja hiljaista. Kauneus ja hiljaisuus paikkaa monta muuta puutetta.

Tänään lähdetään kuitenkin kotiin.

Mökkihelvetti

Tajuavatko vanhemmat, jotka jättävät kesämökin ilman käyttöohjeita jälkikasvulleen, millaiseen mökkihelvettiin pahimmillaan lapsensa syöksevät?

Mökit rapistuvat. Niiden ylläpito edellyttää aikaa, rahaa ja mielellään jonkun verran rakennus- ja lvi -alojen, maanviljelyn, kaavoituksen ym tuntemusta. Joku perikunnasta ehkä haluaisikin myydä oman osansa pois, mutta perheen muut köyhäkkeet eivät pystykään tuota osaa lunastamaan. Toinen haluaa myydä koko roskan pois, ja se taas on toiselle asianosaiselle orvoksi jäämiseen tai huonoon avioeroon verrattava kokemus. Jotkut onnistuvat perustamaan mökkirahaston. Toiset tekevät kunnossapitosuunnitelman ja nimet alle vaan. Jotkut harvat onnekkaat pystyvät rakentamaan tontille tai sen läheisyyteen jokaiselle oman mökin.

Mökin perineellä jälkikasvulla on jokaisella oma elämänsä ja perheensä. Toisten elämät ja perheet eivät välttämättä sen "oman elämän" ja perheen kanssa natsaa. Martat ja Mariat voivat käydä raivokkaita yhteenottoja aiheesta kuka teki, mitä ja milloin mökin hyväksi ja etenkin siitä, kuka ei tehnyt mitään. Toisen tapa maata päivät päästään rantakalliolla ärsyttää äärimmilleen sitä, joka kokee tiskaavansa kantovedellä koko suvun astiat.  Lapsuuden ajan epäoikeudenmukaisuudet kärjistyvät halkopinon paikkaan.

Perheen sinkkujäsenet taas kokevat olevansa vaiennettuja tässä mökkiseurakunnassa, koska mitä he tietävät lapsiperheen lomanvietosta. Käykööt mökillä marraskuussa kun muut ovat lomansa pitäneet.

Ja sitten ovat vielä bonuslapset, uusio-perheet ja koko aviobaletti, muista suhteista puhumattakaan, tunkemassa itseään tuohon alunperin ydinperheelle suunniteltuun kesäidylliin.

Nuo lapset, aviosäätyyn katsomatta, vävyt, miniät ja erilaiset avot ovat luku sinänsä. Tuo grillitulien taustajoukko, joka suu auki seuraa kielenkannat huippuunsa virittäneen sisäpiirin punaviinillä terästettyä kiistaa tulevan kattoremontin tekotavasta. Lapset poistuvat tai poistetaan yleensä illan mittaan enemmän tai vähemmän sovinnolla paikalta. Vävyille, miniöille, erisarjaisille avoille taas tokaistaan olan yli:"Tää ei nyt sitten mitenkään koske sua eikä johdu susta. Tämä juha-kari-aapo-riina-maria ei vaan nyt tajua että sen pitää jo jotenkin ottaa enemmän vastuuta tästä touhusta, kun se ei oikeestaan ole koskaan elämässään ottanut mitään vastuuta mistään. Ota sä vaan lisää viiniä!". Lasi punaviiniä kädessä ja auringonlaskua grillikäryn sumentamin silmin katsellessa ei asialla juuri olekaan henkilökohtaista merkitystä.

Tietenkin on se ryhmä vävyjä, miniöitä, avoja jotka myös haluavat kantaa kortensa kulloiseenkin kuumaan grillikeskusteluun: "Asiahan ei varsinaisesti minulle kuulu, mutta kyllä meidän perhe on ...... ". No, milloin mitäkin, enimmäkseen tehnyt jo kaiken voitavansa, vaatii kiitosta, huomiota ja huomattavia lisäoikeuksia tässä Moran kivien kuninkaanvaaliin verrattavassa keskustelussa mökkivaltion hallinnasta ja sen edellyttämistä manöövereistä.

Joskus vuosia sitten omassa perheessäni mietittiin juristin apuun turvautumista mökkiasioissa. Järki voitti. Toisessa perheessä aiheesta syntyi vuosikymmenien sukuriita. Kolmannessa mökki jäi käyttämättä ja myytiin lopulta vapaa-ajan tonttina eteenpäin. Tuttavaperhe jakoi käyntivuorot perintömökille. Kai jossain jotkut elävät auovoista sukurakkautta mökilläkin, mutta kovin yleistä se ei taida olla.

HS:n toimittaja Anna-Stiina Nykäsen twitter -kommentia aiheesta lainaten:" Miten niin mökillä ihminen on oma itsensä?". Ei ainakaan sukumökillä.

Aimilla DDR:ssä

No ei nyt ihan.

Kun käyn jossain, käyn siellä jossain myös miellelläni paikallisissa pienissä, kauppaketjuihin kuulumattomissa kaupoissa. Ei turistikrääsää tai "yksilöllistä" sisustustavaraa, mitä saa mistä hyvänsä,  vaan ihan sitä sun tätä myyvissä "oikeissa" kaupoissa.

Padasjoella Aimitex on ehdoton käyntikohde. Vanhempi rouva, kaiketi se Aimi, emme ole esittäytyneet, pitää kangas- ja ompelutarvikekauppaa Padasjoen keskustassa. Kaupan ulkoinen olemus ei juuri kutsu. Tiukkaan verhotut ikkunat ja kalsa tiiliseinä panevat ihmettelemään onko niiden takana yhtään mitään. Onko putiikki edes auki vai jäikö konkurssipesästä vain verhot ikkunaan? Erilaiset oveen kiinnitetyt mainokset kertovat kyllä että toimintaa on.

Sisällä onkin sitten yllätys. Paikasta löytyy aikalailla mitä vaan: kankaita, kaavoja, kanavatyöpakkauksia - siis niitä reiällisiä kovia kankaita joihin ommellaan villa- tai muulla langalla kuva, vauvanvaatteita, kernejä, lankoja, nappeja, alusvaatteita, kirjottavia pöytäliinoja ..... ties mitä. Kolmeen huoneeseen mahtuu aika paljon tavaraa.

Aimi neuvoo ja auttaa jos jotain et löydä. Valokuvaajan äidin mukaan kaupassa on joskus myös nuorempi nainen myymässä, liekö Aimin työn jatkaja. Toivottavasti jatkaja on olemassa!

Itse ostin raidallisen puuvillakankaan. Se odottaa mekkoutumistaan ompelukoneen vieressä. Kanavatyöt alkoivat myös houkuttaa. Ne olivat pienenä lempijuttujani. Langat, näytetilkut ja väriliidut - lapsen taivas. Kanavatöistä voisi myös tehdä isompia kokonaisuuksia kaikenlaiseen käyttöön. Kirjottu iso pöytäliinakaan ei olisi hullumpi. Kunhan nyt teen tuon mekon ensin niin katsotaan sitten muiden juttujen kanssa. Kiva pitsikangaskin löytyi ja sen sellaista.

Jos Aimilla satut käymään niin muista ettei pankkikortti kelpaa. Varaa mukaan ihan käteistä rahaa. Varaa myös aikaa. Käsitöistä kiinnostuneelle kaupassa on katsottavaa useammaksikin kerraksi.

Valokuvaajakin ilmestyi paikalle kun viivyin vähän pitempään. Valokuvaajan kamera sai Aimilta asiaankuuluvaa arvostusta ja ilmeni, että perheellä on aiemmin ollut myös Aimin puolison pitämä valokuvaamo kaupparakennuksen toisessa päässä.

Minäkin roiskaisin muutaman kuvan pikku pocketillani, kun sain siihen Aimilta luvan. Tässä lopputulos. 

En tiedä onko Aimilla tietokonetta, mutta terveisiä: tulen taas käymään kun sinnepäin satun.

 

Aamu

Aurinko nousee juuri nyt.

Valokuvaaja nukkuu. Minun on noustava ylös. Noustava vain siksi, että en halua menettää hetkeä, kun taivaanrannassa on lupaus uudesta päivästä. Päivästä, mistä emme vielä tiedä mitään.

Aamuvalossa varjot ovat teräviä, valo on kirkas ja kylmä.
Nouseva aurinko ei lämmitä. Päivä lämpenee vähitellen.

Maailma ympärillä on pysähtynyt. Vesi ei liiku. Tuuli ei puhalla.

Maa sinnittelee talvisen karikkeen alta. Poronjäkälä hohtaa harmaina palleroina kallioilla. Mikään ei vielä kuki.

Täällä on hiljaista, karuakin. Vesi on kylmää, rannat syviä. Hiljaisuuden halkaisee vesilinnun ääni järvenselältä.

Tämä kaikki on ollut täällä aina. Minä olen tulokas, viikonloppuvieras.

Saunarapulla on jo lämmin. Rannan pensaissa pikkulinnut huutavat kilpaa aallonmurtajan lokkien kanssa.

Täällä ei ole kiire. Näin kuin on nyt, niin on hyvä.

Kulu-Pulu

Via

Kauppareissun jälkeen Valokuvaajalta repesi: "Sä olet Kulu-Pulu.".

Pulusta en tiedä. Kuluttajana olen aika vaisu. Rahaton enimmän aikaa.


Pahempaa on se, että nykyvarallisuuteni ei ikinä tee minusta riippumatonta. Varallisuuteni ei tee minusta  ihmistä, joka voi omaehtoisesti tehdä valintansa ja päättää tekemisensä, mitä rahalla hankittaviin hyödykkeisiin ja palveluihin tulee, ihan peruspalveluista lähtien. 

Olen kaikkien keikkatyöntekijöiden äiti. Olen opiskellut parikin tutkintoa. Olen ollut kotona lasten kanssa. Olen yksinhuoltaja. Olen valmistunut pienipalkkaiselle naisvalta-alalle, josta jostain syystä puuttuu naisten keskeinen solidaarisuus ja halu lähteä ruohonjuuritasolta parantamaan työstä maksettua korvausta. Ammattiliitostamme ei siihen ole. Kaikki katastrofin ainekset ovat koossa.

Onhan näitä "oppikirjoja" aiheesta rikastuminen. Ehkä tällä kertaa unohdan sellaiset kuin Tuhkimo, Pretty woman, Oprah Winfreyn ja  Martha Stewartin elämänkerrat. Yritän keskittyä itseeni enkä onnenkantamoisiin.  Mitä jokaisen kotiäidin (ja muidenkin naisten) tulee tietää sijoittamisesta; Nainen ja rikastumisen taito (kirjoittajien Kullas-Myllyoja kirjoja molemmat); Pörssisäätiön Sijoittaminen - opas utelialille, jos vaikka näitä lukisi. Tai no, olen ne lukenut. Otsikoiden jokanais -sävystä huolimatta niiden oppeja voi soveltaa vain aika pieni porukka. Heille ne on kai kirjoitettukin.

Useimmilla tuntemillani naisilla perusproblematiikka ei ole siinä mihin ja miten sijoittaa, vaan siinä, että olisipa ylipäänsä mitä sijoittaa. En tarkoita että osakesijoittaminen sinänsä olisi mikään tavoite. Tietyssä mielessä osakekauppa on kuin Korvatunturilla kävisi: rajoitetusti todistettavaa tietoa, paljon kuvitelmia ja odotuksia. Tulonsa voi turvata muutenkin. Tietty itsellisyys on kuitenkin hyvä turva jokaiselle. Siinä määrin kuin nyt omaa elämäänsä yleensäkään voi turvata tai suunnitella, vielä vähemmän aidosti hallita.

Jotain pitäisi siis asialle tehdä.

Hanki sivubisnes. Osa naisista tekee jo kahta, kolmeakin työtä saadakseen rahat riittämään.  Kenenkään pää ja kroppa ei kestä loppumatonta työnteko. Ei pää, ei kroppa eikä perhe. Sinänsä idea ei ole huono. Bisnesidean pitäisi vain olla riittävän hyvä, alkupääoman turvattu, jaksamista riittävästi.

Säästä. Ei pöllömpi idea pistää syrjään joka kuukausi jotain. Korkeiden asumiskustannusten ja pienten palkkojen valtakunnassa rahaa ei vain juuri jää.  Ja hei, täällä on oltava kesäkengät ja talvikengät, vähintään polkupyörä tai bussilippurahat. Syödäkin pitäisi.

Suunnittele taloutesi. Käypä neuvo. Oikeasti. Et rikastu, et ehkä pärjääkään yhtään paremmin kuin ennen, mutta suurimmat karikot voi tuolla konstilla välttää. "Suunnittele" on vähän samantyyppinen neuvo, kuin että "nälkäisenä ei kannata mennä ruokakauppaan". Tiedät mitä olet tekemässä kun suunnittelet talouttasi etukäteen, etkä tee niin paljon heräte-sitä-ja-tätä ostoksia. Marttojen sivulla http://www.martat.fi/rahat/ löytyy paljon asiallista juttua aiheesta.

Toisaalta kaikki nuo edellyttävät edes kohtuullista perustuloa. Näinkään ei naisten maailmassa aina ole.

Mikä minusta sitten tekee "Kulu-Pulun". Eeeeeeh..... Ruoka? Pidän syömisestä. Luomuruoka? Okei se maksaa, mutta ainakin kuvittelen tietäväni mitä syön, kunnes seuraavaa ruokaskandaali paljastaa luomujauhelihan hiirenlihaksi ja viinirypäleet feikiksi. 

Elämyksistäkin pidän.  Teatterista, konserteista, itse tuotetuista elämyksistä. Soittotunnille menisin. Nyt vedän sormiharjoituksia yksikseni kotona, mutta siinä tulee aika nopeasti raja vastaan. Samoin laulutunnille. Tanssitunneilla jo käynkin. Tällä hetkellä meillä matkustellaan tuskin ollenkaan, lapsia lukuunottamatta, mutta jos pitää valita tavarasta tai elämyksistä, niin mieluummin ne elämykset.

Lapsiini panostan. Toivottavasti enenemmän tunnetasolla kuin taloudellisesti.

Kansantaloustieteen opintoni jäivät A-kokonaisuuteen. Laskemisen sijasta keskityin johonkin muuhun.  Talous on kuitenkin tosi kiinnostava aihe. Virginia Woolfia lainaten: “A woman must have money and a room of her own if she is to write fiction.". "Oma huone ja rahaa" pätee moneen muuhunkin asiaan naisen elämässä. Tästä jatketaan.  

Pitkäperjantain aamu

Espoon ortodoksikirkko

Nyt on perjantaiaamu, lähes aamuyö vielä. Tämä aika, aamut, on minun "työhuoneeni". Aika milloin kirjoitan keskittyneemmin kuin muuten. Täällä on aamun rauha.

Talo on siivottu. Pääsiäisruuat odottavat jääkaapissa sunnuntaita. Koristeruoho sinnittelee korkeammaksi. Vielä ehtii kasvaa. "Jokaisella ruohonkorrella on enkeli, joka kuiskii sille: "Kasva, kasva."". -Talmund.

Ruotsin lapsi haettiin illalla lentokentältä. Toinen viettää pääsiäisaikaa Hollannissa tai jossain, en tiedä tarkkaan.

Päivä alkaa valjeta. Itäinen taivas on vaaleanharmaa. Ei sada.

Tarina kertoo auringon tanssivan pääsiäisaamuna.  Sitä odotellessa osa vanhasta pääsiäistekstistä.

"Se, joka on hurskas ja rakastaa Jumalaa, iloitkoon tästä hyvästä ja riemuisasta juhlasta.
Joka on oikeamielinen palvelija, tulkoon riemuiten Herransa iloon.
Joka on paastoten kilvoitellut, iloitkoon palkasta.

Joka on ensimmäisestä hetkestä työtä tehnyt, ottakoon tänään vastaan oikeudenmukaisen ansion.
Joka tuli kolmannen hetken jälkeen, ilolla viettäköön juhlaa.
Joka saapui kuudennen hetken jälkeen, älköön lainkaan tunteko pelkoa: kukaan ei menetä mitään.
Joka tuli niin myöhään kuin yhdeksännellä hetkellä, tulkoon mukaan hänkin, lainkaan epäröimättä.
Joka saapui vasta yhdennellätoista hetkellä, älköön olko huolissaan viivästymisestään,
sillä valtias on jalomielinen:
hän ottaa vastaan viimeisen niin kuin ensimmäisenkin,
hän suo levon yhdennentoista hetken työntekijälle kuten ensimmäisestä hetkestä työtä tehneelle.
Viimeisenkin hän armahtaa ja ensimmäisestä pitää huolen:
tuolle hän antaa, tälle lahjoittaa.
Hän ottaa vastaan teot ja hyväksyy aikeenkin.
Hän antaa arvon työlle ja aikomustakin hän kiittää.

Siis tulkaa kaikki sisälle Herranne iloon.
Niin ensimmäiset kuin toiset, iloitkaa juhlasta.
Rikkaat ja köyhät, riemuitkaa toinen toistenne kanssa.
Kilvoittelijat ja välinpitämättömät, kunnioittakaa tätä päivää.
Te, jotka paastositte, ja te, jotka ette paastonneet, riemuitkaa tänä päivänä.

Pöytä on runsas, syökää ylenpalttisuudessa.
Älköön kukaan poistuko nälkäisenä, sillä juhlaruokaa on paljon.
Riemuitkaa kaikki oikeamielisyyden rikkaudesta.
Riemuitkaa kaikki uskon juhlapidoista. 

... "

Johannes Khrysostomoksen (347-407) pääsiäissaarna

Hyvää pääsiäisaikaa kaikille.








 

Vauhtiviikot

via 

Vaikka miten yritän keskittyä hengittämiseen ja olla mindfull, niin nyt ei onnistu. Menisi suorittamiseksi sekin. Maailmassani on juuri nyt sata ja yksi asiaa mitä olisi kiva, osin vähän välttämätöntäkin, tehdä. Siksi päätinkin antaa asioiden vain olla ilman sen kummempia mielen boostauksia. Antaa maailman mennä omalla painollaan eteenpäin. Menee se kuitenkin, ja ilman minun erityisiä ponnistuksiani.

Eli tänään käytiin sitten vaan ruokakaupassa ja haettiin Vihreiden Tiina Elon eduskuntavaalimainokset, jotka olemme Valokuvaajan kanssa luvanneet jakaa täällä kylillä.  Siinä se. Ei mitään muuta. Ei yhtään mitään muuta. Mitä nyt Valokuvaaja veteli kahden tunnin päiväunet.

Sataakin. TV:n tuijottelua sohvalla, pähkinä-karpaloleipää. Paulan eilen tarjoama kultahippuskumppakin vaihtui pullolliseen Happy Joeta. Elämä on tyydyttävän tylsää.


Muutaman minuutin kuluttua tämä:

Vintage knits - sukat

Näiden sukkien ohjetta kysyttiin aiemmin. Kesti vähän aikaa, mutta tässä se nyt on.