Suvisessa saaristossa

Viikko sitten pyöräiltiin Nikolaksen kanssa Suvisaaristoon. Tuli pyöräiltyä Espoon rantaraitti, merenrantaa myötäilevä pyörä– ja kävelytie, lähes päästä päähän. Vaikka suhtaudun asuinkaupunkiini Espooseen suorastaan yltiökriittisesti, niin täytyy myöntää, että Rantaraitti on upea keksintö: hienoa merenrantaa riittää. Ihan vilpittömästi voin suositella reitin kokeilemista.

Kuva Hagerlund.net

 Suvisaaristo ja sen lähialueet ovat ehkä ainoita paikkoja Espoossa missä oikeasti haluaisin asua. Vaikka vain täysin epäkäytännöllinen huuhaa, no - minulla on kyllä taipumuksia huuhailuun, muuttaisi pois täältä missä nyt asun, niin saaristo houkuttaa. Siellä vain on jotain samaa kuin lapsuuden maisemissani Porvoon Emsalössa, Porkkalanniemessä tai vaikkapa Tammisaaren Skåldössä. Pentalan saari, onkohan virallisesti osa Suvisaaristoa, sopii samaan sarjaan, mutta kolmesta ensimmäisestä pääsee kelirikkoaikanakin pois. Pentala on siinä suhteessa hiukan kiikun kaakun. Mutta jos vaikka lammasvahdin paikkaa Pentalan tulevassa saaristomuseossa tarjottaisiin, niin harkitsisin vahvasti enkä kovin kauan ... 

Suvisaaristossa poikettiin saaristokauppaan. Kaupan virallinen nimi taitaa olla Skärgårdsbutiken– Saaristokauppa . Olen pienten kauppojen ystävä, joten kaupassa poikkeaminen oli ”must” muutenkin kuin siksi, että 14-vuotiaan nuoren miehen kanssa pyöräily vaatii ruokahuollon pelaamista säännöllisin väliajoin.

Valoisaksi uusitussa kaupassa oli kahvilan puoli ja kivat valikoimat erilaisia herkkuja. Kauppiaan kunnia-asiana kerrotaan olevan hyvä, tuore kala sesongin mukaan. Sunnuntaipäivänä asiakkaita oli aika paljon ja kauppiaalla piti kiirettä.

Kahvilassa on tilaa myös näyttelyille. Tällä hetkellä siellä voi tutustua valokuvaaja Erik Uddströmin töihin. 

Me ostimme kahvia, pullaa, sämpylän ja cokista. Herkut syötiin lämpimässä säässä pitkän pöydän ääressä kaupan ulkopuolella. Samalla kuultiin Suvisaariston kauppahistoriaa, siis sen ihan normaalin kaupankäynnin historiaa. Tarinoiden mukaanhan seutu kunnostautui, ja vaurastui, myös muunlaisella kaupalla suomalaisen alkoholihistorian omituisten käänteiden eli kieltolain ja sen seurausten ansiosta. Paikallista historiaa oli sekin, että nykyisen Skärgårdsbutikenin lähelle oli aikoinaan ollut tarkoitus avata toinenkin kauppa, mutta kauppiasparka oli kuollut juuri avajaispäivänä. Postikin oli joskus ollut ja muuta aktiviteettia.

Nykyisestä Saaristokaupasta ja tarinasta sen takana oli jokin aika sitten kirjoitus Helsingin Sanomissa hauskalla otsikolla: Saaristokauppa on kylän Facebook. 

Kaupalta pyöräiltiin, tosi kaupunkilaisina, katsomaan paikallista eksotiikkaa eli lampaita, joita on kesälaitumella kaupan lähellä. Nyt ei todellakaan ole kyse mistään Babe -possun paimentamasta suurkatraasta vaan ihan vain parista paikallisesta päkästä. Kivojahan ne ovat.

Lampaiden luota tie vei uimarannalle. Viitoitus sinne on aika minimalistinen, mutta kyllä sinne löytää. Uimareita oli sielläkin, vaikka vesi ei ollut erityisen lämmintä. Koska omaa kameraa ei tullut käytettyä, vaikka se mukana olikin, niin täytyy tässäkin turvautua muiden kuviin.

Ja sitten tietty pyöräilimme katsomaan Svinön salmen bensa-aseman vieressä olevaa rapistuvaa huvilaa. Sääli, sääli, sääli. Mielessäni olen rakentanut sinne niin kotia kuin hotellia ja ties mitä, ja sormet syyhyävät päästä puutarhan kunnostustöihin. Nettikeskustelusta ja muusta päätellen en ole ainoa. Kun tästäkään talosta ei nyt tullut omia kuvia, niin muiden kuvia on mm. tässä Ruosteisen urban exploration -blogissa ja kesäisempiä kuvia tässä.

Pyörälenkin lopuksi hankittiin vielä kotiin vietävää kaupalta. Luomumaitoa ei ainakaan enää sunnuntai-iltapäivänä löytynyt, mutta kaikkea muuta oli kyllä. Ja kotiin tänne Espoon toiseen laitaan olikin sitten matkaa.