Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin

Sei Shonagon, Mia Kankimäen 1000 vuotta sitten elänyt bestis, on japanilainen hovinainen. Sei pitää tuhannen vuoden takaisesta elämästään keisarillisessa hovissa päiväkirjaa, Tyynykirjaa. Mia lukee, matkustaa Japaniin lukemaan lisää ja kirjoittaa Seistä ja kokemastaan Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin.

Kaikki mitä jatkossa sanon voi kapsahtaa omaan nilkkaani.
A) En ole Japani-fani. En välitä ylistetyistä japanilaisista puutarhoista. Tiedän symboliikan ja tuon muun jotenkuten, mutta se ei sytytä.
B) Haarukka voittaa syömäpuikot.
C) En pidä sushista, vaikka syön muutoin pohjoismaista raakaa kalaa.
D) En pidä teestä, paitsi siitä vihreästä, enkä ymmärrä teeseremonian "estetiikkaa". Puolituttua lainaten: "Mitä esteettistä siinä kupin kanssa konttaavassa naisessa on?". Niin mitä?
E) Okay. Kirsikankukissa, massoittain, on varmasti jotain. En ole nähnyt niitä livenä.
F) Minulla oli futon -sänky ja meillä kylmät lattiat. Muutaman vuoden kuluttua heitin futonin roskikseen. Kuka haluaa jatkuvasti nukkua melkein jäätävän kylmän lattian tasolla? 

Luen kirjan loppuun koska
A) rakastan listoja - MK ja Sei ovat listoittamisen luonnonlahjakkuuksia.
B) teen listoja - oikeastaan kaikesta.
C) kirjan alku on raflaava.
D) kirjan alussa MK kuvaa sitä mitä elämä, omanikin, usein on: "Kuolen tylsyyteen. Kuolen ahdistukseen. Kuolen vitutukseen. Jotain on keksittävä.".
E) haluan tietää mitä MK:lle ja MK:n apurahavetoiselle projektille käy.

Tuhat vuotta sitten hovinainen Sei kirjoittaa kauniisti. Nykynainen MK kirjoittaa keski-ikäisen naisen sivistynyttä apuraha -chicklittiä. Jaksan lukea. Kumpaakin.

Kukaan ei tiedä mitä terävälle hovinainen Sei Shonagonille lopulta kävi. Kirjasta ei oikeastaan selviä sekään mitä MK:lle käy. Hän jää kirjoittamaan normandialaisen  maalaistalon yläkertaan kun minä lähden muihin hommiin. Ja kun minä nyt kerran luen tätä kirjaa tässä ja nyt, niin valmista on täytynyt tulla.

Kirjan alussa, ennenkuin yhtään apurahaa on saatu, lentolippua hankittu tai mitään muutakaan tehty tulevan vuorotteluvapaan hyväksi, MK kirjoittaa barbikielellä muistikirjaansa, mitä tuleva vuosi (kenties) tuo tulleessaan.

Olen vaikuttunut tuosta MK:n barbikielestä. Tuntemistani ihmisistä sitä käyttää rouva S-L Facebook -päivityksissään. Ja mitä muistikirjoihin tulee, niin minullakin on niitä laatikkokaupalla. Tyynykirjoja. Ja todella toivon ettei kukaan niitä koskaan lue! Tai tuhannen vuoden jälkeen - lukekaa vaan.  Minä jään odottelemaan lisää MK:n tyynykirjoja.

Ja hei oikeesti! Minä varoitin! Niissä minun tyynykirjoissani voi sitten lukea vaikka jotain tällaista esimerkiksi ensi vuodesta:
"Ekaks tää sais jostain rahaa, "rehellisesti tai kepulikonstein" niinku toi Virginia Woolf, paljon rahaa. Sit tää matkustais Tel Aviviin, Safediin ja Venetsiaan, tai johonkin noista - kaikkiin ei kyl jaksa. Safediin, vaikkei tää mikään kabbalisti tai Madonna olis, mut tää vaan muuten menis.
Ja tää kirjottais kirjan, ja sais siitäkin lisää rahaa, ja kävis tanssitunnilla niin paljon, että vois mennä esiintymään niinku semmoseen näytökseen.  Ja tää hankkis pianon - ja soitto-open. Ja sit tää osais soittaa Ruby Tuesdayn.
Sitten tää löytäis itselleen talon, sellasen missä olis ihan ihku valtavan valosa työhuone ja semmosta kaikkee, ja saaren, saaren ihan luonnonsuojelullisiin tarkoituksiin, vaikka niinku mustikkametsäks. Ja sienisellaseks - ja sit tää niinku opettelis tunteen ne sienet.
Lopuks tää vois mennä naimisiin ja tää näyttäis häissään ihan bysanttiruhtinattarelta, vaikkei ne nyt mitkään naamiaiset ole vaan tän häät. Sit tää ois ihan ihkuu ja luovaa ja silleen koko loppuelämänsä ja vaan keksis kaikkee uutta ja kivaa ja hienoo, mitä tää sit myis tän menestyvän firman kautta.

Ja tää ei yhtään varois mitä tää toivoo, kun tää aina saa sen mitä tää toivoo.

Ja ihan ihanan ihkuu vuotta 2014 teillekin kaikille! XOXOXO"

Joulunaikaa

Aikuinen ja melkein aikuinen lapsi nukkuvat. Molemmat ovat kotiutuneet tänne pyhiksi. Aikani vierassängyssä vääntyiltyäni nousen ylös. Facebookissakin kukkuu jokunen aamuyön hereillä olija.

Luen parit blogikirjoitukset ja katselen kuvia valkoisista joulusisustuksista. Tarkistan myös sen talon tilanteen, jota olen ajatellut jo kuukausia. Olisi mahtava joulupaikka! Talokaupan ja remontin jälkeen odotettavissa olisi sitten saaristolaisjoulu 1800 -luvulta ainakin tarjoilujen osalta: suolasilakkaa ja sahtia.

Jossain kohtaa jouluvalmisteluja tilanne on karannut lapasesta, jossain mennään tradition mukaan. Mummukin on ehtinyt ilmoittaa ettei aio osallistua perheen joulunviettoon. No, näin on ollut joka joulu.

Joulukranssi rapisee ulkoseinällä. Ovat luvanneet kovaa tuulta illaksi - taas kerran. Joulukukkaset odottavat kaupassa. Kuusi on kuusikauppiaalla. Kauppalista valmistuu hiljakseen, ehkä tänään, ehkä maanantaina.

Vanhat vuosikymmeniä mukana seuranneet joulukynttilät tököttävät nekin sikinsokin eteisen pöydällä. Mikä mieli on tehdä joulupukin muotoisia kynttilöitä? Kuka haluaa polttaa joulupukilta pään?

Joulukirjat on paketissa, konserttiliputkin paketoitu. Vuoden Isompi Lahja  tuli tyttären mukana Hollannista eilen. Toivottavasti siitä on saajalleen paljon iloa. Mietin, josko lahjoittaisin vielä itselleni vesiliukoiset öljyvärit ja kankaan - tai akryylivärit.

Olen toivonut joululahjaksi laulutuntia tai vaihtoehtoisesti Stockmann Beautyn lahjakorttia. Molemmat tarpeeseen: toinen estämään sielun rapistumista, toinen ruumiin tai ehkä molemmat estävät kumpaankin.

Ainakin talvipäivä on nyt seisahtunut ja tästä mennään kohti valoisaa kevättä. Hitaasti mutta mennään.

Hyvää joulunaikaa teille kaikille.

God Jul
Merry Christmas.
Feliz Navidad
Vrolijk KerstfeestBuon Natale
Kala Christouyenna

Joyeux Noël
Buorrit Juovllat
Frohe Weihnachten
Glædelig Jul
Noeliniz Ve Yeni Yiliniz Kutlu Olsun
Häid jõule

 

Energiaviikko - just joo

Tällä viikolla kaikki muuttui yhtäkkiä "can do - will do - love to do"-ajatuksista "must I do" -ajatuksiksi.

Aloitin viikon sunnuntaina kirkossa. En selittele tähän uskonnollisia vakaumuksiani ja sen sellaista, mutta käyn kirkossa. Nyt traditiossani on paastonaika, ja käyn siellä ehkä enemmän kuin muulloin. Sunnuntai-iltaan mennessä onnistuin kuitenkin kehittämään todellisen Weltangstin.  Onneksi naapurin tarjoama nauru, suklaa ja skumppalasillinen katkaisivat sen. Hyvät naapurit ovat Taivaan Lahja. Oikeasti! Kamalaa jos ehtivät muuttaa pois ennen meitä.

Maanantai oli hyvinvointipäivä. Hankittu lihasvamma hiukan estää liikunnallisia harrasteita, joten käytin maanantai-illan rentoiluun kotona. Jalat 15 minuutiksi kuumaan - oli vähän liiankin kuumaa - veteen, jossa on lusikallinen rouhittuja sinapinsiemeniä ja toinen lusikallinen cayennepippuria. Minulla tosin oli sinappijauhetta, kun en saa niitä hemmetin siemeniä jauhettua millään kotikonstilla, pomppivat vaan pitkin pöytää. Ukrainalaisen ohjeen mukaan hoidon päälle pitäisi vetäistä lasillinen lämmintä sitruunamehua. Ei ollut sitruunaa kotona. Join jääkaappikylmää appelsiinimehua. Jalat tuntuivat ihanan pehmeiltä hoidon jälkeen.

Tiistaina tanssitunnille. Tuli vain pahamieli. Lihasvamma rajoittaa ja keskittymiskykykin oli huono. Sain jo aiemmin tanssiopettajalta ohjeita, mitä voisin lihaksieni hyväksi tehdä. Ehkä tämä tästä.    

Keskiviikko. Tanssitunnin sijasta nukkumaan. Ensin tosin olin maanisesti ostanut kynttilöitä Tiimarin konkurssipesästä. Jos Tiimari ei jo olisi konkurssissa, niin minä olisin niillä ostoksilla hyvin pian.

Torstai. Nukkumaan. Naapuri toi kiitokseksi kissojensa hoidosta viinipullon. Viinin nimeksi oli annettu Live-a-Little. Nimi ei kuulema ollut vihje.

Osasyy tolkuttomaan, väsymyksen sekaiseen kyllästymiseeni on varmaan myös lähes täysin auringoton viime kesä: olin koko kesän, 12 tuntia päivässä töissä tai junassa matkalla töihin. Pyöräily asemalle ja takaisin ei ollut ihan riittävä aurinkovitamiini annos. Ja nyt on pimeää mennen tullen.

Hyvä juttu viikolla oli se, että sain vähän kerrattua sekä venäjää että hepreaa. Kaksi outoa kieltä, jotka haluan oppia. Ja ostin lankaa. Värin valitutin täysin vieraalla ihmisellä, joka sattui samaan aikaan lankahyllylle. Tarvitsin "second opinionin" kahdesta täysin samanarvoisesta väristä. Ja lahjakirjat, yhtä lukuunottamatta, on hankittu.

Olen lupautunut osallistumaan viikonlopun pyhäpäivinä työvuoroarpajaisiin - katsotaan kuinka tässä käy. Oletan että tänään ei käy kuinkaan. Siispä ulos päivänvaloon ja lumisateeseen. 

Itselleni täysin poikkeavasti olen myös lauantaina menossa ravikilpailuihin vuosien takaisen koulukaverini kanssa - kuvaisiko häntä nyt hevosalan puoliammattilaiseksi tai jotain sinnepäin. Luvattiin ruokaa - sehän saa minut lähtemän melkein mihin hyvänsä. Hih.

Viikonlopun aikana laadin vielä koosteen Esbo Segelföreningenille ensi kesäksi suunnitellusta Lady Sail -purjehdustapahtumasta.

Ja tärkeät!
Nuorimalle lapselle jonnekin Marokkoon hyvää Nikolaoksen päivää. Ensi viikolla nähdään, muru!

Kaikille hyvää itsenäisyyspäivää - sääliksi käy esim. isääni, joka vietti juuri ne vuodet elämästään, jotka pitäisi voida käyttää oman tulevaisuuden ja onnen rakentamiseen, sodassa. Ei koskaan enää!

Voimavaatteet, mielihyvähetki, taiteilijatreffit

While trying to increase my energy level, I noticed some important things in my life.

Sometimes I just wear  wrong clothes. Clothes that don´t give me anything. Clothes that I even hate. That I`ll change. 

I also noticed that I need more moments of pure pleasure in my life. I just need more creativeness around. More flow kind of experinces. 

And I simply need to take better care of myself even physically.  At the end, I am the only one responsible of my wellbeing.
_____________________________________________________________________________

Energianlisäys projektini on edennyt siihen pisteeseen, että meillä on perussiistiä. Perussiistiä, ei syväsiistiä. Ajatuksen tasolla olen siivonnut muutaman kaapinkin. Pino kirpparivaatteita odottaa silitystä ja kuvausta.

Tein muutaman tärkeän lisäyksen omaan hyvinvointiini:


Voimavaatteet:
Tapasin naisen jolla oli todella hauskat talvisaappaat. Kysyin mistä ne olivat kotoisin. Nainen kertoi ja lisäsi: "Mä tunsin kuinka voimaannuin kun vedin nämä jalkaan!". Minun voimavaatteeni? Tällä hetkellä varmaan hame. Minulla vain on niitä - no yleensäkin vaatteita - aika vähän. Se ei kuitenkaan ole este. Pidän niitä mitä on. Ja voimavaatteeseen voimakengät! Mainostetaan nyt: Camperin Agathat - nauhalliset mustat nilkkurit.

Mielihyvähetki:
Ehkä enemmän kuin koskaan tarvitsen mielihyvähetkiä. Hetkiä jotka vievät mennessään, täydellisen keskittymisen hetkiä. Mihaly Chikzenmihalyi kutsui sitä flowksi. Tarvitsen tuon flown ihan vain tolkuissani pysyäkseni. Piirtämistä, laulamista, kirjoittamista, vaatteiden tekoa peliin.

Tähän löyhästi liittyen tarvitsen myös hyvinvointihetken: jotain mitä teen itseni hyväksi ihan fyysisesti. Liikun sen verran paljon ettei pelkkä liikunta riitä. Aletaan nyt vaikka riittävällä nukkumisella, syömisellä, rentoutumisella, valitsemalla tekemisiäni. Miksi lopulta teen jotain, välttämättömyydet poislukien, mistä en edes pidä? Hiukan creepy syy hyvinvointihetkeen on sekin, etten enää ole "nuori ja nätti". Täytän 55 tammikuussa. Elämä vaatii veronsa. Ja saa vaatiakin. Onpahan eletty. Mietin äsken asiaa vähän enemmänkin, koska yksi elämäni ihastuksista täyttää tänään 66 ja toinenkin aika paljon. Mazel tov, Itzhak! Onnea Aki! 

Taiteilijatreffit:
Julia Cameron, amerikkalainen luovuuskouluttaja, lanseerasi käsitteen taiteilijatreffit: viikottaisen kohtaamisen jonkun, ehkä täysin uuden, asian, ihmisen kanssa, joka vie sinua eteenpäin tekemään sitä, mitä pidät tärkeänä. Kokemus antaa uusia ajatuksia, laajentaa tajuntaa. On ihan sama käytkö lankakaupassa ihailemassa värien runsautta, metsäretkellä, teatterissa, laulamassa tai jonkun ihmisen työhuoneella. Kunhan menet ulos, teet jotain. Mielihyvähetki ja taiteilijatreffit eivät ole kovin kaukana toisistaan.

Näillä ensi viikkoon.  
 

Energian keräystä Tallinnassa

While trying to increase my energy level and the good things in my life, I visited Tallinn with my colleagues on Friday. Flowers, shoes, Christmas Market - once you've seen five stalls, you have seen all fifty stalls.  It's a shame. Some gem may go past your senses. Old Town - always worth experiencing. I could even live there! 

I also found the smallest and prettiest vintage shop I have ever seen. Foxy Vintage in Pikk 9, very close to Town Hall Square, Raekoja plats. It is a tiny atmospheric boutique selling vintage from Estonia and elsewhere starting from the 60´s. The clothes are in a very good condition. Dress, which I bought , was a self-made and in such a good condition, that it may also be a reproduction of the genuine 60's fabric. The place is really cozy.  There is a small sign by the entrance of the old stone house at Pikk 9. The shop can be found on the second floor. 

There is a pic from the shop, shopowner Jana and me,  and of  the dress that I bought . I can well imagine, a late 60's hippie kind of bride walking down the aisle in this outfit under the horriefied eyes of the elderly relatives. Not in Estonia maybe, but somewhere else. ----------------------------------------------------------------------------------------------

Energiankeräyskuukauden puitteet alkavat olla kunnossa. Energian keräyksen merkeissä kävin työkavereiden kanssa Tallinnassa perjantaina. Kukkia, kenkiä, Joulutori - kun on nähnyt viisi kojua, on nähnyt kaikki viisikymmentä kojua. Sääli. Joku helmi voi mennä ohi aistien. Vanha Kaupunki - aina kokemisen arvoinen. Siellä voisi vaikka asua!

Nyt löytyi myös pienin ja sievin vintage -liike, missä tähän astisessa elämässäni olen käynnyt. Jana ja hänen Foxy Vintage liikkeensä osoitteessa Pikk 9, aivan lähellä Raatihuoneentoria. Pikkuruinen tunnelmallinen putiikki myy Virosta ja muualtakin hankittuja vaatteita ja asusteita alkaen 60/70 -luvulta. Vaatteet ovat todella hyväkuntoisia. Mekko, jonka ostin, oli itse tehty ja niin hyväkuntoinen, että se saattaa olla myös uusiotuotantoa 60 -luvun kankaasta. Paikka on todella tunnelmallinen kunhan sen löytää. Vanhan kivitalon ovenpielessä on pieni kyltti ja liike löytyy toisesta kerroksesta. Ihan joka päivä se ei ole auki, joten tarkista aukioloajat vaikkapa Facebookista liikkeen sivulta, jos käyt siellä.

Putiikinpitäjä ja minä (pic: G-H)

   

Mekko jonka ostin. Voisin hyvin kuvitella vaikkapa 60-luvun lopun minimekko-morsiamen kävelleen tässä asussa vihille hameen lyhyyttä kauhistelevien sukulaisten silmien alla.

Texture of the fabric

Huomasin nyt myös, että tarvitsen uuden hyvän kameran. Todennäköisesti tarvitsen kohta myös uuden hyvän tietokoneen. 

 

Onnellisuusprojekti

Aika moni bloggaaja ja tuttava on kertonut lukeneensa muutama vuosi sitten ilmestyneen Gretchen Rubinin kirjan Onnellisuusprojekti. Kirjassa kerrotaan miksi Gretchen - nimi tuo mieleen Hannun ja Kertun - siivosi vuoden verran kaappejaan, opetteli riitelemään "oikein", mietti työtään, parisuhdettaan, lapsiaan ja ennen muuta opetteli olemaan onnellinen sillä mitä hänellä jo oli. Sen lisäksi Kerttu laati itselleen ohjelauseita kuten "Mene aikaisemmin nukkumaan", "Lopeta hamstraaminen", "Tee se nyt", "Ole Gretchen" ja muuta vastaavaa.

Kerttu käytti projektinsa ensimmäisen kuukauden siivoukseen, turhista tavaroista luopumiseen ja tavaramäärän karsimiseen. Tavoitteena oli parantaa omaa energiatasoa ennen muihin onnellistaviin asioihin ryhtymistä.

Kerttu ei ole ainoa energiavirtoja siivoamalla parantava. Jos ei huomioida äitini ja hänen sisarensa lähes maanista siivousvimmaa, joka vei kaiken positiivisen energian mennessään, niin siivous, karsiminen ja luopuminen todella lisää energiaa. Feng Shuin harrastajatkaan eivät ihan turhaan aloita siivoamalla.

Ajattelin itsekin pitää nyt elämänenergian keräilykuukauden. Sopii yhteen joulun odotuksen kanssa, vaikka siinä missä joulua lähestyttäessä kierrokset yleensä vain kasvavat, pyrinkin nyt hiljentämään, karsimaan.  Ajankohta ei voisi olla sopivampi: kirkkokuntani traditioihin kuuluu joulupaasto.

Tavoite olisi, että ennen joulua kaapeissani olisivat vain ne tavarat mitä käytän tai tiedän varmasti käyttäväni joskus tulevaisuudessa. Kirpparitavarat olisi vihdoinkin kerätty ja huollettu. Risat tavarat korjattu, korjautettu tai heitetty pois. Puolivalmiit neuleet ja muut hördelit tehty valmiiksi.  Ja jos vielä nukun tarpeeksi, syön kunnolla ja rauhassa, tapaan ystäviä, liikun sopivasti ja opin pitämään yllä näitä hyviä tottumuksia jatkossakin, niin joulun jälkeen voinkin jo suunnata aivan uusiin juttuihin. 

Kertulla oli myös nuo henkilökohtaiset ohjelauseensa, käskynsä. No joo. "Ole Marjaana" - kelpaa minulle. Muita lauseita ei juuri nyt tulekaan mieleen. "Keep calm and marry a hobbit". Kelpaa sekin minulle. Niin ja lause, mikä on seinällänikin, tosin enemmän tavoitteena kuin toimintaohjeena: “A woman must have money and a room of her own if she is to write fiction.” ― Virginia Woolf, A Room of One's Own 

Tähän huoneeseen en aio koskea. Omistaja tulee jouluksi kotiin.

Tuohon hyllyyn teen tilaa.

Näille en ehkä tee paljon mitään.

 

Kirpparikierros

Olen huono ostamaan mitään. Olen ollut aina. Voin suunnitella hankintojani vuosia tai siihen asti, kunnes on ihan pakko ostaa ehjät talvisaappaat tai vastaavaa. Alennusmyynneissä, kirppareilla tai sen sellaisissa en yleensä joudu minkäänlaiseen ekstaattiseen tilaan. Ennenminkin haluan lähes paniikinomaisesti ulos.

Nuoren miehen vaateostoksiin, jotka ovat usein haastavampia kuin omani, olen pariin kertaan käyttänyt Stockmannin pukeutumisneuvojaa. Kuulostaa ehkä luksukselta teini-ikäisen kohdalla, mutta lopputulos on ollut parempi kuin mitä väsynyt äiti ja kyllästynyt poika olisivat saaneet aikaan. Pidän siitä, että vaatteet on valittu ja esikarsittu toiveideni mukaan. Neuvojalla on usein ollut myös ratkaisuja vaatteen istuvuus- ja mittasuhdeongelmiin. Lisäksi minä vain satun pitämään palvelusta.

Eilen teimme kuitenkin kirpparikierroksen. Ystävättäreni kovasti kannustamana ostin Kierrätyskeskuksesta punahilkkatyylisen hupputakin. Ja tietty tuo takki vaatii uudet saappaat! Se 30 euron ostoksen edullisuudesta. Takki on kuitenkin  kiva.

Kävimme myös Varustelekassa, mistä löytyi Ranskan armeijan ylijäämävaraston parkatakki  - pitkään suunniteltu hankinta sekin. Oikeastaan olen suunnitellut sitä jo siitä asti kun vanha ylijäämä maiharini lähti kierrätykseen vuosia sitten.

Nyt kun vielä saan lammasnahkaisen lentäjäntakkini pesetettyä ja korjattua, niin takkikiintiöni syksylle ja talvelle on täynnä.

Bomber jacket http://www.aucklandsheepskin.com

No, sitten on tämä Anne-Mari Pahkalan suunnittelema takki, jollaisesta, tai ainakin saman henkisestä takista, varmaan haaveilen seuraavat kymmenen vuotta.

Uusiovapaus

Saatoin lapsen lentokentälle. Sinne lähti. Innoissaan kuin ilmapallo. Kahden kuukauden päästä tavataan kunhan hän on kiertänyt Cadizin, Gibraltarin, Barcelonan, Palma de Mallorcan,Cartagenan ja Safin. Uusia kokemuksia, uusia juttuja, uusia ihmisiä.

Samoihin aikoihin tulee toinenkin lapsi kotiin. Päästään viettämään joulua yhdessä.

Vaikka en aio astua viime viikon puheenaiheen TitiVITUNtyy -blogin tontille, niin pientä lintuaihetta tähänkin: olo on kuin toripululla, tepastelua edestakaisin. En ole ehkä vieläkään sinutteluväleissä tämän uusiovapauteni kanssa. Edelleen ihmetyttää kun huomaa olevansa vapaa käyttämään aikansa, sen ajan mitä ei ole myynyt työnantajalle, ihan mihin vaan. Töiden jälkeen voi huuhata Stockmannilla vaikka kaikki osastot läpi jos haluaa. Akateemisen muoti-, valokuvaus- ja sisustuskirjoja voi tutkia rauhassa. Tanssitunteja voi ottaa niin paljon kuin pankkitili sietää. Illalla voi lähteä elokuviin tai ihan minne vaan.

Mutta mitä sitten jatkossa? Stockmann ei riitä elämänsisällöksi.

Tanssitunneilla käyn niin paljon kuin pystyn. Seniorisarjaa olen tuossa harrastuksessa, mutta se ei estä tulemasta siinä paremmaksi. Jonain päivänä löydän uudestaan liikkeen minkä jo melkein, tai ihankin, kadotin ja unohdin.

Kielenhuoltokurssi Jyväskylän yliopiston avoimessa on jo aloitettu. Ja jos sitä en saa valmiiksi, niin en ainakaan voi syyttää ketään tai juuri mitään. Siihen perään vielä luovaa kirjoittamista jne.

Piirtämistä voin viritellä uudestaan. Samoin laulamista - laulaminen on jäänyt lähes kokonaan pois. Ota Parempia Valokuvia on myös projekti tulevien projektien joukossa.

Pöllömpi ajatus ei olisi Master of Disaster Managementin -kurssit Kööpenhaminan yliopistossakaan. Ne ovat vain sairaan kalliita, joten rahoituksen pitäisi jotenkin löytyä. Muutama kuukausi maailmalla ei olisi minullekaan pahitteeksi.

Yksi pitkään unohduksissa ollut juttu on myös tullut tehtyä: elämäni toiset lapaset on neulottu. Kuvassa olevat Anna Kareninat lähtevät tyttärelle Hollantiin. Vaikka annoinkin niille nimeksi Anna Karenina, niin junan alle juokseminen on kielletty  - tumput käsissä tai ilman. Pojan lapaset, vähän selkeämmät, ovat seuraavaksi vuorossa.

  



  

Aika haipakkaa

Viikolla Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa? -blogisti kyseli, olenko luopunut kokonaan blogin kirjoittamisesta. Ei, en ole.

On vain ollut aika haipakkaa. Siitäkin huolimatta, että pitkät työpäivät siirtyivät historiaan. Uudet, mutta lyhyemmät, työpäivät alkoivat samantien. Totuttelemista vaati sekin, kun yhtäkkiä huomaa, että onkin ihan oma elämä eikä vain työelämä.

Pariin iltamenokutsuun vastasin alkuun vaistomaisesti "sorry, mä en pääse", kunnes tajusin, että minähän pääsen. En ole töissä siihen aikaan, en istu junassa matkalla kotiin, ihan viimeiseksi olen odottelemassa sitä junaa jossain Karjaan asemalla, kuten aiemmin niin usein olin, eikä ole kiire edes kotiin syömään.

Syömiskiireet poistuivat lähinnä siksi, että perheen sisälläkin kävi muutostuulia: 15 -vuotias lähti kuin lähtikin Öckerö Gymnasieskolaan käymään lukiota. Skype ja facebook -viestit ovat olleet ahkerassa käytössä. Äiti kyselee mitä söit, mitä teit ja muistitko nukkua. Niin ja siitä koulunkäynnistäkin täytyy välillä kysyä. Hyvin on kaikki mennyt tähän asti. Kuukauden päästä alkaa ensimmäinen purjehdus kohti Välimerta.

Monta muutakin pientä muutosta ja tapahtumaa tuli samaan aikaan. Saa nähdä mitä tästä kaikesta syntyy. Osaa asioista seuraan tässä blogissa, osa jää muille foorumeille seurattavaksi ja osa on pieniä juttuja, mitkä olen kirjoittanut itselleni päämääriksi tulevaisuudessa, huomenna tai jo tänään.

Mutta jos elämä menee liikaa suorittamisen puolelle niin . . .

Kuvan lähde: FB:ssä kesällä kiertänyt kuva

 
 

   

Kuuhullu vaiko muuten vain yökaheli

 Hanko, Bellevue 2013 (Kuva et copyrights:  Theo Sjöblom)

The worst thing you can do at night is thinking, when you should be sleeping.
--------------------------------------------------------------------------------------------------

Saatoin lapsen eilen iltapäivällä lentokentälle. Lapsi lähti ensimmäistä kertaa ominpäin lennolle minnekään. Kaikki on tainnut mennä hyvin, koska Kööpenhaminasta sen paremmin kuin s/y Navigatoriltakaan ei kukaan ole perään kysynyt. Hyvin ovat nuo purjehdusreissut menneet tähänkin asti. Suotuisia tuulia Tall Ships Racen C-luokkaan etapille Århus - Helsinki.


Äiti sen sijaan vietti kotona unettoman yön. Syynä ei ollut täysikuu, mitä nyt ei edes ole, vaan muu yökaheluus. Syyllistyin ihmiskunnan viholliseen numero yksi: rupesin yöllä ajattelemaan. Siinähän sitten ajattelin aamuun asti, ja aamuyöstä alkoi sellainen päänsärky, ettei tänään Hanko häämöttänyt, vaikka muuten olisin ampaissut jo viiden jälkeen ylös ja lähtenyt polkemaan kohti Espoon keskusta ja Turun junaa.

Mitä ajattelin? Yhdellä sanalla kuvaillen: sekavia. Öinen ajattelu tekee kaikesta ylivoimaista, ongelmista käsittämättömiä ja seuraavasta aamusta kamalan.

Tänään olen yrittänyt palauttaa itseäni takaisin ihmisten ilmoille. Olen miettinyt kaikkia tehokkaita ja vähemmän tehokkaita keinoja tilanteen normalisoimiseksi. Koska rahaa, rakkautta, toisenlaisia sukulaisia, muuta työtä, parempia tai pahempia ystäviä, tai mitä nyt kukakin öiseen aikaan kokee eniten tarvitsevansa, ei yleensä ole noin vain saatavilla, täytyi keskittyä jo vanhoihin ja moneen kertaan läpikäytyihin konsteihin.

Konsti I: nuku. Mitä harvemmin nukun tarpeeksi, sitä useammin näitä henkivaltojen kanssa vietettyjä öitä tuntuu tulevan. Nyt menen viimeistään kymmeneltä nukkumaan, niin kauan kuin näitä viiden jälkeen heräämisiä kestää.Tänään nukuin päivälläkin. Päikkärit ovat taivaan lahja.

Konsti II: keskity. Lasken vaikka varpaitani uudestaan ja uudestaan, keskityn jokaiseen varpaaseen erikseen. Hengitän. Se oikeasti tuntuu auttavan. No joo, hengittämättä jättäminen ei varmasti auta ketään. Keskittymisharjoittelu ei ehkä auta nukahtamaankaan, ei ainakaan minua, mutta päivällä, täysissä järjissä tehtynä se rauhoittaa. Niin tänäänkin. Tuntuu paremmalta ihmiselta. Joku jossain sanoi, että keskittyminen hetkeen, tuoksuihin, väreihin tai vaikka auringon ja tuulen tuntuun iholla, omaan itseen, auttaa silloinkin kun sisustusliikkeen sohvatyyny, jota et todellakaan tarvitse, ja kaupan herkkutiski, mistä myöskään et tarvitse mitään, rupeaa huutelemaan: "Tule tännepäin! Tule tännepäin!".

Konsti III: lakkaa kynnet, kitke kukkapenkki, näperrä jotain. Lopputulos on melkein sama kuin äskeisessä: rauhallisempi olo. Näin on ainakin silloin, kun teen kaiken keskittyneesti ja teen sellaista, mistä muutenkin tulee hyvä mieli, mistä pidän. Yksikin juttu ehkä riittää, mutta tänään minulla on sekä lakatut kynnet että leikattu nurmikko.

Konsti IV: syö. Kahvi, mehu, superjugurtti! Joka aamu! Superjugurtti on turkkilaista tai ihan mitä muuta perusjugurttia hyvänsä, manteleita, mustikoita, raakakaakaota, hunajaa, jotain hedelmää, kaikenlaista. Valitettavsti minulla ei ole annoksesta kuvaa - ja lapsi vei kameran veneelle - mutta laitan tähän linkin Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa -blogin kuvaan. Minun annokseni näyttää melko samalta, paitsi että lisänä on se kaakao. En ole kauhean usein esim. flunssassa. Liekö superjugurtistani apua? En tiedä. Tänäänkin tuo paransi päivääni.

Huomenna töihin, mutta vähän lyhyempään päivään ja illalla puistozumbaan. Iltalukemiseksi on hyvä kirja: Gaile Parkin, Kigalin kakkukauppias. Facebook -tuttava suositteli hyvänmielenkirjana ja sitä se on. Hyvää yötä!

Neljän päivän lomalta korkokenkäelämään

The motto of the day: keep your head, heels and standards high.
-----------------------------------------------------------------------------------------------
Neljän päivän loma meni. Alan epäillä, että minua ei toden totta ole luotu normaaliin palkkatyöhön. Ainakaan minua ei ole luotu työhön, mikä vie pakotetusti kaiken ajan. Ketään ei kai ole luotu siihen.

Elokuun viimeisenä tuo työ loppuu. Katsotaan sitten miten tässä käy.

Eilinen työpäivä ja tämän päivän väsymys saivat minut taas kerran miettimään maailman epäoikeudenmukaisuutta. Tiivistettynä sitä, miksi ruhtinattaren paikkoja on maailmassa niin vähän? Olisin tosi hyvä ruhtinatar! Poliittisesti aktiivinen vasemmistovihreä ruhtinatar kuulostaa minun korvissani todella hyvältä! Köyhtynyt aatelisto älkööt nyt kuitenkaan vaivautuko, koska tarkoitushan on mahdollistaa minulle vapaat kädet toimia asioissa joita pidän tärkeinä.

Olen aina arvostanut naisia, jotka käyttävät elämän lottokupongilla saamaansa hyvää asemaa johonkin tarkoitukseen. Enkä välttämättä tarkoita mitään ns uran luomista. Uraa voi luoda kuka hyvänsä. Ilman perijättäriä ja naisia, joille naimakaupat ovat luonneet uusia mahdollisuuksia, olisi esim. iso osa maailman taidekokoelmista ja taiteesta jäänyt syntymättä ja paljon muutakin olisi voinut jäädä tekemättä: Peggy Guggenheim, Niki de Saint Phalle, MoMAn synnyn rahoillaan mahdollistaneet naiset ja kaikki ne, jotka ovat hyödyntäneet asemansa tuomia sosiaalisia suhteita yleiseksi hyväksi. Toisaalta Paris Hiltonin yhteiskunnallinen merkitys ei ainakaan minulle ole ihan vielä selvinnyt, mutta odotellaan.

Euroopan keskuspankin entisen pääjohtajan ja euron "isän" Wim Duisenburgin vaimo Gretta on yksi idoleistani. Rouva käytti arkailematta asemaansa ajaakseen Israelin miehittämien alueiden asiaa. Niin huikeasti, että jopa Hollannin oikeuslaitos joutui ottamaan kantaa tapahtumiin. 

Hollannista vielä sen verran, että tytär oli ollut työn puolesta samassa projektitilaisuudessa kuin Hollannin nykyinen kuningatar. Kysyin tyttäreltä miltä kuninkaallinen vieras vaikutti. Tytär vastasi: "Siellähän se hymyili. Se on sen työ: istuttaa kukkasipuleita ja hymyillä.". Henkilökohtaisesti tähtäisin kyllä hiukan värikkäämpään ruhtinatarelämään. 

Tähän päivään palatakseni ei tämä Wanna-Be-Ruhtinatar tehnyt mitään merkittävää paitsi, että osti kullanväriset sandaalit, hennon vaaleanpunaista kynsilakkaa ja hippityyppiset haaremihousut. Olen aina pitänyt viimemainituista. Tarkoitus on silti ruveta Ruhtinattareksi, ei Scheherazadeksi.  

Lisäksi tein pitkästä aikaa pari korkkarikierrostakin. Melkein 180 cm:stä huolimatta omistan korkkarisandaalit 11 cm korolla. Ne on oikeasti kivat. Osaan jopa kävellä niillä, kiitos aikaa sitten edesmenneen tyyliguru Sanelma Vuorteen. Sanelma yritti kyyneleet silmissä, vai mascaralleko tuo oli allerginen, selittää tennariprinsessalle, miten hieno juttu korkkarit on ja mitä niillä kävelijöistä voi tulla. Vuorteen maailmassa varmaan juuri niitä ruhtinattaria.

Haaremihousut eivät ole korkkareiden kanssa edukseen ja päinvastoin, joten korkkarielämän vietto vaatii hiukan jatkohankintoja, kapeaa, mustaa jne. Katsotaan mitä löytyy.  

via

via 

Kesä - Summer - Sommar

Hyvää kesää teille kaikille!

Have a nice summer!

Ha en trevlig sommar!

 

A house in the La La land - talo johon minulla ei ole varaa

There is a beautiful small house for sale in the Old Town of Porvoo. I can only imagine how nice it would be to live in after some renovation. 
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------

Löysin talon. Löysin siis talon, johon minulla ei ole varaa. Joku muu oli jo tehnyt tarjouksen, jonka yli minulla ei ole mitään mahdollisuuksia mennä. Korjauskustannuksetkin tulevat vielä tuon hinnan päälle. Se siitä. Harmi.

Laitan kuitenkin kuvan tuosta talosta tähän. Teen tosin nyt hiukan vastentahtoisesti mainosta kiinteistövälittäjälle. Jos kiinnostuit niin Kiinteistömaailma Porvoossa välittää.  Kuvakin on heidän sivultaan.

via

En ole hillittömän ihastunut pieniin punaisiin mökkeihin, mutta tässä mökissä puhutteli valo ja se klassinen: tästä saisi tosi kivan.

Pihan vaahtera on ihana. Ei se tosin näin suuri ole kuin tässä alla oleva, mutta ei nyt takerruta pikkuseikkoihin. Sehän kasvaa!

via

Näen jo miten syksyllä vaahteran oksille voisi ripustaa lyhtyjä ja tehdä juhlapöydän niiden alle. Tai kattaa kesäisen lounaan al fresco. No joo, piha on liian jyrkkä pöydälle, mutta mehän pengerretään ...

Kuva MS

  Sisätilojen puolesta sitten vaan tyylillä "shabby chic featuring mummon mökki" niin kyllä se siitä.

via

Ja vähän Ikeaa ...

via

Ja kuvia, kaikenlaisia kuvia.

via 

via

 Ja valkoista tilaa. Valkoinen väri tekee tilaa ajatuksille ja valoa.

via

via

via

Meri kuuluu kaikille

http://fi.wikipedia.org/wiki/8mR

There is  a lot we can do for young people, especially underprivileged young people, in sail training. But there is a lack of those who do. To all luck some organisations like Club Renata have started to take actions. As they say: "The sea belongs to everyone".  
--------------------------------------------------------------------------------------------------
Liikunta on hyväksi ja meri kuuluu kaikille. Molemmat ovat hyväksi minulle.

Lähdin poikani kanssa juoksemaan lauantai-iltana. Juoksimme lämpimässä illassa pitkin Porvoonjoen rantaraittia. Wileniuksen telakan kohdalla jäimme katselemaan laiturissa olevia puuveneitä. Minun suosikkejani.

Nuo keskustakaksion arvoiset puuveneet olivat avoimella laiturilla. Erikokoiset ja -näköiset muovikipot olivat visusti lukittujen porttien takana. Päästiin siis ihan viereen ihailemaan puukaunottaria.

Yhdessä veneistä oli omistaja putsailemassa etikalla, ekologista (sic), homepilkkuja pois talven kosteuden jäljiltä. Jäimme juttelemaan laiturille. Keskustelussa alkoi vilahdella tuttuja ja puolituttuja nimiä erilaisista veneisiin liittyvistä yhteyksistä.

Meidät kutsuttiin tutustumaan veneeseen. Hienoa työtä oli omistaja tehnyt venettä kunnostaessaan. Älkää nyt kukaan kysykö veneen mallia tai muuta asiantuntevaa. En tiedä. Jonkinlaisen kauneusjärjestyksen voin tähän heittää: 8mR, 6mR, 12mR, 10mR .... . Tuo missä kävimme ei ollut mikään näistä, mutta kaunis silti ja huolella kunnostettu.

Keskustelu puuveneistä ja 6mR:t toivat toiseen asiaan. Keskustelukumppanimme oli mukana Club Renatan toiminnassa. Vuonna 1927 valmistui Tukholmassa miehelle nimeltä  Henrik Ramsay vene S/Y Renata, 6mR. Ramsay on jo vainaa, mutta Renata on edelleen elossa. Renatalla on jo ikää, mutta takana onkin varsin näyttävä menneisyys ja edessä lupaava tulevaisuus nykyhetkestä puhumattakaan. Renatan kunnostaminen on aloitettu. Ympäristövaikutuksien huomioiminen on keskeinen asia tuossa kunnostuksessa.

Kunnostaminen ei ole ainoa projekti, missä Renata on mukana. Ramsayn on jossain kerrottu todenneen: "Joka pärjää merellä, pärjää elämässäkin.". Tuossa hengessä on Renatan ympärille perustettu Club Renata, joka tarjoaa mahdollisuuksia purjehduksen, ja sitä kautta elämänhallinnan, opetteluun lapsille ja nuorille, joille tuo kokemus ei muutoin ehkä olisi mahdollinen.

Club Renata  ei ole ihan ainoa laatuaan. Ruotsissa on ollut jonkun verran vastaavaa toimintaa, The RNVR Youth Sail Training Trust Englannissa ja Suomessakin mm. Purjelaivasäätiö on ottanut erityisnuorisotyön yhdeksi kohdealueeksi.


Paljon olisi silti vielä tehtävää ja paljon voitaisiin tehdä. Tuleva purjehtija voi, tulevaisuudestaan mitään tietämättä, nytkin hengailla paikallisen ostarin tietämillä ihmetellen minne menisi ja mitä tekisi. Meri kuuluu kaikille. Sille ostarin pojalle tai tytöllekin.       

Muutoksen tuulia

Changes of wind. Many new things seem to be happening in my life now. My youngest kid going to high school. Maybe a new job ... a new house ... and  I am going to learn how to sail.
---------------------------------------------------------------------------------------------------

Nyt se on tehty. Yksi elämänmuutos.

Sanoin itseni irti nykyisestä työstäni elokuun lopussa. Kaksitoista tuntia työtä ja työmatkaa päivittäin alkoi tehdä oireita, etenkin kun yhteydet täältä Hankoon ovat mitä ovat. Kokemus on myös osoittanut, ettei omalla autolla ajokaan ole ratkaisu noilla etäisyyksillä. Ehkä nopea, edestakaisin vispaava juna olisi. Tiheä junayhteys voisi elävöittää väliasemiakin.

Aiemmista pitkistä työmatkoista tiedän myös, miltä tuntuu nukahtaa rattiin ja hätkähtää hereille vastaantulevien kaistalla. Enkä ollut tuona iltapäivänä töistä lähtiessäni edes varsinaisesti väsynyt. Kun olen kertonut tapahtuneesta, niin moni muukin on kertonut nukahtaneensa rattiiin milloin aamuyön tunteina matkalla lentokentältä kotiin, työviikon jälkeen kesämökille tai sitten muutoin vain yhtäkkiä. Välillä miettii uskaltaako tuonne liikenteeseen näillä tiedoilla enää lähteäkään. Vireystilan mittaajia ei ole keksitty. No, tällä hetkellä käytössäni ei edes ole autoa.

Ehkä olisin jäänyt työpaikkakunnalle, jos paikkakunnalta olisi löytynyt uusi koti, joka selkeästi huutelee: "Marjaana! Marjaana!  Tule tänne! Minä olen uusi kotisi! Täällä olet onnellinen!". Olen niin koti- ja perhekeskeinen, että tuota seikkaa ei voi sivuuttaa.

Vaikka työpaikkakuntani on pieni idylli, siinäkin on sivuraiteensa. Työ ja koti pienellä paikkakunnalla, kiinni toisissaan eivät aina ole se paras mahdollinen ratkaisu. Toisaalta olen myös äärettömän kriittinen ympäristön suhteen: maiseman, mittasuhteiden, ympäröivien äänien, ilmansuuntien. Täytyy myöntää, että tällä hetkellä asumme lähes kaikkien kriteereiden puolesta, paitsi ehkä meren läheisyyden, niin hyvin kuin asua voi. Olemme asunneet kohta 16 vuotta.

Nyt kuitenkin kohti uutta. Ensimmäinen työhaastattelu on viikon päästä. Ennakkoverovelvollisuus täytyy palauttaa. Verkkokauppakoulutukseen olen menossa ensi viikolla. Sääli vain, että hermostuin kirjanpitäjälleni viimeksi niin, etten vieläkään kehtaa soittaa hänelle. Kirjanpitäjä oli aika hyvä. Itse asiassa hermostuin hänen apulaiselleen. Anteeksi. Siitäkin on jo kauan.

Uutta on työmatkapyöräilykin, siis asemalle asti, mutta sille kauimmaiselle asemalle. Tanssin korvaa nyt kesällä 24 km pyörällä, puistozumba ja bootcamp. Viimemainittuihin on ihan pakko ehtiä.

Olen myös puhunut purjehtivalle lapselle, että opettelen purjehtimaan nyt kesällä. Alustavasti oli 606 veneistä puhetta niitä purjehtivien kanssa. Viklaankin lähden gastiksi, jos joku vaan huolii täydellisen amatöörin. Viklaan siksi, että klassiset puuviklat ovat pikkuveneistä kauneimpia.

Ja sunnuntaina mennään lapsen kanssa katsomaan pientä punaista mökkiä lapsuuteni kotikaupungissa. Pöydille ja lattialle on kummasti kertynyt sisustuslehtiä kuten Deko, Art&Decoration, Schöner Wohnen, Livingetc, BravaCasa, Gård&Torp ....Tosiasiassa minua kiinnostaa nyt enemmän löytyykö muovimaton alta mätää hirttä, katosta kosteusläikkiä ja seinälaudoituksen alta lahoa puuta. Ikäviä juttuja mutta pakko huomioida.

Ensi viikolla tulevat vielä Suomen lukiotulokset.  Vaikka Öckerö on jo selvä, ei tätäkään voi sivuuttaa.

Pikavisiitti Ruotsin länsirannikolle

As a mother of a sailing child I made a short trip to the stony islands of  the west coast of Sweden last week. There is a sailing highschool on the island of Öckerö . My son is considering attending that school on those wild and naked but surprisingly lively islands in the archipelago of Gothenburg, We´ll see what happens ...
__________________________________________________________________________________

Purjehtivan lapsen äiti joutuu, tai pääsee, kaikenlaisille reisuille. Nyt mentiin Ruotsiin, erikokoisista kivikasoista koostuvaan Öckerön saaristokuntaan lähelle Göteborgia.

Öckeröön siksi, että siellä on The Koulu. Öckerö gymnasieskola, den seglande gymnasieskolan, purjehtiva lukio. Normaalien opintojen lisäksi osa opinnoista tehdään koulualus T/S Gunillalla, Ruotsin suurimmalla koulutuskäytössä olevalla purjealuksella maailman meriä koluten. Opinnot voi suunnata luonnontieteisiin, sosiaalipuoleen tai merenkulkuun. Mitä ikinä valitsetkin osa opinnoista tapahtuu merillä. Koulu ja T/S Gunilla palkittiin viime vuonna Tall Ships Race -tapahtumia organisoivan Sail Training Internationalin toimesta "Best sail training organization of the year" -palkinnolla.

T/S Gunilla

Öckerö gymnasieskolassa järjestettiin tutustumisilta tuleville oppilaille ja heidän vanhemmilleen. Työmatkatuttava totesi tutustumiskäynnistäni kuullessaan: "Kiva koulu. Sanot työnantajalle, että pitäis saada kolme päivää lomaa, kun olisi tuo vanhempainvartti -keskustelu ....". Joo, just.

Oli miten oli, lensimme Göteborgiin. Norwegian tarjosi edullisimmat ja ajankohtaan sopivimmat lennot. Muut lentoyhtiöt olivat niin hintavia, että pelkät lennot olisivat napsauttaneet koko kesän kestävän loven talouteen. Inhoan lentämistä joten ei siitä sen enempää. 

En ole ennen ollut Göteborgissa, enkä nytkään ehtinyt siitä paljon nähdä. Olen lähes samaa ikäryhmää kuin Svinalängojen ja muutaman muun siirtolaiskuvauksen kirjoittajanaiset, joten Göteborg -kuvani perustuu paljolti Volvon tehtaisiin ja Ullevin maailmantähtiä vetäneeseen stadioniin.  Nyt tehdyllä pikakatsauksella paikka vaikuttaa tarjoavan vaikka mitä tekemisen ja olemisen muotoja.

En ole ollut Ruotsin länsirannikon saaristossakaan ennen. Joku joskus tehty lauttamatka Helsingborg - Puttgarden ei ole suoranainen saaristoristeily.

Saaristo yllätti. Kivisyyden ja puuttomuuden osasin ennakoida, mutta se kaikki muu .... Oli kouluja, kauppoja, ravintoloita, hyvinvointipalveluita, jäähalli, kirjasto, terveyskeskus, koko paletti. Äitejä pikkulapsineen, isovanhempia lastenlapsineen. Silloilla tai lautoilla toisiinsa yhdistettyjen saarten kapeilla teillä kurvailivat siniset kaksikerroksiset bussit ja Göteborgiin oli hyvät, tiheät ja julkiset yhteydet. Jos noilla kivikasoilla löytyy noin paljon elämää, niin mikä ihme näivettää suomalaisia rannikkokuntia. 

Nyt vain odottelen mitä mieltä lapsi lopulta on ja mitä sitten päätetään. Suomalaiset lukiot eivät ole vielä valintaansa tehneet.15 vuotias on nuori lähtemään yksinään maailmalle, mutta toisaalta ... Katsotaan nyt. 

Ja jos vaikka minäkin sitten lähtisin tekemään jotain uutta jonnekin. Kööpenhamina sijoittuisi hyvin: lähelle Öckeröta ja helpon yhteyden päähän Hollannin Utrechtista. Varokaa lapset, äiti tulee! Hihih.

 

Kuvat: MS / NS