Samoihin aikoihin tulee toinenkin lapsi kotiin. Päästään viettämään joulua yhdessä.
Vaikka en aio astua viime viikon puheenaiheen TitiVITUNtyy -blogin tontille, niin pientä lintuaihetta tähänkin: olo on kuin toripululla, tepastelua edestakaisin. En ole ehkä vieläkään sinutteluväleissä tämän uusiovapauteni kanssa. Edelleen ihmetyttää kun huomaa olevansa vapaa käyttämään aikansa, sen ajan mitä ei ole myynyt työnantajalle, ihan mihin vaan. Töiden jälkeen voi huuhata Stockmannilla vaikka kaikki osastot läpi jos haluaa. Akateemisen muoti-, valokuvaus- ja sisustuskirjoja voi tutkia rauhassa. Tanssitunteja voi ottaa niin paljon kuin pankkitili sietää. Illalla voi lähteä elokuviin tai ihan minne vaan.
Mutta mitä sitten jatkossa? Stockmann ei riitä elämänsisällöksi.
Tanssitunneilla käyn niin paljon kuin pystyn. Seniorisarjaa olen tuossa harrastuksessa, mutta se ei estä tulemasta siinä paremmaksi. Jonain päivänä löydän uudestaan liikkeen minkä jo melkein, tai ihankin, kadotin ja unohdin.
Kielenhuoltokurssi Jyväskylän yliopiston avoimessa on jo aloitettu. Ja jos sitä en saa valmiiksi, niin en ainakaan voi syyttää ketään tai juuri mitään. Siihen perään vielä luovaa kirjoittamista jne.
Piirtämistä voin viritellä uudestaan. Samoin laulamista - laulaminen on jäänyt lähes kokonaan pois. Ota Parempia Valokuvia on myös projekti tulevien projektien joukossa.
Pöllömpi ajatus ei olisi Master of Disaster Managementin -kurssit Kööpenhaminan yliopistossakaan. Ne ovat vain sairaan kalliita, joten rahoituksen pitäisi jotenkin löytyä. Muutama kuukausi maailmalla ei olisi minullekaan pahitteeksi.
Yksi pitkään unohduksissa ollut juttu on myös tullut tehtyä: elämäni toiset lapaset on neulottu. Kuvassa olevat Anna Kareninat lähtevät tyttärelle Hollantiin. Vaikka annoinkin niille nimeksi Anna Karenina, niin junan alle juokseminen on kielletty - tumput käsissä tai ilman. Pojan lapaset, vähän selkeämmät, ovat seuraavaksi vuorossa.
Paljon onnea uuteen elämänvaiheeseen!
VastaaPoistaKiitos!
VastaaPoista