Tanssin viikko ja videokokeilu

Uusiovapaus

Saatoin lapsen lentokentälle. Sinne lähti. Innoissaan kuin ilmapallo. Kahden kuukauden päästä tavataan kunhan hän on kiertänyt Cadizin, Gibraltarin, Barcelonan, Palma de Mallorcan,Cartagenan ja Safin. Uusia kokemuksia, uusia juttuja, uusia ihmisiä.

Samoihin aikoihin tulee toinenkin lapsi kotiin. Päästään viettämään joulua yhdessä.

Vaikka en aio astua viime viikon puheenaiheen TitiVITUNtyy -blogin tontille, niin pientä lintuaihetta tähänkin: olo on kuin toripululla, tepastelua edestakaisin. En ole ehkä vieläkään sinutteluväleissä tämän uusiovapauteni kanssa. Edelleen ihmetyttää kun huomaa olevansa vapaa käyttämään aikansa, sen ajan mitä ei ole myynyt työnantajalle, ihan mihin vaan. Töiden jälkeen voi huuhata Stockmannilla vaikka kaikki osastot läpi jos haluaa. Akateemisen muoti-, valokuvaus- ja sisustuskirjoja voi tutkia rauhassa. Tanssitunteja voi ottaa niin paljon kuin pankkitili sietää. Illalla voi lähteä elokuviin tai ihan minne vaan.

Mutta mitä sitten jatkossa? Stockmann ei riitä elämänsisällöksi.

Tanssitunneilla käyn niin paljon kuin pystyn. Seniorisarjaa olen tuossa harrastuksessa, mutta se ei estä tulemasta siinä paremmaksi. Jonain päivänä löydän uudestaan liikkeen minkä jo melkein, tai ihankin, kadotin ja unohdin.

Kielenhuoltokurssi Jyväskylän yliopiston avoimessa on jo aloitettu. Ja jos sitä en saa valmiiksi, niin en ainakaan voi syyttää ketään tai juuri mitään. Siihen perään vielä luovaa kirjoittamista jne.

Piirtämistä voin viritellä uudestaan. Samoin laulamista - laulaminen on jäänyt lähes kokonaan pois. Ota Parempia Valokuvia on myös projekti tulevien projektien joukossa.

Pöllömpi ajatus ei olisi Master of Disaster Managementin -kurssit Kööpenhaminan yliopistossakaan. Ne ovat vain sairaan kalliita, joten rahoituksen pitäisi jotenkin löytyä. Muutama kuukausi maailmalla ei olisi minullekaan pahitteeksi.

Yksi pitkään unohduksissa ollut juttu on myös tullut tehtyä: elämäni toiset lapaset on neulottu. Kuvassa olevat Anna Kareninat lähtevät tyttärelle Hollantiin. Vaikka annoinkin niille nimeksi Anna Karenina, niin junan alle juokseminen on kielletty  - tumput käsissä tai ilman. Pojan lapaset, vähän selkeämmät, ovat seuraavaksi vuorossa.

  



  

Totaalisen epäonnistumisen tunne

Päätin viime torstaina parantaa työn jälkeisiä tunnelmiani menemällä jazz -tunnille.
 
Jos joskus olen lähtenyt huonolla tuulella pois tanssitunnilta, niin se päivä oli torstaina. Siinä missä tiistain molemmat tunnit, nykytanssi ja klassinen, sujuivat lisää oppien, nyt tuli äkkipysähdys. Mikään ei mennyt niin kuin olisin halunnut.

Päivä oli niin paha, että perjantaina vaihdoin tanssillisesti lyttyyn lyötynä ryhmää. Torstain tunnilla kävijöitä tulee ikävä. Paikalla oli hyvä porukka.

Mietin nyt mitä pitäisi tehdä. Tanssi on paljolti "joukkuelaji" kaikista maailman primaballerinoista huolimatta. Minä en ole varsinainen ryhmäihminen. Siitäkin huolimatta, että koko työelämäni on ryhmää, tiimiä, moniammatillista projektiryhmää, yhteistyöhankeryhmää, muodollista ryhmää, epämuodollista ryhmää, ihmisiä, ihmisiä, ihmisiä yksin kaksin tai kymmenin kappalein.

Työn suhteen pystyn tekemään päätöksiä, ryhmän kanssa tai ilman, sekunnin murto-osassa jos on tarve tai niin haluan. Tanssissa voisin käyttää rajattoman ajan yhden kädenliikkeen harjoitteluun ja palata samaan harjoitukseen uudestaan ja uudestaan myöhemmin. Ja tanssissa, vaikkei se muissakaan asioissa ole tarpeetonta, tarvitsen myös palautetta, jatkuvaa palautetta, ohjausta, korjausta, jotta jossain vaiheessa voin yhdistää tuon käden liikkeen toisiin liikkeisiin ja siitä tulee kokonaisuus, tanssi. 

Pakkaan tiistaisin nyt sitten kahdet tanssikamat mukaan, toiset nykäriin ja toiset, oikeastaan vain tossut,  klassiseen. Helmikuussa on lauantai varattu kehotuntemuksen lisäämiseen feldenkrais -menetelmällä. Ja jazziin palaan, ihan varmasti, jossain vaiheessa. Ja afroon ja, ja, ja  ...... nyt en luovuta!

Kuva: http://25.media.tumblr.com/1f8d723cc265cce9013a8df2825f17a3/tumblr_mg3usbVojQ1qdylljo1_1280.jpg

Tanssin voimaa - Power of Dance

Tanssia voi soolonakin, mutta tanssin yhteisöllinen voima on valtava!
Videos to show the incredible powers of dance.  (Videot: You Tube)


Where the Hell is Matt? 2012, Matt Harding

 

T-mobile flash mob, 2009

 

 

Proposal 2012

Down the aisle .... 2009

Confessions on the dance floor

Tarinaa tanssimisen tuskasta, kun tanssija kuuluu samaan ikäryhmään kuin Madonna.  
--------------------------------------------------------------------------
Sometimes dancing is nothing but pure agony. You are feeling clumsy, slow and have absolutely no sense of rhythm. Your short term memory leaves a lot to be desired while practising a new set of movements. Everyone else seems to be doing  allright. At the end you are just trying to survive through the class.

And then there are those days when different parts of your body are aching and preventing you from doing this and that. The amount of kinesiology tape you wrap around your feet, ankles and wrists could easily support a pharmacy for sometime. A professional dancer said once, that if you wake up one morning without any pains somewhere in your body, you are probably dead. Don´t know about that.

And then you think of quitting it all. It doesn´t seem to make any difference what kind of dance you choose, modern, classic, jazz , after the class you still feel like a fish out of water. Joy of dance – screw you.

But you won´t quit. You just have to accept your limitations and do your best.

In my case it means, that I am now more than 30 years older than when I first started dancing. There was also a break of almost twenty years before I found and could attend a dance class again. Age is not a limitation, but it certainly makes a difference, if you have been dancing for the last twenty years or you are just a beginner.

I am also a slow learner when it comes to dancing. I just have to take my time and repeat, repeat, repeat … It also means that the moments of success are quite rare: it just takes time to catch the moments, when you feel your soul dancing, not just your body.


Inspite of the difficulties and the moments of dissatisfaction I still think that one fine day I ´ll find the rhythm and the movement, that comes right out of my soul. I dream of the day, when I can really and honestly express something through dancing, to perform, not just struggle through the class. Until then - I go training, training, training as often and as much as I can.

Saanko luvan - Shall we dance

Footlight Spring Show took place on Friday night at Alexander Theatre in Helsinki. Since I was almost childishly disappointed of not being able to dance myself , I wasn´t really sure if I wanted to see the show at all. There I was however.

Unfortunately the audience was not allowed to take pictures during the performance. It is really stupid, but you can check this link http://www.tanssikeskusfootlight.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=31&Itemid=50&lang=fi

According to my son ”my group” looked like “flight attendants of some budget airline”. Maybe so, but “my group” did well.

A girl performing in a MTV -like showdance got  my attention in the show . There were many talented dancers, but this girl was talented, expressive and totally present on the stage. And I have to add, that I am not actually a fan of that I-wanna-look-sexy -dance genre of MTV.

Dancing as a hobby is very popular in Finland at the moment. People of all ages attend dance classes. Senior teams in competitions like Performing Arts Championship in show-, jazz- and contemporary dance, are not unusual. While I was watching the show on Friday evening, I thought about how important it is to teach not only the basic techniques but also how to find you own expression as a dancer, find the essence of the movement. A skilled dancer is okay, but she/he could be even more than skilled. Dancing is an everlasting love, so we better make the best out of it. 
________________________________________________________________________________ 

Footlightin kevätnäytös oli perjantai-iltana Aleksanterin teatterissa. Koska olin lapsellisen pettynyt, kun en jalkaongelman vuoksi päässyt itse tanssimaan, ajattelin etten mene koko näytökseen. Menin nyt  kuitenkin.

Sääli ettei näytöksestä voinut ottaa kuvia. Nyt täytyy tyytyä linkkiin Footlightin sivuille http://www.tanssikeskusfootlight.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=31&Itemid=50&lang=fi

Lapsi lähti mukaan näytökseen : ”Toi sun ryhmäs näyttää ihan jonkun halpalentoyhtiön lentoemmänniltä.”. Johtui varmaan punaisista kaulahuiveista. No joo, vapise Virgin Airlines, Fly Footlight tulee. Kunnialla ”mun ryhmä” hoiti esityksen.

Muuten illan näytöksestä jäi mieleen MTV -tyyppinen esitys. En ole mikään hillitön musiikkivideo fani. Se mikä joskus näytti mielenkiintoiselta, näyttää nyt vanhempana vain pikkupornahtavalta, puolihuvittavalta vääntelyltä. Jäin kuitenkin katsomaan nuorta naista, jolla teknisen osaamisen lisäksi oli sekä läsnäoloa että karismaa näyttämöllä.

Tanssi on nyt in ja pop kaiken ikäisten keskuudessa. Show-, jazz- ja nykytanssin mestaruuskisoissa, Performing Arts Championship 2012, on myös seniorisarja. Hyvä niin. Työtuttava veteli showtanssin senioriryhmässä Suomen mestariksi viime vuonna. Eikä hänkään suoranainen teinityttö enää ole. Onnea Lauralle ja ryhmälle tänäkin vuonna!

Perjantain näytös sai miettimään miten tärkeää on ja olisi, että tunnilla harjoitellaan, opetetaan ja tutkitaan tekniikan lisäksi omaa tapaa ilmaista, omaa läsnäoloa näyttämöllä, rytmiä, haetaan tanssin ilmaisullista ydintä. Huh, kuulostanpas mahtipontiselta! Aika on rajallinen luonnonvara, mutta ei ehkä ole hukkaanheitettyä ajankäyttöä etsiä liikkeen sisäistä olemusta, sitä mitä halutaan liikkeellä ilmaista. Esitystilanteessa näkyy kuitenkin teetkö vain oikein ja taitavasti, vai oletko todella mukana siinä, mitä ikinä teetkin. Tanssi on usein läpi elämän kestävä rakkaussuhde. Parasta ottaa siitä kaikki irti.