Confessions on the dance floor

Tarinaa tanssimisen tuskasta, kun tanssija kuuluu samaan ikäryhmään kuin Madonna.  
--------------------------------------------------------------------------
Sometimes dancing is nothing but pure agony. You are feeling clumsy, slow and have absolutely no sense of rhythm. Your short term memory leaves a lot to be desired while practising a new set of movements. Everyone else seems to be doing  allright. At the end you are just trying to survive through the class.

And then there are those days when different parts of your body are aching and preventing you from doing this and that. The amount of kinesiology tape you wrap around your feet, ankles and wrists could easily support a pharmacy for sometime. A professional dancer said once, that if you wake up one morning without any pains somewhere in your body, you are probably dead. Don´t know about that.

And then you think of quitting it all. It doesn´t seem to make any difference what kind of dance you choose, modern, classic, jazz , after the class you still feel like a fish out of water. Joy of dance – screw you.

But you won´t quit. You just have to accept your limitations and do your best.

In my case it means, that I am now more than 30 years older than when I first started dancing. There was also a break of almost twenty years before I found and could attend a dance class again. Age is not a limitation, but it certainly makes a difference, if you have been dancing for the last twenty years or you are just a beginner.

I am also a slow learner when it comes to dancing. I just have to take my time and repeat, repeat, repeat … It also means that the moments of success are quite rare: it just takes time to catch the moments, when you feel your soul dancing, not just your body.


Inspite of the difficulties and the moments of dissatisfaction I still think that one fine day I ´ll find the rhythm and the movement, that comes right out of my soul. I dream of the day, when I can really and honestly express something through dancing, to perform, not just struggle through the class. Until then - I go training, training, training as often and as much as I can.

Saanko luvan - Shall we dance

Footlight Spring Show took place on Friday night at Alexander Theatre in Helsinki. Since I was almost childishly disappointed of not being able to dance myself , I wasn´t really sure if I wanted to see the show at all. There I was however.

Unfortunately the audience was not allowed to take pictures during the performance. It is really stupid, but you can check this link http://www.tanssikeskusfootlight.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=31&Itemid=50&lang=fi

According to my son ”my group” looked like “flight attendants of some budget airline”. Maybe so, but “my group” did well.

A girl performing in a MTV -like showdance got  my attention in the show . There were many talented dancers, but this girl was talented, expressive and totally present on the stage. And I have to add, that I am not actually a fan of that I-wanna-look-sexy -dance genre of MTV.

Dancing as a hobby is very popular in Finland at the moment. People of all ages attend dance classes. Senior teams in competitions like Performing Arts Championship in show-, jazz- and contemporary dance, are not unusual. While I was watching the show on Friday evening, I thought about how important it is to teach not only the basic techniques but also how to find you own expression as a dancer, find the essence of the movement. A skilled dancer is okay, but she/he could be even more than skilled. Dancing is an everlasting love, so we better make the best out of it. 
________________________________________________________________________________ 

Footlightin kevätnäytös oli perjantai-iltana Aleksanterin teatterissa. Koska olin lapsellisen pettynyt, kun en jalkaongelman vuoksi päässyt itse tanssimaan, ajattelin etten mene koko näytökseen. Menin nyt  kuitenkin.

Sääli ettei näytöksestä voinut ottaa kuvia. Nyt täytyy tyytyä linkkiin Footlightin sivuille http://www.tanssikeskusfootlight.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=31&Itemid=50&lang=fi

Lapsi lähti mukaan näytökseen : ”Toi sun ryhmäs näyttää ihan jonkun halpalentoyhtiön lentoemmänniltä.”. Johtui varmaan punaisista kaulahuiveista. No joo, vapise Virgin Airlines, Fly Footlight tulee. Kunnialla ”mun ryhmä” hoiti esityksen.

Muuten illan näytöksestä jäi mieleen MTV -tyyppinen esitys. En ole mikään hillitön musiikkivideo fani. Se mikä joskus näytti mielenkiintoiselta, näyttää nyt vanhempana vain pikkupornahtavalta, puolihuvittavalta vääntelyltä. Jäin kuitenkin katsomaan nuorta naista, jolla teknisen osaamisen lisäksi oli sekä läsnäoloa että karismaa näyttämöllä.

Tanssi on nyt in ja pop kaiken ikäisten keskuudessa. Show-, jazz- ja nykytanssin mestaruuskisoissa, Performing Arts Championship 2012, on myös seniorisarja. Hyvä niin. Työtuttava veteli showtanssin senioriryhmässä Suomen mestariksi viime vuonna. Eikä hänkään suoranainen teinityttö enää ole. Onnea Lauralle ja ryhmälle tänäkin vuonna!

Perjantain näytös sai miettimään miten tärkeää on ja olisi, että tunnilla harjoitellaan, opetetaan ja tutkitaan tekniikan lisäksi omaa tapaa ilmaista, omaa läsnäoloa näyttämöllä, rytmiä, haetaan tanssin ilmaisullista ydintä. Huh, kuulostanpas mahtipontiselta! Aika on rajallinen luonnonvara, mutta ei ehkä ole hukkaanheitettyä ajankäyttöä etsiä liikkeen sisäistä olemusta, sitä mitä halutaan liikkeellä ilmaista. Esitystilanteessa näkyy kuitenkin teetkö vain oikein ja taitavasti, vai oletko todella mukana siinä, mitä ikinä teetkin. Tanssi on usein läpi elämän kestävä rakkaussuhde. Parasta ottaa siitä kaikki irti.