Mikromaailma, man cave ja muita kotipoliittisia juttuja

Tänään auringon noustessa päätän pitäytyä omassa mikromaailmassani.  Sen ulkopuolella Suomen ulkoministeri ja sen europarlamentaarikkokaveri tekevät Suomesta poliittista hylkiötä mielipiteillään. Sen ulkopuolella on valtava pakolaisongelma. Sen ulkopuolella maan taloutta rakennetaan palaamalla peruskapitalistisiin sosioekonomisiin rakenteisiin ja uskomuksiin. Tuosta kaikesta pelästyneenä ryömin syvemmälle takan ja makuupussin lämmittämään mikromaailmaani.

Mikromaailmani ensimmäinen kotipoliittinen kannanotto liittyy tavarataivaisiin. Eilen matkalla Valokuvaajan sukumökille ajattelin, että olisin voinut taas kerran poiketa Vääksyssä Lauran kaupassa. Kaupassa, jossa on roinaa, roinaa, roinaa, vaatteita, roinaa, roinaa, rautakauppatarvikkeita, roinaa, roinaa, roinaa, joulukoristeita, roinaa, roinaa .... (linkki Lauran kaupan FB-sivulle). Valokuvaaja kehoitti poikkeamaan siellä sitten kun löydetään paikka mihin niitä roinia lykkään. 

Makuupussia tiukemmin ympärille, mökissä on +16C.

Minä en roinaile. Olen aika minimalisti mitä tavaroihin tulee. Hyväksyn työvalineet, kamerat, paperit, värit, pinkopohjat ja kirjat, elokuvat, musiikkijutut, astiat ja keittiövälineet ja siihen se sitten melkein jääkin. Sänky, pöytä ja tuolit, mahdollisimman mukavat. En juuri rakentele buduaareja itselleni. Tosin ei ole ollut tilaakaan, niin että eihän sitä tiedä miten innostun jos tilaa tulee.

Aurinko paistaa, tarvitsen kahvia.

Kotona sisustus tuntuu olevan lähes pelkästään naisten juttu, lopputuloskin lähinnä kodissa asuvan naisen näköinen. Välillä näkee koteja, etenkin lehdissä, joista miettii mikä siellä on miehen tilaa.

Psyykkaan itseäni kohtaamaan makuupussin ulkopuolisen elämän ja voitolliseen suoritukseen nimeltä Metsänrajaan Ulkoistetussa WC:ssä Käynti. Ulkona on +15C.

Tosin osaavat miehetkin sisustaa naisen ulos. Asunnoissa, jotka mies on sisustanut itselleen on myös aika mielenkiintoisia sisustusratkaisuja.

En saa ulko-oven 1930-lukuista lukkoa auki. Yritän toista ovea, eikä sekään aukea. Tulipalossa jäisin tänne. Valokuvaaja herää ja tulee avaamaan ovet

Yhdessä asunnossa miessisustus on funktionaalisuutta hulppeissa puitteissa merinäköalalla: muuttolaatikoista on kaivettu esiin mitä kulloinkin on tarvittu, mutta ne laatikot, ne ovat ja pysyvät. Yksi asunto on mustaa nahkaa ja kromia. Yhden sisustus on tilattu suoraan sisustajalta. Yhdessä tiskipöytää koristaa antibakteerinen Fairy-pullo ja sisustus on sitä, mitä äidiltä, siskoilta, tädeiltä, tyttöystäviltä on jäänyt tai saatu uutta parisuhdetta ja sisustajaa odotellessa.

Mikromaailmaani tulikin ukkonen ja kaatosade. Tässä välillä ehdin onneksi jo aamudopata järvessä.

Jotenkin en osaa ajatella, että vaikka miten pitäisin rappioromanttisesta ranskalaisinteriööristä, niin Valokuvaaja ei välttämättä. Onko ratkaisu amerikkalaislehtien man cave, miehen oma tila, sisusta miten parhaaksi näet. Valokuvaajan mukaan hänen man cavensa olisi autotalli. Ei riitä. Auto pärjää tallittakin, mutta nuo veneenraadot, ainakin toinen niistä, pitäisi saada kunnostettua ensi kesäksi ja toinenkin ehkä joskus. Siinä tarvitaan halli.

Jatkan asian ajattelua ensi viikolla.

Onnellisuusprojekti

Aika moni bloggaaja ja tuttava on kertonut lukeneensa muutama vuosi sitten ilmestyneen Gretchen Rubinin kirjan Onnellisuusprojekti. Kirjassa kerrotaan miksi Gretchen - nimi tuo mieleen Hannun ja Kertun - siivosi vuoden verran kaappejaan, opetteli riitelemään "oikein", mietti työtään, parisuhdettaan, lapsiaan ja ennen muuta opetteli olemaan onnellinen sillä mitä hänellä jo oli. Sen lisäksi Kerttu laati itselleen ohjelauseita kuten "Mene aikaisemmin nukkumaan", "Lopeta hamstraaminen", "Tee se nyt", "Ole Gretchen" ja muuta vastaavaa.

Kerttu käytti projektinsa ensimmäisen kuukauden siivoukseen, turhista tavaroista luopumiseen ja tavaramäärän karsimiseen. Tavoitteena oli parantaa omaa energiatasoa ennen muihin onnellistaviin asioihin ryhtymistä.

Kerttu ei ole ainoa energiavirtoja siivoamalla parantava. Jos ei huomioida äitini ja hänen sisarensa lähes maanista siivousvimmaa, joka vei kaiken positiivisen energian mennessään, niin siivous, karsiminen ja luopuminen todella lisää energiaa. Feng Shuin harrastajatkaan eivät ihan turhaan aloita siivoamalla.

Ajattelin itsekin pitää nyt elämänenergian keräilykuukauden. Sopii yhteen joulun odotuksen kanssa, vaikka siinä missä joulua lähestyttäessä kierrokset yleensä vain kasvavat, pyrinkin nyt hiljentämään, karsimaan.  Ajankohta ei voisi olla sopivampi: kirkkokuntani traditioihin kuuluu joulupaasto.

Tavoite olisi, että ennen joulua kaapeissani olisivat vain ne tavarat mitä käytän tai tiedän varmasti käyttäväni joskus tulevaisuudessa. Kirpparitavarat olisi vihdoinkin kerätty ja huollettu. Risat tavarat korjattu, korjautettu tai heitetty pois. Puolivalmiit neuleet ja muut hördelit tehty valmiiksi.  Ja jos vielä nukun tarpeeksi, syön kunnolla ja rauhassa, tapaan ystäviä, liikun sopivasti ja opin pitämään yllä näitä hyviä tottumuksia jatkossakin, niin joulun jälkeen voinkin jo suunnata aivan uusiin juttuihin. 

Kertulla oli myös nuo henkilökohtaiset ohjelauseensa, käskynsä. No joo. "Ole Marjaana" - kelpaa minulle. Muita lauseita ei juuri nyt tulekaan mieleen. "Keep calm and marry a hobbit". Kelpaa sekin minulle. Niin ja lause, mikä on seinällänikin, tosin enemmän tavoitteena kuin toimintaohjeena: “A woman must have money and a room of her own if she is to write fiction.” ― Virginia Woolf, A Room of One's Own 

Tähän huoneeseen en aio koskea. Omistaja tulee jouluksi kotiin.

Tuohon hyllyyn teen tilaa.

Näille en ehkä tee paljon mitään.

 

Muutoksen tuulia

Changes of wind. Many new things seem to be happening in my life now. My youngest kid going to high school. Maybe a new job ... a new house ... and  I am going to learn how to sail.
---------------------------------------------------------------------------------------------------

Nyt se on tehty. Yksi elämänmuutos.

Sanoin itseni irti nykyisestä työstäni elokuun lopussa. Kaksitoista tuntia työtä ja työmatkaa päivittäin alkoi tehdä oireita, etenkin kun yhteydet täältä Hankoon ovat mitä ovat. Kokemus on myös osoittanut, ettei omalla autolla ajokaan ole ratkaisu noilla etäisyyksillä. Ehkä nopea, edestakaisin vispaava juna olisi. Tiheä junayhteys voisi elävöittää väliasemiakin.

Aiemmista pitkistä työmatkoista tiedän myös, miltä tuntuu nukahtaa rattiin ja hätkähtää hereille vastaantulevien kaistalla. Enkä ollut tuona iltapäivänä töistä lähtiessäni edes varsinaisesti väsynyt. Kun olen kertonut tapahtuneesta, niin moni muukin on kertonut nukahtaneensa rattiiin milloin aamuyön tunteina matkalla lentokentältä kotiin, työviikon jälkeen kesämökille tai sitten muutoin vain yhtäkkiä. Välillä miettii uskaltaako tuonne liikenteeseen näillä tiedoilla enää lähteäkään. Vireystilan mittaajia ei ole keksitty. No, tällä hetkellä käytössäni ei edes ole autoa.

Ehkä olisin jäänyt työpaikkakunnalle, jos paikkakunnalta olisi löytynyt uusi koti, joka selkeästi huutelee: "Marjaana! Marjaana!  Tule tänne! Minä olen uusi kotisi! Täällä olet onnellinen!". Olen niin koti- ja perhekeskeinen, että tuota seikkaa ei voi sivuuttaa.

Vaikka työpaikkakuntani on pieni idylli, siinäkin on sivuraiteensa. Työ ja koti pienellä paikkakunnalla, kiinni toisissaan eivät aina ole se paras mahdollinen ratkaisu. Toisaalta olen myös äärettömän kriittinen ympäristön suhteen: maiseman, mittasuhteiden, ympäröivien äänien, ilmansuuntien. Täytyy myöntää, että tällä hetkellä asumme lähes kaikkien kriteereiden puolesta, paitsi ehkä meren läheisyyden, niin hyvin kuin asua voi. Olemme asunneet kohta 16 vuotta.

Nyt kuitenkin kohti uutta. Ensimmäinen työhaastattelu on viikon päästä. Ennakkoverovelvollisuus täytyy palauttaa. Verkkokauppakoulutukseen olen menossa ensi viikolla. Sääli vain, että hermostuin kirjanpitäjälleni viimeksi niin, etten vieläkään kehtaa soittaa hänelle. Kirjanpitäjä oli aika hyvä. Itse asiassa hermostuin hänen apulaiselleen. Anteeksi. Siitäkin on jo kauan.

Uutta on työmatkapyöräilykin, siis asemalle asti, mutta sille kauimmaiselle asemalle. Tanssin korvaa nyt kesällä 24 km pyörällä, puistozumba ja bootcamp. Viimemainittuihin on ihan pakko ehtiä.

Olen myös puhunut purjehtivalle lapselle, että opettelen purjehtimaan nyt kesällä. Alustavasti oli 606 veneistä puhetta niitä purjehtivien kanssa. Viklaankin lähden gastiksi, jos joku vaan huolii täydellisen amatöörin. Viklaan siksi, että klassiset puuviklat ovat pikkuveneistä kauneimpia.

Ja sunnuntaina mennään lapsen kanssa katsomaan pientä punaista mökkiä lapsuuteni kotikaupungissa. Pöydille ja lattialle on kummasti kertynyt sisustuslehtiä kuten Deko, Art&Decoration, Schöner Wohnen, Livingetc, BravaCasa, Gård&Torp ....Tosiasiassa minua kiinnostaa nyt enemmän löytyykö muovimaton alta mätää hirttä, katosta kosteusläikkiä ja seinälaudoituksen alta lahoa puuta. Ikäviä juttuja mutta pakko huomioida.

Ensi viikolla tulevat vielä Suomen lukiotulokset.  Vaikka Öckerö on jo selvä, ei tätäkään voi sivuuttaa.