Pikavisiitti Ruotsin länsirannikolle

As a mother of a sailing child I made a short trip to the stony islands of  the west coast of Sweden last week. There is a sailing highschool on the island of Öckerö . My son is considering attending that school on those wild and naked but surprisingly lively islands in the archipelago of Gothenburg, We´ll see what happens ...
__________________________________________________________________________________

Purjehtivan lapsen äiti joutuu, tai pääsee, kaikenlaisille reisuille. Nyt mentiin Ruotsiin, erikokoisista kivikasoista koostuvaan Öckerön saaristokuntaan lähelle Göteborgia.

Öckeröön siksi, että siellä on The Koulu. Öckerö gymnasieskola, den seglande gymnasieskolan, purjehtiva lukio. Normaalien opintojen lisäksi osa opinnoista tehdään koulualus T/S Gunillalla, Ruotsin suurimmalla koulutuskäytössä olevalla purjealuksella maailman meriä koluten. Opinnot voi suunnata luonnontieteisiin, sosiaalipuoleen tai merenkulkuun. Mitä ikinä valitsetkin osa opinnoista tapahtuu merillä. Koulu ja T/S Gunilla palkittiin viime vuonna Tall Ships Race -tapahtumia organisoivan Sail Training Internationalin toimesta "Best sail training organization of the year" -palkinnolla.

T/S Gunilla

Öckerö gymnasieskolassa järjestettiin tutustumisilta tuleville oppilaille ja heidän vanhemmilleen. Työmatkatuttava totesi tutustumiskäynnistäni kuullessaan: "Kiva koulu. Sanot työnantajalle, että pitäis saada kolme päivää lomaa, kun olisi tuo vanhempainvartti -keskustelu ....". Joo, just.

Oli miten oli, lensimme Göteborgiin. Norwegian tarjosi edullisimmat ja ajankohtaan sopivimmat lennot. Muut lentoyhtiöt olivat niin hintavia, että pelkät lennot olisivat napsauttaneet koko kesän kestävän loven talouteen. Inhoan lentämistä joten ei siitä sen enempää. 

En ole ennen ollut Göteborgissa, enkä nytkään ehtinyt siitä paljon nähdä. Olen lähes samaa ikäryhmää kuin Svinalängojen ja muutaman muun siirtolaiskuvauksen kirjoittajanaiset, joten Göteborg -kuvani perustuu paljolti Volvon tehtaisiin ja Ullevin maailmantähtiä vetäneeseen stadioniin.  Nyt tehdyllä pikakatsauksella paikka vaikuttaa tarjoavan vaikka mitä tekemisen ja olemisen muotoja.

En ole ollut Ruotsin länsirannikon saaristossakaan ennen. Joku joskus tehty lauttamatka Helsingborg - Puttgarden ei ole suoranainen saaristoristeily.

Saaristo yllätti. Kivisyyden ja puuttomuuden osasin ennakoida, mutta se kaikki muu .... Oli kouluja, kauppoja, ravintoloita, hyvinvointipalveluita, jäähalli, kirjasto, terveyskeskus, koko paletti. Äitejä pikkulapsineen, isovanhempia lastenlapsineen. Silloilla tai lautoilla toisiinsa yhdistettyjen saarten kapeilla teillä kurvailivat siniset kaksikerroksiset bussit ja Göteborgiin oli hyvät, tiheät ja julkiset yhteydet. Jos noilla kivikasoilla löytyy noin paljon elämää, niin mikä ihme näivettää suomalaisia rannikkokuntia. 

Nyt vain odottelen mitä mieltä lapsi lopulta on ja mitä sitten päätetään. Suomalaiset lukiot eivät ole vielä valintaansa tehneet.15 vuotias on nuori lähtemään yksinään maailmalle, mutta toisaalta ... Katsotaan nyt. 

Ja jos vaikka minäkin sitten lähtisin tekemään jotain uutta jonnekin. Kööpenhamina sijoittuisi hyvin: lähelle Öckeröta ja helpon yhteyden päähän Hollannin Utrechtista. Varokaa lapset, äiti tulee! Hihih.

 

Kuvat: MS / NS

Syksy

Kaikki mitä kesään mahtuu on nyt tehty. Veneet on purjehdittu laitureihin odottamaan seuraavaa kevättä. Syksyiset auringonlaskut värjäävät taivaan ja meren lilan eri sävyillä. Vedet kylmenevät hiljalleen. Melkein sormin kosketeltava hiljaisuus hiipii saarten rannoille. Jossain horisontissa vilkuttaa poijuvalo satunnaiselle merellä kulkijalle.

Matka rantaan tuntuu jo toisenlaiselta. Tien varrella huomaa peuran, ketun, upeat auringonlaskut, huikean sateenkaaren ja puun runkojen paljastumisen tippuvien lehtien alta. Pian maisemaan tulee jäätyneen meren hiljaisuus.

Matkan varrella olevan talon katto on pudonnut sisään ties koska. Puutarha talon ympärillä rehottaa omiaan. Pihalle jätetyt tynnyrit ruostuvat puiden juureen. Rappuina toimineet ratapölkyt ovat paikallaan, ja vanhat puutarhakasvit sinnittelevät syksyä vastaan kallionkoloissa. Viimeiset auringonsäteet heijastuvat puutarhan  maatuviin lehtiin.

Oksien rasahdus kertoo etten ole ainoa kulkija. Kaksi peuraa seisoo hiljaa puutarhassa pian jo lehdettömien puiden alla. Miten kauniita ne ovat laskevan auringon kajossa. Tuijotan niitä ja ne tuijottavat minua. Kukaan meistä ei liiku. Paikka tuntuu hyvältä. On tullut syksy. 

Suvisessa saaristossa

Viikko sitten pyöräiltiin Nikolaksen kanssa Suvisaaristoon. Tuli pyöräiltyä Espoon rantaraitti, merenrantaa myötäilevä pyörä– ja kävelytie, lähes päästä päähän. Vaikka suhtaudun asuinkaupunkiini Espooseen suorastaan yltiökriittisesti, niin täytyy myöntää, että Rantaraitti on upea keksintö: hienoa merenrantaa riittää. Ihan vilpittömästi voin suositella reitin kokeilemista.

Kuva Hagerlund.net

 Suvisaaristo ja sen lähialueet ovat ehkä ainoita paikkoja Espoossa missä oikeasti haluaisin asua. Vaikka vain täysin epäkäytännöllinen huuhaa, no - minulla on kyllä taipumuksia huuhailuun, muuttaisi pois täältä missä nyt asun, niin saaristo houkuttaa. Siellä vain on jotain samaa kuin lapsuuden maisemissani Porvoon Emsalössa, Porkkalanniemessä tai vaikkapa Tammisaaren Skåldössä. Pentalan saari, onkohan virallisesti osa Suvisaaristoa, sopii samaan sarjaan, mutta kolmesta ensimmäisestä pääsee kelirikkoaikanakin pois. Pentala on siinä suhteessa hiukan kiikun kaakun. Mutta jos vaikka lammasvahdin paikkaa Pentalan tulevassa saaristomuseossa tarjottaisiin, niin harkitsisin vahvasti enkä kovin kauan ... 

Suvisaaristossa poikettiin saaristokauppaan. Kaupan virallinen nimi taitaa olla Skärgårdsbutiken– Saaristokauppa . Olen pienten kauppojen ystävä, joten kaupassa poikkeaminen oli ”must” muutenkin kuin siksi, että 14-vuotiaan nuoren miehen kanssa pyöräily vaatii ruokahuollon pelaamista säännöllisin väliajoin.

Valoisaksi uusitussa kaupassa oli kahvilan puoli ja kivat valikoimat erilaisia herkkuja. Kauppiaan kunnia-asiana kerrotaan olevan hyvä, tuore kala sesongin mukaan. Sunnuntaipäivänä asiakkaita oli aika paljon ja kauppiaalla piti kiirettä.

Kahvilassa on tilaa myös näyttelyille. Tällä hetkellä siellä voi tutustua valokuvaaja Erik Uddströmin töihin. 

Me ostimme kahvia, pullaa, sämpylän ja cokista. Herkut syötiin lämpimässä säässä pitkän pöydän ääressä kaupan ulkopuolella. Samalla kuultiin Suvisaariston kauppahistoriaa, siis sen ihan normaalin kaupankäynnin historiaa. Tarinoiden mukaanhan seutu kunnostautui, ja vaurastui, myös muunlaisella kaupalla suomalaisen alkoholihistorian omituisten käänteiden eli kieltolain ja sen seurausten ansiosta. Paikallista historiaa oli sekin, että nykyisen Skärgårdsbutikenin lähelle oli aikoinaan ollut tarkoitus avata toinenkin kauppa, mutta kauppiasparka oli kuollut juuri avajaispäivänä. Postikin oli joskus ollut ja muuta aktiviteettia.

Nykyisestä Saaristokaupasta ja tarinasta sen takana oli jokin aika sitten kirjoitus Helsingin Sanomissa hauskalla otsikolla: Saaristokauppa on kylän Facebook. 

Kaupalta pyöräiltiin, tosi kaupunkilaisina, katsomaan paikallista eksotiikkaa eli lampaita, joita on kesälaitumella kaupan lähellä. Nyt ei todellakaan ole kyse mistään Babe -possun paimentamasta suurkatraasta vaan ihan vain parista paikallisesta päkästä. Kivojahan ne ovat.

Lampaiden luota tie vei uimarannalle. Viitoitus sinne on aika minimalistinen, mutta kyllä sinne löytää. Uimareita oli sielläkin, vaikka vesi ei ollut erityisen lämmintä. Koska omaa kameraa ei tullut käytettyä, vaikka se mukana olikin, niin täytyy tässäkin turvautua muiden kuviin.

Ja sitten tietty pyöräilimme katsomaan Svinön salmen bensa-aseman vieressä olevaa rapistuvaa huvilaa. Sääli, sääli, sääli. Mielessäni olen rakentanut sinne niin kotia kuin hotellia ja ties mitä, ja sormet syyhyävät päästä puutarhan kunnostustöihin. Nettikeskustelusta ja muusta päätellen en ole ainoa. Kun tästäkään talosta ei nyt tullut omia kuvia, niin muiden kuvia on mm. tässä Ruosteisen urban exploration -blogissa ja kesäisempiä kuvia tässä.

Pyörälenkin lopuksi hankittiin vielä kotiin vietävää kaupalta. Luomumaitoa ei ainakaan enää sunnuntai-iltapäivänä löytynyt, mutta kaikkea muuta oli kyllä. Ja kotiin tänne Espoon toiseen laitaan olikin sitten matkaa.