Kaikki mitä kesään mahtuu on nyt tehty. Veneet on purjehdittu laitureihin odottamaan seuraavaa kevättä. Syksyiset auringonlaskut värjäävät taivaan ja meren lilan eri sävyillä. Vedet kylmenevät hiljalleen. Melkein sormin kosketeltava hiljaisuus hiipii saarten rannoille. Jossain horisontissa vilkuttaa poijuvalo satunnaiselle merellä kulkijalle.
Matka rantaan tuntuu
jo toisenlaiselta. Tien varrella huomaa peuran, ketun, upeat
auringonlaskut, huikean sateenkaaren ja puun runkojen paljastumisen
tippuvien lehtien alta. Pian maisemaan tulee jäätyneen meren hiljaisuus.
Matkan varrella olevan talon katto on
pudonnut sisään ties koska. Puutarha talon ympärillä rehottaa
omiaan. Pihalle jätetyt tynnyrit ruostuvat puiden juureen. Rappuina
toimineet ratapölkyt ovat paikallaan, ja vanhat puutarhakasvit
sinnittelevät syksyä vastaan kallionkoloissa. Viimeiset auringonsäteet heijastuvat puutarhan maatuviin lehtiin.
Oksien rasahdus kertoo etten ole
ainoa kulkija. Kaksi peuraa seisoo hiljaa puutarhassa pian jo
lehdettömien puiden alla. Miten kauniita ne ovat laskevan
auringon kajossa. Tuijotan niitä ja ne tuijottavat minua. Kukaan
meistä ei liiku. Paikka tuntuu hyvältä. On tullut syksy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti