Voimavaatteet, mielihyvähetki, taiteilijatreffit

While trying to increase my energy level, I noticed some important things in my life.

Sometimes I just wear  wrong clothes. Clothes that don´t give me anything. Clothes that I even hate. That I`ll change. 

I also noticed that I need more moments of pure pleasure in my life. I just need more creativeness around. More flow kind of experinces. 

And I simply need to take better care of myself even physically.  At the end, I am the only one responsible of my wellbeing.
_____________________________________________________________________________

Energianlisäys projektini on edennyt siihen pisteeseen, että meillä on perussiistiä. Perussiistiä, ei syväsiistiä. Ajatuksen tasolla olen siivonnut muutaman kaapinkin. Pino kirpparivaatteita odottaa silitystä ja kuvausta.

Tein muutaman tärkeän lisäyksen omaan hyvinvointiini:


Voimavaatteet:
Tapasin naisen jolla oli todella hauskat talvisaappaat. Kysyin mistä ne olivat kotoisin. Nainen kertoi ja lisäsi: "Mä tunsin kuinka voimaannuin kun vedin nämä jalkaan!". Minun voimavaatteeni? Tällä hetkellä varmaan hame. Minulla vain on niitä - no yleensäkin vaatteita - aika vähän. Se ei kuitenkaan ole este. Pidän niitä mitä on. Ja voimavaatteeseen voimakengät! Mainostetaan nyt: Camperin Agathat - nauhalliset mustat nilkkurit.

Mielihyvähetki:
Ehkä enemmän kuin koskaan tarvitsen mielihyvähetkiä. Hetkiä jotka vievät mennessään, täydellisen keskittymisen hetkiä. Mihaly Chikzenmihalyi kutsui sitä flowksi. Tarvitsen tuon flown ihan vain tolkuissani pysyäkseni. Piirtämistä, laulamista, kirjoittamista, vaatteiden tekoa peliin.

Tähän löyhästi liittyen tarvitsen myös hyvinvointihetken: jotain mitä teen itseni hyväksi ihan fyysisesti. Liikun sen verran paljon ettei pelkkä liikunta riitä. Aletaan nyt vaikka riittävällä nukkumisella, syömisellä, rentoutumisella, valitsemalla tekemisiäni. Miksi lopulta teen jotain, välttämättömyydet poislukien, mistä en edes pidä? Hiukan creepy syy hyvinvointihetkeen on sekin, etten enää ole "nuori ja nätti". Täytän 55 tammikuussa. Elämä vaatii veronsa. Ja saa vaatiakin. Onpahan eletty. Mietin äsken asiaa vähän enemmänkin, koska yksi elämäni ihastuksista täyttää tänään 66 ja toinenkin aika paljon. Mazel tov, Itzhak! Onnea Aki! 

Taiteilijatreffit:
Julia Cameron, amerikkalainen luovuuskouluttaja, lanseerasi käsitteen taiteilijatreffit: viikottaisen kohtaamisen jonkun, ehkä täysin uuden, asian, ihmisen kanssa, joka vie sinua eteenpäin tekemään sitä, mitä pidät tärkeänä. Kokemus antaa uusia ajatuksia, laajentaa tajuntaa. On ihan sama käytkö lankakaupassa ihailemassa värien runsautta, metsäretkellä, teatterissa, laulamassa tai jonkun ihmisen työhuoneella. Kunhan menet ulos, teet jotain. Mielihyvähetki ja taiteilijatreffit eivät ole kovin kaukana toisistaan.

Näillä ensi viikkoon.  
 

Energian keräystä Tallinnassa

While trying to increase my energy level and the good things in my life, I visited Tallinn with my colleagues on Friday. Flowers, shoes, Christmas Market - once you've seen five stalls, you have seen all fifty stalls.  It's a shame. Some gem may go past your senses. Old Town - always worth experiencing. I could even live there! 

I also found the smallest and prettiest vintage shop I have ever seen. Foxy Vintage in Pikk 9, very close to Town Hall Square, Raekoja plats. It is a tiny atmospheric boutique selling vintage from Estonia and elsewhere starting from the 60´s. The clothes are in a very good condition. Dress, which I bought , was a self-made and in such a good condition, that it may also be a reproduction of the genuine 60's fabric. The place is really cozy.  There is a small sign by the entrance of the old stone house at Pikk 9. The shop can be found on the second floor. 

There is a pic from the shop, shopowner Jana and me,  and of  the dress that I bought . I can well imagine, a late 60's hippie kind of bride walking down the aisle in this outfit under the horriefied eyes of the elderly relatives. Not in Estonia maybe, but somewhere else. ----------------------------------------------------------------------------------------------

Energiankeräyskuukauden puitteet alkavat olla kunnossa. Energian keräyksen merkeissä kävin työkavereiden kanssa Tallinnassa perjantaina. Kukkia, kenkiä, Joulutori - kun on nähnyt viisi kojua, on nähnyt kaikki viisikymmentä kojua. Sääli. Joku helmi voi mennä ohi aistien. Vanha Kaupunki - aina kokemisen arvoinen. Siellä voisi vaikka asua!

Nyt löytyi myös pienin ja sievin vintage -liike, missä tähän astisessa elämässäni olen käynnyt. Jana ja hänen Foxy Vintage liikkeensä osoitteessa Pikk 9, aivan lähellä Raatihuoneentoria. Pikkuruinen tunnelmallinen putiikki myy Virosta ja muualtakin hankittuja vaatteita ja asusteita alkaen 60/70 -luvulta. Vaatteet ovat todella hyväkuntoisia. Mekko, jonka ostin, oli itse tehty ja niin hyväkuntoinen, että se saattaa olla myös uusiotuotantoa 60 -luvun kankaasta. Paikka on todella tunnelmallinen kunhan sen löytää. Vanhan kivitalon ovenpielessä on pieni kyltti ja liike löytyy toisesta kerroksesta. Ihan joka päivä se ei ole auki, joten tarkista aukioloajat vaikkapa Facebookista liikkeen sivulta, jos käyt siellä.

Putiikinpitäjä ja minä (pic: G-H)

   

Mekko jonka ostin. Voisin hyvin kuvitella vaikkapa 60-luvun lopun minimekko-morsiamen kävelleen tässä asussa vihille hameen lyhyyttä kauhistelevien sukulaisten silmien alla.

Texture of the fabric

Huomasin nyt myös, että tarvitsen uuden hyvän kameran. Todennäköisesti tarvitsen kohta myös uuden hyvän tietokoneen. 

 

Onnellisuusprojekti

Aika moni bloggaaja ja tuttava on kertonut lukeneensa muutama vuosi sitten ilmestyneen Gretchen Rubinin kirjan Onnellisuusprojekti. Kirjassa kerrotaan miksi Gretchen - nimi tuo mieleen Hannun ja Kertun - siivosi vuoden verran kaappejaan, opetteli riitelemään "oikein", mietti työtään, parisuhdettaan, lapsiaan ja ennen muuta opetteli olemaan onnellinen sillä mitä hänellä jo oli. Sen lisäksi Kerttu laati itselleen ohjelauseita kuten "Mene aikaisemmin nukkumaan", "Lopeta hamstraaminen", "Tee se nyt", "Ole Gretchen" ja muuta vastaavaa.

Kerttu käytti projektinsa ensimmäisen kuukauden siivoukseen, turhista tavaroista luopumiseen ja tavaramäärän karsimiseen. Tavoitteena oli parantaa omaa energiatasoa ennen muihin onnellistaviin asioihin ryhtymistä.

Kerttu ei ole ainoa energiavirtoja siivoamalla parantava. Jos ei huomioida äitini ja hänen sisarensa lähes maanista siivousvimmaa, joka vei kaiken positiivisen energian mennessään, niin siivous, karsiminen ja luopuminen todella lisää energiaa. Feng Shuin harrastajatkaan eivät ihan turhaan aloita siivoamalla.

Ajattelin itsekin pitää nyt elämänenergian keräilykuukauden. Sopii yhteen joulun odotuksen kanssa, vaikka siinä missä joulua lähestyttäessä kierrokset yleensä vain kasvavat, pyrinkin nyt hiljentämään, karsimaan.  Ajankohta ei voisi olla sopivampi: kirkkokuntani traditioihin kuuluu joulupaasto.

Tavoite olisi, että ennen joulua kaapeissani olisivat vain ne tavarat mitä käytän tai tiedän varmasti käyttäväni joskus tulevaisuudessa. Kirpparitavarat olisi vihdoinkin kerätty ja huollettu. Risat tavarat korjattu, korjautettu tai heitetty pois. Puolivalmiit neuleet ja muut hördelit tehty valmiiksi.  Ja jos vielä nukun tarpeeksi, syön kunnolla ja rauhassa, tapaan ystäviä, liikun sopivasti ja opin pitämään yllä näitä hyviä tottumuksia jatkossakin, niin joulun jälkeen voinkin jo suunnata aivan uusiin juttuihin. 

Kertulla oli myös nuo henkilökohtaiset ohjelauseensa, käskynsä. No joo. "Ole Marjaana" - kelpaa minulle. Muita lauseita ei juuri nyt tulekaan mieleen. "Keep calm and marry a hobbit". Kelpaa sekin minulle. Niin ja lause, mikä on seinällänikin, tosin enemmän tavoitteena kuin toimintaohjeena: “A woman must have money and a room of her own if she is to write fiction.” ― Virginia Woolf, A Room of One's Own 

Tähän huoneeseen en aio koskea. Omistaja tulee jouluksi kotiin.

Tuohon hyllyyn teen tilaa.

Näille en ehkä tee paljon mitään.

 

Kirpparikierros

Olen huono ostamaan mitään. Olen ollut aina. Voin suunnitella hankintojani vuosia tai siihen asti, kunnes on ihan pakko ostaa ehjät talvisaappaat tai vastaavaa. Alennusmyynneissä, kirppareilla tai sen sellaisissa en yleensä joudu minkäänlaiseen ekstaattiseen tilaan. Ennenminkin haluan lähes paniikinomaisesti ulos.

Nuoren miehen vaateostoksiin, jotka ovat usein haastavampia kuin omani, olen pariin kertaan käyttänyt Stockmannin pukeutumisneuvojaa. Kuulostaa ehkä luksukselta teini-ikäisen kohdalla, mutta lopputulos on ollut parempi kuin mitä väsynyt äiti ja kyllästynyt poika olisivat saaneet aikaan. Pidän siitä, että vaatteet on valittu ja esikarsittu toiveideni mukaan. Neuvojalla on usein ollut myös ratkaisuja vaatteen istuvuus- ja mittasuhdeongelmiin. Lisäksi minä vain satun pitämään palvelusta.

Eilen teimme kuitenkin kirpparikierroksen. Ystävättäreni kovasti kannustamana ostin Kierrätyskeskuksesta punahilkkatyylisen hupputakin. Ja tietty tuo takki vaatii uudet saappaat! Se 30 euron ostoksen edullisuudesta. Takki on kuitenkin  kiva.

Kävimme myös Varustelekassa, mistä löytyi Ranskan armeijan ylijäämävaraston parkatakki  - pitkään suunniteltu hankinta sekin. Oikeastaan olen suunnitellut sitä jo siitä asti kun vanha ylijäämä maiharini lähti kierrätykseen vuosia sitten.

Nyt kun vielä saan lammasnahkaisen lentäjäntakkini pesetettyä ja korjattua, niin takkikiintiöni syksylle ja talvelle on täynnä.

Bomber jacket http://www.aucklandsheepskin.com

No, sitten on tämä Anne-Mari Pahkalan suunnittelema takki, jollaisesta, tai ainakin saman henkisestä takista, varmaan haaveilen seuraavat kymmenen vuotta.

Uusiovapaus

Saatoin lapsen lentokentälle. Sinne lähti. Innoissaan kuin ilmapallo. Kahden kuukauden päästä tavataan kunhan hän on kiertänyt Cadizin, Gibraltarin, Barcelonan, Palma de Mallorcan,Cartagenan ja Safin. Uusia kokemuksia, uusia juttuja, uusia ihmisiä.

Samoihin aikoihin tulee toinenkin lapsi kotiin. Päästään viettämään joulua yhdessä.

Vaikka en aio astua viime viikon puheenaiheen TitiVITUNtyy -blogin tontille, niin pientä lintuaihetta tähänkin: olo on kuin toripululla, tepastelua edestakaisin. En ole ehkä vieläkään sinutteluväleissä tämän uusiovapauteni kanssa. Edelleen ihmetyttää kun huomaa olevansa vapaa käyttämään aikansa, sen ajan mitä ei ole myynyt työnantajalle, ihan mihin vaan. Töiden jälkeen voi huuhata Stockmannilla vaikka kaikki osastot läpi jos haluaa. Akateemisen muoti-, valokuvaus- ja sisustuskirjoja voi tutkia rauhassa. Tanssitunteja voi ottaa niin paljon kuin pankkitili sietää. Illalla voi lähteä elokuviin tai ihan minne vaan.

Mutta mitä sitten jatkossa? Stockmann ei riitä elämänsisällöksi.

Tanssitunneilla käyn niin paljon kuin pystyn. Seniorisarjaa olen tuossa harrastuksessa, mutta se ei estä tulemasta siinä paremmaksi. Jonain päivänä löydän uudestaan liikkeen minkä jo melkein, tai ihankin, kadotin ja unohdin.

Kielenhuoltokurssi Jyväskylän yliopiston avoimessa on jo aloitettu. Ja jos sitä en saa valmiiksi, niin en ainakaan voi syyttää ketään tai juuri mitään. Siihen perään vielä luovaa kirjoittamista jne.

Piirtämistä voin viritellä uudestaan. Samoin laulamista - laulaminen on jäänyt lähes kokonaan pois. Ota Parempia Valokuvia on myös projekti tulevien projektien joukossa.

Pöllömpi ajatus ei olisi Master of Disaster Managementin -kurssit Kööpenhaminan yliopistossakaan. Ne ovat vain sairaan kalliita, joten rahoituksen pitäisi jotenkin löytyä. Muutama kuukausi maailmalla ei olisi minullekaan pahitteeksi.

Yksi pitkään unohduksissa ollut juttu on myös tullut tehtyä: elämäni toiset lapaset on neulottu. Kuvassa olevat Anna Kareninat lähtevät tyttärelle Hollantiin. Vaikka annoinkin niille nimeksi Anna Karenina, niin junan alle juokseminen on kielletty  - tumput käsissä tai ilman. Pojan lapaset, vähän selkeämmät, ovat seuraavaksi vuorossa.

  



  

Aika haipakkaa

Viikolla Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa? -blogisti kyseli, olenko luopunut kokonaan blogin kirjoittamisesta. Ei, en ole.

On vain ollut aika haipakkaa. Siitäkin huolimatta, että pitkät työpäivät siirtyivät historiaan. Uudet, mutta lyhyemmät, työpäivät alkoivat samantien. Totuttelemista vaati sekin, kun yhtäkkiä huomaa, että onkin ihan oma elämä eikä vain työelämä.

Pariin iltamenokutsuun vastasin alkuun vaistomaisesti "sorry, mä en pääse", kunnes tajusin, että minähän pääsen. En ole töissä siihen aikaan, en istu junassa matkalla kotiin, ihan viimeiseksi olen odottelemassa sitä junaa jossain Karjaan asemalla, kuten aiemmin niin usein olin, eikä ole kiire edes kotiin syömään.

Syömiskiireet poistuivat lähinnä siksi, että perheen sisälläkin kävi muutostuulia: 15 -vuotias lähti kuin lähtikin Öckerö Gymnasieskolaan käymään lukiota. Skype ja facebook -viestit ovat olleet ahkerassa käytössä. Äiti kyselee mitä söit, mitä teit ja muistitko nukkua. Niin ja siitä koulunkäynnistäkin täytyy välillä kysyä. Hyvin on kaikki mennyt tähän asti. Kuukauden päästä alkaa ensimmäinen purjehdus kohti Välimerta.

Monta muutakin pientä muutosta ja tapahtumaa tuli samaan aikaan. Saa nähdä mitä tästä kaikesta syntyy. Osaa asioista seuraan tässä blogissa, osa jää muille foorumeille seurattavaksi ja osa on pieniä juttuja, mitkä olen kirjoittanut itselleni päämääriksi tulevaisuudessa, huomenna tai jo tänään.

Mutta jos elämä menee liikaa suorittamisen puolelle niin . . .

Kuvan lähde: FB:ssä kesällä kiertänyt kuva

 
 

   

Kuuhullu vaiko muuten vain yökaheli

 Hanko, Bellevue 2013 (Kuva et copyrights:  Theo Sjöblom)

The worst thing you can do at night is thinking, when you should be sleeping.
--------------------------------------------------------------------------------------------------

Saatoin lapsen eilen iltapäivällä lentokentälle. Lapsi lähti ensimmäistä kertaa ominpäin lennolle minnekään. Kaikki on tainnut mennä hyvin, koska Kööpenhaminasta sen paremmin kuin s/y Navigatoriltakaan ei kukaan ole perään kysynyt. Hyvin ovat nuo purjehdusreissut menneet tähänkin asti. Suotuisia tuulia Tall Ships Racen C-luokkaan etapille Århus - Helsinki.


Äiti sen sijaan vietti kotona unettoman yön. Syynä ei ollut täysikuu, mitä nyt ei edes ole, vaan muu yökaheluus. Syyllistyin ihmiskunnan viholliseen numero yksi: rupesin yöllä ajattelemaan. Siinähän sitten ajattelin aamuun asti, ja aamuyöstä alkoi sellainen päänsärky, ettei tänään Hanko häämöttänyt, vaikka muuten olisin ampaissut jo viiden jälkeen ylös ja lähtenyt polkemaan kohti Espoon keskusta ja Turun junaa.

Mitä ajattelin? Yhdellä sanalla kuvaillen: sekavia. Öinen ajattelu tekee kaikesta ylivoimaista, ongelmista käsittämättömiä ja seuraavasta aamusta kamalan.

Tänään olen yrittänyt palauttaa itseäni takaisin ihmisten ilmoille. Olen miettinyt kaikkia tehokkaita ja vähemmän tehokkaita keinoja tilanteen normalisoimiseksi. Koska rahaa, rakkautta, toisenlaisia sukulaisia, muuta työtä, parempia tai pahempia ystäviä, tai mitä nyt kukakin öiseen aikaan kokee eniten tarvitsevansa, ei yleensä ole noin vain saatavilla, täytyi keskittyä jo vanhoihin ja moneen kertaan läpikäytyihin konsteihin.

Konsti I: nuku. Mitä harvemmin nukun tarpeeksi, sitä useammin näitä henkivaltojen kanssa vietettyjä öitä tuntuu tulevan. Nyt menen viimeistään kymmeneltä nukkumaan, niin kauan kuin näitä viiden jälkeen heräämisiä kestää.Tänään nukuin päivälläkin. Päikkärit ovat taivaan lahja.

Konsti II: keskity. Lasken vaikka varpaitani uudestaan ja uudestaan, keskityn jokaiseen varpaaseen erikseen. Hengitän. Se oikeasti tuntuu auttavan. No joo, hengittämättä jättäminen ei varmasti auta ketään. Keskittymisharjoittelu ei ehkä auta nukahtamaankaan, ei ainakaan minua, mutta päivällä, täysissä järjissä tehtynä se rauhoittaa. Niin tänäänkin. Tuntuu paremmalta ihmiselta. Joku jossain sanoi, että keskittyminen hetkeen, tuoksuihin, väreihin tai vaikka auringon ja tuulen tuntuun iholla, omaan itseen, auttaa silloinkin kun sisustusliikkeen sohvatyyny, jota et todellakaan tarvitse, ja kaupan herkkutiski, mistä myöskään et tarvitse mitään, rupeaa huutelemaan: "Tule tännepäin! Tule tännepäin!".

Konsti III: lakkaa kynnet, kitke kukkapenkki, näperrä jotain. Lopputulos on melkein sama kuin äskeisessä: rauhallisempi olo. Näin on ainakin silloin, kun teen kaiken keskittyneesti ja teen sellaista, mistä muutenkin tulee hyvä mieli, mistä pidän. Yksikin juttu ehkä riittää, mutta tänään minulla on sekä lakatut kynnet että leikattu nurmikko.

Konsti IV: syö. Kahvi, mehu, superjugurtti! Joka aamu! Superjugurtti on turkkilaista tai ihan mitä muuta perusjugurttia hyvänsä, manteleita, mustikoita, raakakaakaota, hunajaa, jotain hedelmää, kaikenlaista. Valitettavsti minulla ei ole annoksesta kuvaa - ja lapsi vei kameran veneelle - mutta laitan tähän linkin Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa -blogin kuvaan. Minun annokseni näyttää melko samalta, paitsi että lisänä on se kaakao. En ole kauhean usein esim. flunssassa. Liekö superjugurtistani apua? En tiedä. Tänäänkin tuo paransi päivääni.

Huomenna töihin, mutta vähän lyhyempään päivään ja illalla puistozumbaan. Iltalukemiseksi on hyvä kirja: Gaile Parkin, Kigalin kakkukauppias. Facebook -tuttava suositteli hyvänmielenkirjana ja sitä se on. Hyvää yötä!