Social media fast

Mind map of the digital age

Fasting, lent, is an essential part of my religious tradition. There are longer and shorter periods of fasting in a year. The main idea - and remember, I am not a theologian - is to give up the things, ideas, doings that trap you in your daily life. From the religious point of view, you just take more time to pray, to repent, to be with your loved ones, to do good, to give alms and to show hospitality, because, as the story goes, you´ll never know, if your visitors prove to be angels. But belive me, that repenting is the tricky part.

After all, this kind of fasting is not so much about food. No fussing around wondering dos and don´ts. There is of course that stuff with milk, eggs, cream, meat .... But anyhow, who wants to eat meat these days when one food scandal is following the other. So 40 days without meat now and then doesn´t make such a big difference in our daily life. But there is a kind of degrowth of meals at our house during the lent.

This lent I am going to start now is a bit different. My days of work end up being 12 hours nowadays, so I simply do need more time. Social media fast may be the way to go. I have a feeling, that this hyperlinked, or at least linked,  life of mine takes a lot of my time. And I could spend it on some other way too.  I could be reading, not the text on the screen  but real books, painting instead of just tuning my photos on my computer, singing and not just watching YouTube videos, though I usually sing along, and I really don´t need to be "branding" myself on Facebook every day, or actually repeatedly during the day. It is fun but ....

It may sound odd, but I also have to learn myself to concentrate on things in a new way, to have  time for meditation and to see what is to become out of it. I just have to put a kibosh on the stream of overwhelming ideas, images, links and time spent on the computer. My computer is a good servant but a bad master.

It is said, that you shouldn´t tell anyone about your fasting, but this time I did an exception. See you at easter holidays.



 

Pari hidasta päivää Hangossa

Vietimme pari päivää Hangossa. Talvihiljainen kaupunki. Seitsemältä illalla kadut olivat jo tyhjiä. Jään ääni oli ainoa ääni mikä kuului, kun maanantai-iltana tulimme ulos lähellä rantaa sijaitsevasta ravintolasta. Appelgrenintien villatkin vaikuttivat olevan enimmäkseen tyhjillään.

Kiitos muuten ravintola Origon väelle: ruoka oli tosi hyvää. 

Olisi ollut kiva tehdä muitakin juttuja kun kerran oltiin kaupungissa yötä, mutta aikaa oli liian vähän. Ehdottomasti olisi pitänyt käydä paikallisessa elokuvateatteri Kino Olympiassa katsomassa Les Miserables. Nyt ei vain voinut odottaa perjantain ensi-iltaan asti. Seuraavaan kertaan jäi myös hankolaisen ekokampaamo Harmonien testaaminen. Tian kirjakaupassa, Tias Bokissa, sentään ehdin käydä. Mahdollisesti yksi sisustuskirja, venekirja "kuutosista",  kauneimmista veneistä mitä tiedän, ja kauniskantinen muistikirja jäivät kauppaan odottamaan seuraavaa käyntiäni. Kiva olisi ollut ehtiä katsomaan myös hankolaisen kesäradio SouthFM:n voimanaisen Anne Ekholmin taidenäyttelyä kaupungintalon galleriaan. Valitettavasti se ehti sulkeutua juuri ennen hiihtolomaviikkoa. Bad timing, joko minulla tai hankolaisilla.      

Kiinteistövälityksissäkin olisi voinut nyt samalla juoksennella, mutta oikeastaan olen päättänyt tyytyä odottamaan ihmettä sillä saralla: jonain päivänä sopiva talo vain kutsuu minut asumaan. Toisaalta juuri nyt on aika monta ratkaisuaan odottavaa juttua meneillään elämässäni, joten enpä mene asioiden edelle. Ja Hanko on vain yksi mahdollisuus, katsotaan mitä tulevaisuus tuo.

Yhden jutun tein: hankin kirjastokortin Hangon kirjastoon. 

Lapsi kierteli kuvaamassa kaupunkia sillä aikaa kun olin töissä. "Villa Inte Illa" ja "Villa Inte Lilla",  lapsen ja hankolaistuneen kaverinsa kehittelemiä nimiä hankolaishuviloille, olivat edukseen kevättalven auringossa. Ja meri on aina meri. Osa kuvista on otettu Gunnarsstrandista, siitä vähemmän tunnetusta osasta Hankoa. Jatkossa yritän saada enemmän kuvia muualtakin kaupungista. Työtoveria lainaten: radan pohjoispuoleltakin löytyy "suorastaan tsehovilaisia näkymiä".

Kaikki kuvat: Nikolas Sanila

 

Margariinitehtailija, konsuli Friisin talo 1917-18 

Opettajan ja kellosepän talo, jolla ei ole nimeä, 1910

Tullivahtimestarin talo 1908 - 09

"Villa Viking" 1907

"Rockaway House" 1910

Villa d´Angleterre 1881

Casino 1878 / 1910

Villa Maija 1888

Villa Elisabeth 1886

Villa Tornberg 1887-88

Vähän uudempi villa, torni on aika ovela, "Villa Moonraker" vaikkapa.

Merikapteeniveljesten talot Jaava ja Sumatra 1938

Villa Thalatta 1893-94

Villa Tellina 1880

Huviloiden nimet on löydetty kirjasta Hangon rakennuskulttuuri ja kulttuurimaisema , 1989

Rakas VR

Rakas VR!

Kirjoitan sinulle, koska tunnen tarvetta pohdiskella hiukan suhteemme laatua. Tiedän kyllä, että haluaisit minun lähestyvän sinua etäisemmin epostin avulla, tai vaikkapa valmiiksi laaditulla kaavakkeella. Sinulla on sellainen luonne. Omasta puolestani täytyy sanoa, että nyt en sellaiseen pysty.

Oletko huomannut, että olen todella riippuvainen sinusta. Riippuvaisuuteni tulee ilmi lähes päivittäin. En välitä vaikka treffimme peruuntuvat vähintään kerran viikossa. Minä en luovuta, vaan sitkeästi odottelen sinua eri asemilla Leppävaarassa, Espoossa, Karjaalla tai Hangossa. Kylmässä, tuulessa, sateessa, lumisateessa, 30 asteen pakkasessa, mikään säätila ei tähän asti ole estänyt minua odottelemasta sinua.

Kerran, kuukauden vanhan suhteemme aikana, olet jättänyt minut jopa keskelle metsää odottelmaan. No, se metsäkeikka johtui siitä, että olit itse estynyt tulemaan ollenkaan treffeillemme ja hankit paikalle korvikkeen. Annoin senkin anteeksi, vaikka en tuollaista kimppakivaa harrastakaan. Oli perjantai -ilta ja ajattelin, että ehdin viikonlopun aikana toipua tapahtuneesta.

Rahan käyttösi minua hiukan huolettaa. Olet hiukan holtiton. Elät kustannuksellani. Maksan mm. sinulle koko ajan pientä ylimääräistä taskurahaa pendolino / IC -juna hintaisena lippuna välillä Leppävaara - Hanko. Pendolino ei tuolla välillä kulje, ja meiltä Espooseen ja Karjaalta Hankoon menee vain niitä raitiovaunutyyppisiä viritelmiä. Ja se lippu maksaa satoja euroja kuukaudessa! Minuahan sinulla ei ole tarvetta vietellä alennuksin tai muin houkutuksin, koska minä palaan aina luoksesi muutenkin. Joku sanoisi että rakastuneet naiset ovat tyhmiä ja sokeita. Niin kai. Olen kyllä yrittänyt keskustella asiasta kanssasi, mutta puhut minut pyörryksiin, ja asia jää siihen.

Tänään olit sitten tyhjentänyt tilini. Veloitit matkalippuni tuplasti. Silloin suutuin. Sain itkupotkuraivarin. Kovasti olet tapahtunutta selitellyt. Soittanuktin olet ainakin kolmeen kertaan, mutta asia on silti vielä kesken. Mietin juuri minkä taloudellisen manööverin nyt suorittaisin, jotta saisin ruokaa. Olin pyörtyä kun näin tiliotteeni.

Yrität tavatessamme vietellä minua myös virvokkeilla. Jotenkin sekin jää usein puolitiehen. Olet sellainen kampurajalka, ettet saa sitä kahvikuppia, milloin mistäkin syystä ja läheskään aina, tuotua. Tavallaan parempi. Minähän sen maksan muodossa tai toisessa.

Juuri äsken tuli tieto, että olit sittenkin palauttanut rahani. Hienoa! Olen kiitollinen! Olen kuitenkin alkanut vakavasti pohtia suhteemme jatkoa. Minä en jaksa tällaista. Tahdon suhteen jossa voin luottaa toiseen osapuoleen. Tämä ei sitä ole. Ja sitä paitsi: sinä haiset!  

"Jos muuttaisin Hankoon" -projekti

Olen muutama vuosi sitten käyttänyt aikaani nykyisen Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulussa oppiakseni projektihallintaa. Projektissa nimeltä  "Käyn Töissä Hangossa" tuo hallinta ei nyt pure. Juttu lähtee lapasesta. Päivistä tulee liian pitkiä. Sivuprojektiksi tunkee "Jos Joskus Muuttaisin Hankoon".  

Mitä Hangosta sitten löytyy? Missä haluaisin asua? Missä haluan herätä joka aamu? Merimaisemassa? Aloittaa aamulenkin rannalla heti kotiovelta? Ottaa koiran? Sisustaa? Hankkia työhuoneen? Tehdä tilaa pianolle? Juoda kahvit terassilla? Pitää puutarhan?

Asuminen Hangossa tuo yleensä ensimmäiseksi mieleen Appelgrenintien villat. Villat ovat kuitenkin rajallinen luonnonvara, hinnoittelu sen mukaista ja pankissa ei ehkä katsottaisi mielihalujani erityisen suopeasti. Enkä todellakaan tarvitse esimerkiksi kymmentä huonetta. Tosin vanha totuus on, että "you never know how many friends you have until you own a beach house.".
  
Beach housea odotellessa voisin ehkä vuokrata jotain. Toisaalta olisi kiva olla jotain pysyvämpää. Tämänhetkisellä hankolaisversiolla maailmantalouden menosta se "pysyvämpi" jää kyllä minulle senkin jälkeen, kun jo haluaisin siitä eroon. Valinnan varaa kuitenkin on. 

Yhtä 1940 - luvulla rakennettua Puutarhakadun kerrostaloa olen katsellut hiukan "sillä silmällä". Kerrostalo ei tosin olen ihan ykkösenä toiveissani.  Rannallakaan se ei ole, ja merelle ei edes näy, mutta jokin paikassa viehättää.  "Sillä silmällä" saisin myös asunnosta oman versioni alla kuvatun asunnon tyylistä  - tai sitten jotain ihan muuta. 

Hangossa toimiville kiinteistövälittäjille pieni vinkki: kohdekuvissa kannattaa pyrkiä laatuun. Alla olevat ruotsalaisen Bolaget kiinteistövälityksen kuvat ovat aika tehokkaita levitessään erilaisten blogien kautta hyvinkin laajalle. Tähänkin blogiin kuvat päätyivät Bolagetista  My world apart ja Keltainen talo rannalla - blogien kautta. Rauhallisia, selkeitä huoneita, jos vielä pystyy katsomaan kauniin sisustuksen taakse.

    

Totaalisen epäonnistumisen tunne

Päätin viime torstaina parantaa työn jälkeisiä tunnelmiani menemällä jazz -tunnille.
 
Jos joskus olen lähtenyt huonolla tuulella pois tanssitunnilta, niin se päivä oli torstaina. Siinä missä tiistain molemmat tunnit, nykytanssi ja klassinen, sujuivat lisää oppien, nyt tuli äkkipysähdys. Mikään ei mennyt niin kuin olisin halunnut.

Päivä oli niin paha, että perjantaina vaihdoin tanssillisesti lyttyyn lyötynä ryhmää. Torstain tunnilla kävijöitä tulee ikävä. Paikalla oli hyvä porukka.

Mietin nyt mitä pitäisi tehdä. Tanssi on paljolti "joukkuelaji" kaikista maailman primaballerinoista huolimatta. Minä en ole varsinainen ryhmäihminen. Siitäkin huolimatta, että koko työelämäni on ryhmää, tiimiä, moniammatillista projektiryhmää, yhteistyöhankeryhmää, muodollista ryhmää, epämuodollista ryhmää, ihmisiä, ihmisiä, ihmisiä yksin kaksin tai kymmenin kappalein.

Työn suhteen pystyn tekemään päätöksiä, ryhmän kanssa tai ilman, sekunnin murto-osassa jos on tarve tai niin haluan. Tanssissa voisin käyttää rajattoman ajan yhden kädenliikkeen harjoitteluun ja palata samaan harjoitukseen uudestaan ja uudestaan myöhemmin. Ja tanssissa, vaikkei se muissakaan asioissa ole tarpeetonta, tarvitsen myös palautetta, jatkuvaa palautetta, ohjausta, korjausta, jotta jossain vaiheessa voin yhdistää tuon käden liikkeen toisiin liikkeisiin ja siitä tulee kokonaisuus, tanssi. 

Pakkaan tiistaisin nyt sitten kahdet tanssikamat mukaan, toiset nykäriin ja toiset, oikeastaan vain tossut,  klassiseen. Helmikuussa on lauantai varattu kehotuntemuksen lisäämiseen feldenkrais -menetelmällä. Ja jazziin palaan, ihan varmasti, jossain vaiheessa. Ja afroon ja, ja, ja  ...... nyt en luovuta!

Kuva: http://25.media.tumblr.com/1f8d723cc265cce9013a8df2825f17a3/tumblr_mg3usbVojQ1qdylljo1_1280.jpg