Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hanko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hanko. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Pari hidasta päivää Hangossa



Vietimme pari päivää Hangossa. Talvihiljainen kaupunki. Seitsemältä illalla kadut olivat jo tyhjiä. Jään ääni oli ainoa ääni mikä kuului, kun maanantai-iltana tulimme ulos lähellä rantaa sijaitsevasta ravintolasta. Appelgrenintien villatkin vaikuttivat olevan enimmäkseen tyhjillään.

Kiitos muuten ravintola Origon väelle: ruoka oli tosi hyvää. 

Olisi ollut kiva tehdä muitakin juttuja kun kerran oltiin kaupungissa yötä, mutta aikaa oli liian vähän. Ehdottomasti olisi pitänyt käydä paikallisessa elokuvateatteri Kino Olympiassa katsomassa Les Miserables. Nyt ei vain voinut odottaa perjantain ensi-iltaan asti. Seuraavaan kertaan jäi myös hankolaisen ekokampaamo Harmonien testaaminen. Tian kirjakaupassa, Tias Bokissa, sentään ehdin käydä. Mahdollisesti yksi sisustuskirja, venekirja "kuutosista",  kauneimmista veneistä mitä tiedän, ja kauniskantinen muistikirja jäivät kauppaan odottamaan seuraavaa käyntiäni. Kiva olisi ollut ehtiä katsomaan myös hankolaisen kesäradio SouthFM:n voimanaisen Anne Ekholmin taidenäyttelyä kaupungintalon galleriaan. Valitettavasti se ehti sulkeutua juuri ennen hiihtolomaviikkoa. Bad timing, joko minulla tai hankolaisilla.      


Kiinteistövälityksissäkin olisi voinut nyt samalla juoksennella, mutta oikeastaan olen päättänyt tyytyä odottamaan ihmettä sillä saralla: jonain päivänä sopiva talo vain kutsuu minut asumaan. Toisaalta juuri nyt on aika monta ratkaisuaan odottavaa juttua meneillään elämässäni, joten enpä mene asioiden edelle. Ja Hanko on vain yksi mahdollisuus, katsotaan mitä tulevaisuus tuo.


Yhden jutun tein: hankin kirjastokortin Hangon kirjastoon. 

Lapsi kierteli kuvaamassa kaupunkia sillä aikaa kun olin töissä. "Villa Inte Illa" ja "Villa Inte Lilla",  lapsen ja hankolaistuneen kaverinsa kehittelemiä nimiä hankolaishuviloille, olivat edukseen kevättalven auringossa. Ja meri on aina meri. Osa kuvista on otettu Gunnarsstrandista, siitä vähemmän tunnetusta osasta Hankoa. Jatkossa yritän saada enemmän kuvia muualtakin kaupungista. Työtoveria lainaten: radan pohjoispuoleltakin löytyy "suorastaan tsehovilaisia näkymiä".

Kaikki kuvat: Nikolas Sanila




 




Margariinitehtailija, konsuli Friisin talo 1917-18 
Opettajan ja kellosepän talo, jolla ei ole nimeä, 1910

Tullivahtimestarin talo 1908 - 09

"Villa Viking" 1907

"Rockaway House" 1910



Villa d´Angleterre 1881

Casino 1878 / 1910

Villa Maija 1888

Villa Elisabeth 1886


Villa Tornberg 1887-88

Vähän uudempi villa, torni on aika ovela, "Villa Moonraker" vaikkapa.

Merikapteeniveljesten talot Jaava ja Sumatra 1938



Villa Thalatta 1893-94

Villa Tellina 1880


Huviloiden nimet on löydetty kirjasta Hangon rakennuskulttuuri ja kulttuurimaisema , 1989

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

"Jos muuttaisin Hankoon" -projekti

Olen muutama vuosi sitten käyttänyt aikaani nykyisen Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulussa oppiakseni projektihallintaa. Projektissa nimeltä  "Käyn Töissä Hangossa" tuo hallinta ei nyt pure. Juttu lähtee lapasesta. Päivistä tulee liian pitkiä. Sivuprojektiksi tunkee "Jos Joskus Muuttaisin Hankoon".  

Mitä Hangosta sitten löytyy? Missä haluaisin asua? Missä haluan herätä joka aamu? Merimaisemassa? Aloittaa aamulenkin rannalla heti kotiovelta? Ottaa koiran? Sisustaa? Hankkia työhuoneen? Tehdä tilaa pianolle? Juoda kahvit terassilla? Pitää puutarhan?

Asuminen Hangossa tuo yleensä ensimmäiseksi mieleen Appelgrenintien villat. Villat ovat kuitenkin rajallinen luonnonvara, hinnoittelu sen mukaista ja pankissa ei ehkä katsottaisi mielihalujani erityisen suopeasti. Enkä todellakaan tarvitse esimerkiksi kymmentä huonetta. Tosin vanha totuus on, että "you never know how many friends you have until you own a beach house.".
  
Beach housea odotellessa voisin ehkä vuokrata jotain. Toisaalta olisi kiva olla jotain pysyvämpää. Tämänhetkisellä hankolaisversiolla maailmantalouden menosta se "pysyvämpi" jää kyllä minulle senkin jälkeen, kun jo haluaisin siitä eroon. Valinnan varaa kuitenkin on. 

Yhtä 1940 - luvulla rakennettua Puutarhakadun kerrostaloa olen katsellut hiukan "sillä silmällä". Kerrostalo ei tosin olen ihan ykkösenä toiveissani.  Rannallakaan se ei ole, ja merelle ei edes näy, mutta jokin paikassa viehättää.  "Sillä silmällä" saisin myös asunnosta oman versioni alla kuvatun asunnon tyylistä  - tai sitten jotain ihan muuta. 

Hangossa toimiville kiinteistövälittäjille pieni vinkki: kohdekuvissa kannattaa pyrkiä laatuun. Alla olevat ruotsalaisen Bolaget kiinteistövälityksen kuvat ovat aika tehokkaita levitessään erilaisten blogien kautta hyvinkin laajalle. Tähänkin blogiin kuvat päätyivät Bolagetista  My world apart ja Keltainen talo rannalla - blogien kautta. Rauhallisia, selkeitä huoneita, jos vielä pystyy katsomaan kauniin sisustuksen taakse.











    













lauantai 26. tammikuuta 2013

Talvikuvia Hangosta

Tuli elämän muutos. Menin Hankoon töihin. En asu siellä, mutta muuttoa ei voi olla harkitsemattakaan. Työmatka on sen verran pitkä.

Olen syntynyt pienessä kaupungissa. Hanko ei siinä mielessä ole mahdoton ajatus, mutta maailmassa on monta muutakin paikkaa, missä olisi kiva asua.

Hanko on kesäkaupunki isolla K:lla. Tupla K:lla, jos suomen kielessä sellaista olisi.

Nyt on kuitenkin talvi ja tässä talvikuvia Hulluna Hankoon Facebook -sivuilta, Hangon turisti- infon sivuilta,  Itämeriportaalista, blogista nimeltä Sinisen oven takana ja läntisen Uudenmaan paikallislehdestä Västra Nylandista.  Sivuilta löytyy tarkempia tietoja kuvista, kuvaajia ja lisää kuvia. Toivottavasti ehdin itsekin kuvaamaan kaupunkia jossain vaiheessa.

Katsotaan kevään mittaan, josko joku Hangon tai lähialueiden taloista alkaa selkeästi huutelemaan: "Muuta tänne! Muuta tänne!".   Mitä siitä seuraa jää nähtäväksi.

Ja joo, kuvissa ei taida näkyä yhtään ihmistä. Niitä nyt vain on siellä niin vähän.