Early morning route from Espoo to Helsinki

 

Vintage ....

I found some lovely books about vintage fashion and wedding dresses. I love these clothes. But as an adult I would love to see wedding dresses designed for adult women, and not only designs for those young, beautiful princesses for a day or Mother of the Bride dresses. A challenge for wedding planners and designers. 

__________________________________________________________________________

Blogin pitäjä upposi vintage vaatteiden ja hääpukujen kauniiseen maailmaan.

Ensin ostin tämän:

 Sitten ostin tämän:

Olen niin kauan kuin muistan lukenut kirjoja vaatteista. Kirjojen kauniit, hyvin tehdyt kuvat ovat aina saaneet minut hyvälle tuulelle.  Muodin historiaa, eri aikakausia, nekin kaudet jolloin nykymuotoista "muotia" ei vielä oltu keksitty ja HM:t olivat vuosisatojen päässä. Eskapismia, sanoi tiedostava tuttava. Mitä väliä. Osa syy kiinnostukseeni oli äitini työpaikan pieni kirjasto, jonka hoitajalta saattoi pyytää muitakin kirjoja kuin Peppi Pitkätossua ja Saariston lapsia. Minä pyysin kirjoja vaatteista. 

Ossie Clark, Dior, Balenciaga, yläkulmassa aiempien vuosikymmenien amerikkalainen tyyli-ikoni Babe Paley. Tarinan mukaan Babe Paleyn ainoa ongelma, uskottoman aviomiehen ja keuhkosyövän lisäksi, oli täydellisyys.

Hääpukuja: Diana, Jackie O., Audrey , Ono, Grace, Caroline K., Kathrine, Taylor. Omia tyyli-idoleitani on Audrey, josta tuli Givenchyn muusa. Hyöty suhteesta oli molemminpuolinen. Audrey Hepburnin mukaan: "His are the only clothes in which I am myself. He is far more than a couturier, he is a creator of personality.". Jokaiselle naiselle tekisi hyvää löytää oma "givenchy". 

Kuvien lähteet löytyvät kirjoista. Vihreä hippimekko on todistanut Taylor-Burton häitä. Oudon ruskeaa on käyttänyt Kathrine Hepburn 1920 -luvulla omissa häissään. Audrey Hepburnin elokuva-ihanuudenkin kerrotaan olleen hääpuku. Joku vuosi sitten Kathrine Hepburnin puku myytiin Sothebylla amerikkalaiselle hääpukuyritykselle 27.000 dollarilla. Verrattuna erilaisiin timanttipäällysteisiin pyydyksiin, jotka eivät ehkä kuitenkaan ole tehneet käyttäjänsä liitosta mitenkään normaalia onnellisempaa, hinta oli kohtuullinen. Myös Dianan ja Grace Kellyn puvut kuuluvat maailman kalleinpina pidettyihin hääpukuihin.

Olisi oikeasti hauskaa nähdä suunnittelijoiden näkemyksiä hääpuvusta silloin, kun aikuiset ihmiset haluavat antaa lähipiirilleen sekä hyvät juhlat että välittää ja kokea itse häihin liittyvää erityisyyttä juhlana. Hääteollisuus on kuitenkin edelleen sitkeästi keskittynyt lähinnä nuoriin naisiin ja perinteiseen hääseremoniaan.

Ainakin itsestäni prinsessaleikki olisi lievästi sanottuna huvittavaa, vaikka toisaalta mielelläni viettäisinkin päivän ruhtinattarena. Iso ero. Ja useinpien aikuisten häihin pitäisi pukea myös eri-ikäiset lapset, vauvoista teineihin, ja parhaassa tapauksessa lapsenlapsetkin: "Welcome to your grandmom´s wedding ... "  :).

Hääsuunnittelijoille ja pukusuunnittelijoille haastetta.

Project Boat

A couple of weeks ago my son found an old dinghy in the bushes of a marina here near by.

He didn´t know what kind of boat it was. Neither did he see much of it under all the dirt. But he liked it.

He made some phone calls, and the owner, a sailing club, promised that he can fix it. They also promised to pay for the equipments needed.  And because "navigare neseccere est", my son started a project named Boat. 

The Boat is a Scout 430 dinghy designed by a finnish boat designer Eivind Still in the 1980s. It  looked like this in the beginning of my son´s project:

After some hours of washing and scrubbing, it looked like this:

But as you can see in the picture, there is still a way to go ...

As a mom of a sailing child I´ll follow my son´s project also in this blog. If you want to know more about these Scout boats, there is more information available on Euronaut, issue 17, may  2006, page 3. 

Suvisessa saaristossa

Viikko sitten pyöräiltiin Nikolaksen kanssa Suvisaaristoon. Tuli pyöräiltyä Espoon rantaraitti, merenrantaa myötäilevä pyörä– ja kävelytie, lähes päästä päähän. Vaikka suhtaudun asuinkaupunkiini Espooseen suorastaan yltiökriittisesti, niin täytyy myöntää, että Rantaraitti on upea keksintö: hienoa merenrantaa riittää. Ihan vilpittömästi voin suositella reitin kokeilemista.

Kuva Hagerlund.net

 Suvisaaristo ja sen lähialueet ovat ehkä ainoita paikkoja Espoossa missä oikeasti haluaisin asua. Vaikka vain täysin epäkäytännöllinen huuhaa, no - minulla on kyllä taipumuksia huuhailuun, muuttaisi pois täältä missä nyt asun, niin saaristo houkuttaa. Siellä vain on jotain samaa kuin lapsuuden maisemissani Porvoon Emsalössa, Porkkalanniemessä tai vaikkapa Tammisaaren Skåldössä. Pentalan saari, onkohan virallisesti osa Suvisaaristoa, sopii samaan sarjaan, mutta kolmesta ensimmäisestä pääsee kelirikkoaikanakin pois. Pentala on siinä suhteessa hiukan kiikun kaakun. Mutta jos vaikka lammasvahdin paikkaa Pentalan tulevassa saaristomuseossa tarjottaisiin, niin harkitsisin vahvasti enkä kovin kauan ... 

Suvisaaristossa poikettiin saaristokauppaan. Kaupan virallinen nimi taitaa olla Skärgårdsbutiken– Saaristokauppa . Olen pienten kauppojen ystävä, joten kaupassa poikkeaminen oli ”must” muutenkin kuin siksi, että 14-vuotiaan nuoren miehen kanssa pyöräily vaatii ruokahuollon pelaamista säännöllisin väliajoin.

Valoisaksi uusitussa kaupassa oli kahvilan puoli ja kivat valikoimat erilaisia herkkuja. Kauppiaan kunnia-asiana kerrotaan olevan hyvä, tuore kala sesongin mukaan. Sunnuntaipäivänä asiakkaita oli aika paljon ja kauppiaalla piti kiirettä.

Kahvilassa on tilaa myös näyttelyille. Tällä hetkellä siellä voi tutustua valokuvaaja Erik Uddströmin töihin. 

Me ostimme kahvia, pullaa, sämpylän ja cokista. Herkut syötiin lämpimässä säässä pitkän pöydän ääressä kaupan ulkopuolella. Samalla kuultiin Suvisaariston kauppahistoriaa, siis sen ihan normaalin kaupankäynnin historiaa. Tarinoiden mukaanhan seutu kunnostautui, ja vaurastui, myös muunlaisella kaupalla suomalaisen alkoholihistorian omituisten käänteiden eli kieltolain ja sen seurausten ansiosta. Paikallista historiaa oli sekin, että nykyisen Skärgårdsbutikenin lähelle oli aikoinaan ollut tarkoitus avata toinenkin kauppa, mutta kauppiasparka oli kuollut juuri avajaispäivänä. Postikin oli joskus ollut ja muuta aktiviteettia.

Nykyisestä Saaristokaupasta ja tarinasta sen takana oli jokin aika sitten kirjoitus Helsingin Sanomissa hauskalla otsikolla: Saaristokauppa on kylän Facebook. 

Kaupalta pyöräiltiin, tosi kaupunkilaisina, katsomaan paikallista eksotiikkaa eli lampaita, joita on kesälaitumella kaupan lähellä. Nyt ei todellakaan ole kyse mistään Babe -possun paimentamasta suurkatraasta vaan ihan vain parista paikallisesta päkästä. Kivojahan ne ovat.

Lampaiden luota tie vei uimarannalle. Viitoitus sinne on aika minimalistinen, mutta kyllä sinne löytää. Uimareita oli sielläkin, vaikka vesi ei ollut erityisen lämmintä. Koska omaa kameraa ei tullut käytettyä, vaikka se mukana olikin, niin täytyy tässäkin turvautua muiden kuviin.

Ja sitten tietty pyöräilimme katsomaan Svinön salmen bensa-aseman vieressä olevaa rapistuvaa huvilaa. Sääli, sääli, sääli. Mielessäni olen rakentanut sinne niin kotia kuin hotellia ja ties mitä, ja sormet syyhyävät päästä puutarhan kunnostustöihin. Nettikeskustelusta ja muusta päätellen en ole ainoa. Kun tästäkään talosta ei nyt tullut omia kuvia, niin muiden kuvia on mm. tässä Ruosteisen urban exploration -blogissa ja kesäisempiä kuvia tässä.

Pyörälenkin lopuksi hankittiin vielä kotiin vietävää kaupalta. Luomumaitoa ei ainakaan enää sunnuntai-iltapäivänä löytynyt, mutta kaikkea muuta oli kyllä. Ja kotiin tänne Espoon toiseen laitaan olikin sitten matkaa. 

To Stephan

Do you remember the nights when we lay on the grass by the pool watching the stars in the night sky? Do you recall the sunny days, colours of the sand and the brown skin of our hands? Do you remember the cold January rains, evenings having tea and biscuits, films we saw, time we spent doing nothing?

Do you remember how people used to look at you because of your beauty? Or did you even notice that? And how beautiful you were, the sparkling in your eyes when you smiled, the sunshine in your hair and the kind way you treated everyone.

I remember how happy we were back then. At a time when there were many stories still untold, people not yet met and a life still unknown ahead of us.

Later in Berlin I remember you running down the stairs to the metro shouting: “See you in the movies!”. And much later you had a small part in a film, and you were performing in a theater somewhere too. Then I lost you.

Last week I found a short story published in a newspaper ten years ago. An actor was found dead in a theater. It had been a suicide. At first I thought it can´t be you. It must be someone else with the same name. But it was you they wrote about.

I felt sad for you. I still do. I felt sad for your family too. Life was not supposed to go that way. Life played tricks. Life promised happiness but was unfair and cruel.

But after all I am thankful for those sunny days we had long time ago. I am thankful for the sunshine and the stars, and most of all I am thankful for your friendship.

I will always remember you.

With love Marjaana.