Saanko luvan - Shall we dance

Footlight Spring Show took place on Friday night at Alexander Theatre in Helsinki. Since I was almost childishly disappointed of not being able to dance myself , I wasn´t really sure if I wanted to see the show at all. There I was however.

Unfortunately the audience was not allowed to take pictures during the performance. It is really stupid, but you can check this link http://www.tanssikeskusfootlight.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=31&Itemid=50&lang=fi

According to my son ”my group” looked like “flight attendants of some budget airline”. Maybe so, but “my group” did well.

A girl performing in a MTV -like showdance got  my attention in the show . There were many talented dancers, but this girl was talented, expressive and totally present on the stage. And I have to add, that I am not actually a fan of that I-wanna-look-sexy -dance genre of MTV.

Dancing as a hobby is very popular in Finland at the moment. People of all ages attend dance classes. Senior teams in competitions like Performing Arts Championship in show-, jazz- and contemporary dance, are not unusual. While I was watching the show on Friday evening, I thought about how important it is to teach not only the basic techniques but also how to find you own expression as a dancer, find the essence of the movement. A skilled dancer is okay, but she/he could be even more than skilled. Dancing is an everlasting love, so we better make the best out of it. 
________________________________________________________________________________ 

Footlightin kevätnäytös oli perjantai-iltana Aleksanterin teatterissa. Koska olin lapsellisen pettynyt, kun en jalkaongelman vuoksi päässyt itse tanssimaan, ajattelin etten mene koko näytökseen. Menin nyt  kuitenkin.

Sääli ettei näytöksestä voinut ottaa kuvia. Nyt täytyy tyytyä linkkiin Footlightin sivuille http://www.tanssikeskusfootlight.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=31&Itemid=50&lang=fi

Lapsi lähti mukaan näytökseen : ”Toi sun ryhmäs näyttää ihan jonkun halpalentoyhtiön lentoemmänniltä.”. Johtui varmaan punaisista kaulahuiveista. No joo, vapise Virgin Airlines, Fly Footlight tulee. Kunnialla ”mun ryhmä” hoiti esityksen.

Muuten illan näytöksestä jäi mieleen MTV -tyyppinen esitys. En ole mikään hillitön musiikkivideo fani. Se mikä joskus näytti mielenkiintoiselta, näyttää nyt vanhempana vain pikkupornahtavalta, puolihuvittavalta vääntelyltä. Jäin kuitenkin katsomaan nuorta naista, jolla teknisen osaamisen lisäksi oli sekä läsnäoloa että karismaa näyttämöllä.

Tanssi on nyt in ja pop kaiken ikäisten keskuudessa. Show-, jazz- ja nykytanssin mestaruuskisoissa, Performing Arts Championship 2012, on myös seniorisarja. Hyvä niin. Työtuttava veteli showtanssin senioriryhmässä Suomen mestariksi viime vuonna. Eikä hänkään suoranainen teinityttö enää ole. Onnea Lauralle ja ryhmälle tänäkin vuonna!

Perjantain näytös sai miettimään miten tärkeää on ja olisi, että tunnilla harjoitellaan, opetetaan ja tutkitaan tekniikan lisäksi omaa tapaa ilmaista, omaa läsnäoloa näyttämöllä, rytmiä, haetaan tanssin ilmaisullista ydintä. Huh, kuulostanpas mahtipontiselta! Aika on rajallinen luonnonvara, mutta ei ehkä ole hukkaanheitettyä ajankäyttöä etsiä liikkeen sisäistä olemusta, sitä mitä halutaan liikkeellä ilmaista. Esitystilanteessa näkyy kuitenkin teetkö vain oikein ja taitavasti, vai oletko todella mukana siinä, mitä ikinä teetkin. Tanssi on usein läpi elämän kestävä rakkaussuhde. Parasta ottaa siitä kaikki irti.

Mom of a sailing child

As a mother of a sailing child I can´t miss the change of hobby season in the spring. No guitar lessons anymore, but sailing, sailing, sailing.

In my life it means waking up early on the weekends, preparing picnic lunches for my son, driving a big car in all kinds of harbours - and belive me, my car is not the only big car in those places - and trying to find a shop opening early enough to buy sunscreen with the highest possible protection factor.

And instead of summer clothes, there are wetsuits, drysuits, neoprene shoes, sailing watches, lifejackets etc on the shopping list.

Because I don´t know so much about sailing, I try to make myself usefull by pulling the trolley and keeping my mouth shut. No comments on sailing, or much on anything, by me. It is not always so easy. It was somehow easier with my daughter than it is with my son. I am not a Tiger Mom, on the contrary, but unfortunately sports of all kind sometimes bring the dark sides of parents in daylight.

After the race there is usually a tired, sometimes also a dissapointed and angry child sailing into the harbour. That situation can be quite tense for both sides. Mom has also had a long day.

But anyway. Sailing is a great sport. It is often a lifelong love. At best it will also learn your child to respect nature, the environment and the unpredictable forces of the sea, as well as it can give him lifelong friendships, pleasure and at least a good tan. 

  

Kuva NS

Tietoista läsnäoloa

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Mindfullness and meditation

Unfortunately my foot problems ruined my dance classes this spring

I really hope that I am able to dance after a couple of weeks: jazz, contemporary dance, classical. Afrodance would be nice to try.

 If nothing else, I´ll start practicing yoga. 

During this spring I've been reading Jon Kabat - Zinn´s books about mindfullness, meditation, about being present to this very moment. One form of being present here and now is yoga.

Mindfullness sounds easy but even finding the time, a few minutes, for meditation daily can be difficult. To keep youself focused during the meditation is not an easy part either. 

But I think it is worth trying: eventhough mindfullness wouldn´t do any good for you, it does not harm you either if you try.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

 Tanssin kevätnäytös olisi tällä viikolla. Nyt se jää haaveeksi. Harmin paikka. Jalkaongelmat pilasivat kevään tältä osin.

Ehkä kesän alkuun voi jo ottaa  muutaman tanssitunnin: jazz, nykytanssi, klassinen. Onhan noita. Afroakin olisi kiva kokeilla. Ja jos jalkani ei vielä parin viikon kuluttuakaan kestä hyppimistä, niin sitten aloitan vaikka joogan.

Nyt keväällä olen lukenut  Jon Kabat - Zinnin kirjoja tietoisesta läsnäolosta, meditoinnista. Yksi tietoisen läsnäolon muoto on jooga. Siksikin jooga puhuttelisi nyt.

Vaikka Kabat- Zinnin kirjoitukset tähän hetkeen pysähtymisestä tuntuvat itsestään selviltä ja helpoiltakin, eivät ne sitä ole. Jo itsensä pakottaminen löytämään aikaa muutaman kymmenen minuutin meditaatiolle, tai vain muutaman minuutinkin, tuntuu vaikealta. Hei, piti lukea lehti, siivota, pyykätä, laittaa ruokaa, juoda viiniä, syödä suklaata, tehdä sitä ja tätä ja hups vain, aikaa ei tahdokaan löytyä.

Samaten kuvittelin, että ei tekisi tiukkaakaan keskittyä vain omaan hengitykseensä muutamiksi minuuteiksi. Todellisuus osoittautui aivan toiseksi. Ajatus hyppää noin tusinaan eri asiaan yhtäaikaa ja hengitys menee menojaan. Kabat - Zinnin mukaan ajatus sitten vain palautetaan pehmeästi takaisin hengitykseen. Ja kymmenen sekunnin kuluttua aloitan taas koko ajatuskierroksen alusta.

Näistä surkeanpuoleisista yrityksistä meditoida on kuitenkin jäänyt tunne ettei juttu ole ihan huuhaata. Maailmassa joka rakastaa ihmisiä, jotka pystyvät keskittymään vähintään kolmeen tekemiseen yhtä aikaa, tuntuu raikkaalta keskittyä hetkeen, tekemättömyyteen, tämän hetken hyväksymiseen sellaisena kuin se on. Uskon, että meditointi auttaa monessa muussakin asiassa. Omalla kohdallani se ehkä myös parantaa varsin vaillinaista keskittymiskykyäni, jopa tanssia.
(Kuvat leikkauksia MK:n videosta)

Ihan pihalla

In my garden

Because of  the Ascension Day I ´ll enjoy a long weekend dedicated to my garden. I'm pretty proud of my small garden. My "great" horticultural methods are mainly organic. We have exchanged plants with neighbors and friends, some of the plants are transferred to my garden from the wild.

I also try to build a beautiful garden with relatively little money. You can spend a small  fortune to your garden if you so wish.  I am simply missing that small fortune.  Poverty makes you inventive even in gardening. But anyhow, now it is time to enjoy my springflowers. 

Arkipyhän vuoksi on pari ylimääräistä vapaapäivää tiedossa. Sen lisäksi että vien lapsen ja veneen purjehduskilpailuihin, ajattelin hoitaa pihaani.

Voikukat pois. Mansikkapenkki uuteen uskoon. Ruohonkin voisi jo leikata. Terassilaatat uusia. Multaa ja turvetta hakea. No niin .... Terassilaatat eivät ole tämän viikonlopun juttu. Vanhat ja mädät kelvatkoon vielä jonkin aikaa. Ja sitä paitsi ketoneilikka kukkii niiden raoissa kauniisti.  Tosin se kukkii vasta myöhemmin kesällä, mutta ei nyt heittäydytä pikkumaisiksi.

Ketoneilikka, kuva NS

Multa ja kasvuturve saavat nekin odottaa. En omista autoa, niin että puutarhan hoito vaatii vähän suunnittelua siinäkin suhteessa.

Olen aika ylpeä tuosta pihastani. Ylpeä siitä, että olen saanut sen edes tuohon kuosiin lähinnä luomumenetelmin. Kasveja on vaihdettu naapureiden ja tuttavien kanssa, kasvatettu siemenistä, pistokkaista, jopa joitain siirretty luonnosta. Kielot siirrettin suoraan metsästä, ja tästä keväästä tuntuu tulevan varsinainen kielokevät.

Yritän myös saada kaunista aikaan suhteellisen vähällä rahalla. Puutarhaan voi upottaa pienen omaisuuden jos niin haluaa. Minulta puuttuu se pienikin omaisuus. Köyhyys tekee kekseliääksi puutarhanhoidossakin.

Oikeastaan olen edelleen ihan pihalla, kirjaimellisesti, koko puutarhatouhusta. Olen vain kokeilemalla kaikenlaista onnistunut saamaan jotain aikaiseksi. Ehkä paremmannäköistä, hoidetumpaa ja vaikka mitä muuta voisi puutarhassani olla, mutta hyvä näinkin.

Ja niin kuin kuvaan kuuluu: keväällä olen tosi innostunut kaikesta, syksyyn mennessä intoni lopahtaa. 

 

Jos huomenna on lämmin aamu, niin aamukahvi pihalla ei olisi yhtään hullumpaa. Ai niin, eipä käykään huomenna: äitivelvollisuudet kutsuu eli vene ja lapsi pitää hoitaa rantaan. No ylihuomenna. 

Kevätkukat, kuva PN

A moment of nostalgia

Photos by SK and PH in the beginning of 1980´s

More than thirty years ago I spent some time in the regions of Eastern Mediterranean, summer in Turkey, winters in Israel. I felt like being at home in those places and with the people there. I mean, you can visit wonderful places, but it is the people that count most.

Maybe I have to thank Bill Gates, Steve Jobs, that facebook guy and the ones who invented Skype for finding some of those people again. It also seems to me, that I am not the only one, who has been doing some research in the world of social media, looking for old friends, places we used to visit, music we used to listen, old photos etc.

One thing we seem to have in common is, that there is also a kind of longing back to “the old days” among us. To the warm days of summer, night skies filled with stars, crickets having their eternal concerts, to the days with a chance for love and lifelong friendships. Maybe this is the time and age, when you wonder how life would have been, if you had made different choices. Time to revisit old places and renew old friendships. And time to be happy to be back home again.

And of course there are friends like the Veteran of the Tribal Wars. A tall guy I first noticed at the airport when arriving to his country. We still keep in touch every now and then. And after all these years, I sometimes wonder what had happened, if I had made different choices, if I had told the Veteran on the way to the airport: “Turn the car! I am not leaving, I´ll stay here.”.

If I had stayed, I might still be there or I may have left the following week. I´ll never know. But after all, it feels good to have contacts with those people you once liked, loved, people with whom you laughed but also cried. Nostalgia? Whatever. There will always be a place for them in my heart..

Grunge -mummut

Grungea Marc Jacobsilta ja cellardoreclothing - blogista löydetty grungetyylinen  iltapuku

Tuttava teki MTV3:n ”Mille vuosikymmenelle kuulut” - testin ja julkaisi sen facebookissa. Minä perässä tekemään samaa.

Tulos: olen grunge. ”Flanellipaita päälle ja Levikset jalkoihin, sinut on tehty grungesta, nainen! Ai, miten niin 1990-luku oli muka mautonta aikaa? Silloin kaikki oli paremmin! Musiikkien alagenret kukoistivat, sai kapinoida ja olla tasan niin rähjäinen kuin halusi ja mikä parasta, tietokoneet ja matkapuhelimet yleistyivät vihdoin. Jos olet jo liian vanha ja väsynyt villiin grunge-iltaan, voit aina kääriytyä raitasukkiisi ja katsoa Simpsoneita hyvillä mielin neljä kokoa liian suurissa vaatteissa – olivathan ne in vielä 20 vuotta sitten!”

Simpson -kausi on mennyt minulta ohi, mutta voisin kyllä kävellä verkkareissa enimmän aikaa. En missään hikiurheilullisissa hightec -verkkareissa vaan kaikissa niiden mukavissa muunnoksissa.

Totta on myös, että vaatekaappini sisällön keski-ikä on aika korkea. Se ei todellakaan johdu siitä, että uudempien hankintojen joukossa olisi jokin designaarre 1950 -luvulta. Ostan tai teen -osaan oikeasti ommella- vain todella vähän vaatteita. Minun kulutuksellani maailmassa vallitsisi ikuinen vaatetusteollisuuden lama.

Ei niin ettenkö pitäisi vaatteista. Yksi lempiblogeistani, The Sartorialist, on keskittynyt vain vaatteisiin. En vain halua omistaa viittä paria bikineitä ja viittäkymmentä kenkäparia. En edes tapauksessa, että minulla olisi rahaa kuluttaa vaatteisiin mielinmäärin.

Itse asiassa olen oikein mielelläni luokiteltu grungeksi. Lisäksi pieni lisäripaus luksusta. Vähän 1970 -lukua ja hippiliikettä. Mukaan ruotsalaisen Ewa i Wallan vaatteita. Voila! Grunge -mummut tulee!

Typerää, typerää, typerää

Tanssitunti jäi tänään kesken. Jalka ei edelleenkään kestä varaamista kunnolla, puhumattakaan mistään hypyistä.

Lääkkeeksi on ollut tarjolla kipulääkettä ja kortisonia. Menen muutaman päivän kuluttua uudestaan lääkäriin. Toivottavasti löytyy joku kikka kakkonen parannukseksi.

Olen aina inhonnut tilanteita, joissa joutuu luovuttamaan. Samoin en tunne mitään suurta sympatiaa "mä en kyl nyt voi tehdä tätä kun se koskee ihan HIRVEESTI ... " -tyyppejä kohtaan. Nyt olen sitten itse tilanteessa että koskee. Typerää. Typerää. Typerää. Harmittaa etten voi mennä mukaan kevään tanssinäytökseen. Lisäksi minulla on se typerä työ, jossa joutuu kävelemään maili tolkulla päivittäin. Ja vaikka mielummin tanssin kuin tiskaan, niin mielummin myös tanssin kuin kävelen. Mitenkään väheksymättä kävelyä.

Valitin heimosotien veteraanille pikaviesteissä tilannetta. Hän ei pitänyt asiaa mitenkään kohtuuttoman vakavana. Minä sen sijaan meinasin ruveta kohtuuttoman ilkeäksi ja heittää peliin muutaman poliittisen mielipiteen miehistä, joiden tanssitaito on tyyppiä "Waltz with Bashir". No niin, jääpaloja jalkaan ja hattuunkin varmaan, täytyyhän tämän parantua ennen kuin teen kaikki muutkin kaheleiksi. Ja lopulta, tämä ei ole mikään kuolemantauti vaan ikivanha liikuntavamma.

 

Puutarhakirjojen antia

Onneksi on kirjasto. Puutarhanhoitoni olisi jäänyt puoliväliin ilman kirjastoja. Meillä ei kasvaisi edes ruoho ilman niitä. 

 

Ja oikeasti, kunnon nurmikon kasvatus se vasta taitolaji onkin.

Piharakentaja oli alun alkaen tehnyt pihalle huonon pohjan siirtomaan tai paremminkin siirtolohkareiden päälle. Nimellinen multakerros ei riittänyt nurmikon pohjaksi. Kävivät myöhemmin asiaa ihmettelemässä, katselivat kummallisia kaljulaikkuja pihassa. Siihen se jäi. Naapuripihoissa huono pohja uusittiiin ja päälle istutettiin rullanurmikkoa.

Minä päätin sinnitellä. Niin tein osin taloudellisistakin syistä, vaikka ei tuo rullanurmikko nyt niin kallista olekaan näin pieneen pihaan. Nurmikko ilmastoitiin, kalkittiin, levitettiin multaa, lisää ruohonsiemeniä, lisää multaa, lisää ilmastointia, kalkkia, multaa. Ja syksyn lehtiin ei koskettu ennen kevättä. Luin varmaan kaikki tekstit mitä nurmikonhoidosta käsiini sain. Nyt 15 vuoden jälkeen meillä on siedettävä nurmikko. Ei golfkenttätasoa, mutta siedettävä luomunurmikko.

Muutoinkin jouduin opettelemaan puutarhanhoidon ihan alusta. Kirjoista. Käsite ”puutarhanhoito” tosin tökkii edelleen. Rakastan puutarhoja, villejä, runsaita pikkupuutarhoja, vihreitä nurmimeriä vanhoine puineen, keittiöpuutarhoja, kattopuutarhoja, seinäpuutarhoja, kaupunkiviljelyä, guerilla garden -puutarhoja. Pidän puutarhan katselemisesta, suunnittelemisesta, sadonkorjuusta ja puutarhakirjoista. En vain ole löytänyt mitään iloa rikkaruohoista, puiden leikkaamisesta, ruohonleikkuusta, hoito-ohjeiden hakemisesta kirvojen valtaamille ruusupensaille tai muustakaan ”hoidollisesta” toiminnasta puutarhassa. Sitä vain on pakko tehdä.

Ruohon leikkuusta varmaan pitäisin, jos saisin esteettä työnnellä leikkuria puolikilometriä yhteen suuntaan ja toisen takaisin. Pikkupuutarhassa se ei ole mahdollista. Joka nurkassa on jotain väistettävää, kukkapenkin reunaa tai sinne tänne levittyvää pensasta.

Kirjasto on myös täynnä puutarhakirjoja, joiden nimet alkavat sanoilla ”helppohoitoinen”. Just joo, olen yrittänyt etsiä tuota helppohoitoisuutta pihaani niidenkin avulla. Ei ole vielä löytynyt. Joka kevät päätän rakentaa puutarhani uudestaan minimalistiseen tyyliin, jotta sen hoito olisi helpompaa. Ei ole syntynyt minimalistista puutarhaa tähän mennessä. Puutarhani on minikokoinen muttei minimalistinen.

Ehkä siksi olen nyt luovuttanut ja ihastunut aivan toiseen äärilaitaan puutarhoissa ja puutarhakirjoissa. Tämänhetkisistä inspiraatiokirjoistani Russian parks and gardens ja Life on a russian country estate, molemmat kirjaston kirjoja, löytyy huikeita puutarhoja, kuvauksia kasvihuoneista ja palatsien talvipuutarhoista trooppisine kasveineen. Minun onneni on, ettei silloin lotkautettu korvaakaan kosteusvaurioille tai välitetty rakennustarkastajista. Estoitta rakennettiin monimutkaista, kosteaa ja todennäköisesti järkyttävän kallista.

Tuosta elämäntyylistä, ja siihen kirjallisuuden klassikoiden mukaan liittyvästä jatkuvasta haikailusta Kirsikkapuistosta Pariisiin, Moskovaan tai ainakin jonnekin, löytyy varmaan ratkaisu minunkin puutarhaongelmiini: palveluskunta. Minulta puuttuu palveluskunta, joka hoitaisi tuon ei niin minimalistisen mutta muuten minin pihani. Haikailuosio jäisi sitten minulle. Jos vaikka kävisin, tai ainakin haikailisin käyväni, Secret Gardens in Venice -kirjan puutarhoissa, tutustuisin Gardens of the World -kirjan puutarhoihin, kävisi Keukenhofissa, Monet´lla Givernyssä, De Tuinen van Appeltern -taimitarhassa Hollannissa ja vaikka missä. 

Lähdenkin tästä kirjastoon hakemaan lisää haikailtavaa ….