Maaelämää kylläkseen

Kohta voisi palata kaupunkiin.

Kaupungissa wc-käynti ei ole projekti.

Kaupungissa kraanasta tulee lämmintä vettä.

Kaupungissa ei suunnitella viikon ruokalistaa kerralla, ja bonusruokia, pikkuhyvää, siihen päälle, koska lähikauppa on 25 km päässä.

Kaupungissa ei tarvi olla landeamatsoonina varaston kattotyömaalla, riittää kun yrittää olla keski-ikäisen streetwise noin muuten.  Miten muuten käännetään streetwise suomeksi? Katu-uskottava ei ole ihan sama asia.

Kaupungissa lämmitys on yhteiskunnan suojeluksessa. Täällä täytyy punahilkkailla pitkin halkotantereita saadakseen päivän puut. Punahilkan isä taisi tosin hoitaa sen risusavottaosaston. Punahilkka vain lallatteli pitkin metsiä.

Kaupungissa  ei jokainen risahdus ole potentiaalinen karhu.

Kaupungissa kalaa saa aina.

Ja joo. Tiedän: on muunkinlaisia mökkejä, Mökkejä kaikin herkuin, ulkovaloin ja turvajärjestelmin. Tämä, tai hyvin harva muukaan mökki, missä elämäni aikana olen ollut, ei vaan nyt ole niitä mökkejä. Osa elämäni mökeistä on ollut enemmän tyyppiä eräkämppä.

Toisaalta: täällä on uskomattoman kaunista ja hiljaista. Kauneus ja hiljaisuus paikkaa monta muuta puutetta.

Tänään lähdetään kuitenkin kotiin.

Mökkihelvetti

Tajuavatko vanhemmat, jotka jättävät kesämökin ilman käyttöohjeita jälkikasvulleen, millaiseen mökkihelvettiin pahimmillaan lapsensa syöksevät?

Mökit rapistuvat. Niiden ylläpito edellyttää aikaa, rahaa ja mielellään jonkun verran rakennus- ja lvi -alojen, maanviljelyn, kaavoituksen ym tuntemusta. Joku perikunnasta ehkä haluaisikin myydä oman osansa pois, mutta perheen muut köyhäkkeet eivät pystykään tuota osaa lunastamaan. Toinen haluaa myydä koko roskan pois, ja se taas on toiselle asianosaiselle orvoksi jäämiseen tai huonoon avioeroon verrattava kokemus. Jotkut onnistuvat perustamaan mökkirahaston. Toiset tekevät kunnossapitosuunnitelman ja nimet alle vaan. Jotkut harvat onnekkaat pystyvät rakentamaan tontille tai sen läheisyyteen jokaiselle oman mökin.

Mökin perineellä jälkikasvulla on jokaisella oma elämänsä ja perheensä. Toisten elämät ja perheet eivät välttämättä sen "oman elämän" ja perheen kanssa natsaa. Martat ja Mariat voivat käydä raivokkaita yhteenottoja aiheesta kuka teki, mitä ja milloin mökin hyväksi ja etenkin siitä, kuka ei tehnyt mitään. Toisen tapa maata päivät päästään rantakalliolla ärsyttää äärimmilleen sitä, joka kokee tiskaavansa kantovedellä koko suvun astiat.  Lapsuuden ajan epäoikeudenmukaisuudet kärjistyvät halkopinon paikkaan.

Perheen sinkkujäsenet taas kokevat olevansa vaiennettuja tässä mökkiseurakunnassa, koska mitä he tietävät lapsiperheen lomanvietosta. Käykööt mökillä marraskuussa kun muut ovat lomansa pitäneet.

Ja sitten ovat vielä bonuslapset, uusio-perheet ja koko aviobaletti, muista suhteista puhumattakaan, tunkemassa itseään tuohon alunperin ydinperheelle suunniteltuun kesäidylliin.

Nuo lapset, aviosäätyyn katsomatta, vävyt, miniät ja erilaiset avot ovat luku sinänsä. Tuo grillitulien taustajoukko, joka suu auki seuraa kielenkannat huippuunsa virittäneen sisäpiirin punaviinillä terästettyä kiistaa tulevan kattoremontin tekotavasta. Lapset poistuvat tai poistetaan yleensä illan mittaan enemmän tai vähemmän sovinnolla paikalta. Vävyille, miniöille, erisarjaisille avoille taas tokaistaan olan yli:"Tää ei nyt sitten mitenkään koske sua eikä johdu susta. Tämä juha-kari-aapo-riina-maria ei vaan nyt tajua että sen pitää jo jotenkin ottaa enemmän vastuuta tästä touhusta, kun se ei oikeestaan ole koskaan elämässään ottanut mitään vastuuta mistään. Ota sä vaan lisää viiniä!". Lasi punaviiniä kädessä ja auringonlaskua grillikäryn sumentamin silmin katsellessa ei asialla juuri olekaan henkilökohtaista merkitystä.

Tietenkin on se ryhmä vävyjä, miniöitä, avoja jotka myös haluavat kantaa kortensa kulloiseenkin kuumaan grillikeskusteluun: "Asiahan ei varsinaisesti minulle kuulu, mutta kyllä meidän perhe on ...... ". No, milloin mitäkin, enimmäkseen tehnyt jo kaiken voitavansa, vaatii kiitosta, huomiota ja huomattavia lisäoikeuksia tässä Moran kivien kuninkaanvaaliin verrattavassa keskustelussa mökkivaltion hallinnasta ja sen edellyttämistä manöövereistä.

Joskus vuosia sitten omassa perheessäni mietittiin juristin apuun turvautumista mökkiasioissa. Järki voitti. Toisessa perheessä aiheesta syntyi vuosikymmenien sukuriita. Kolmannessa mökki jäi käyttämättä ja myytiin lopulta vapaa-ajan tonttina eteenpäin. Tuttavaperhe jakoi käyntivuorot perintömökille. Kai jossain jotkut elävät auovoista sukurakkautta mökilläkin, mutta kovin yleistä se ei taida olla.

HS:n toimittaja Anna-Stiina Nykäsen twitter -kommentia aiheesta lainaten:" Miten niin mökillä ihminen on oma itsensä?". Ei ainakaan sukumökillä.

Elämää mökillä: landeamatsoonit ja muut naiset

Sisäinen himahiireni sai minut lukemaan lehtijutun, missä oli mainittu Pia Ingströmin kirja Känslor äger rum. Liv i hem stuga och villa. Kirjan nimi vetosi himahiireen ja luin sen.

Jos haluaa peilata omia tuntemuksiaan elämänsä kodeista ja mökeistä niin kirja on oivallista luettavaa. Minua puhutteli eniten mökkiosio.

Ingström ei kirjoita tyhjästä vaan paljolti Svenska litteratursällskapetin 2008 keräämän aineiston "Sommarstugor och fritidshus - frågelista om fritidsboende" pohjalta. Suomessa kun ollaan niin jokaisella on yleensä jotain omaakin sanottavaa aiheesta, niin on myös Ingströmillä.

Minullakin on sanottavaa muttei mökkiä. Valokuvaajalla on mökki. Suvulla on ollut mökkejä. Minä menen siivellä. En tunne yhtään Suomessa pysyvämmin asuvaa ihmistä, jolla ei olisi suhdetta Mökkiin, mielipidettä ilmiöstä nimeltä Kesämökki. Yhtä ahdistaa mökin omistaminen, toista omistuksen puute, toinen ei ymmärrä miksi joku haluaa ajaa 400 km viikonlopussa päästääkseen keskelle umpiskuttaa, kolmatta ahdistaa mökin omistussuhteet, neljännelle mökki on ainoa pysyvä paikka elämässä, voimanlähde, pakopaikka, viidennelle työleiri, rahasyöppö tai sijoitus, yhtä ahdistaa lapsuusaikojen mökki perhesuhteineen niin, ettei hän edelleenkään pysty käymään siellä kuin vain lyhyesti. Se mikä meille muille on Mökki on pohjalaiselle "Villa". Jollekin täysin varusteltu omakotitalo on mökki, toiselle varustelematon pitsihuvila, oikea villa, on mökki.

Ingströmin aineistossa kesä, rauha, luonto, lapset ja lapsenlapset ovat syitä käydä mökeillä. No okei. Ingström on suomenruotsalainen ja suomenruotsalaisten mökit ovat usein rannikolla siten, ettei siellä juuri talvella ole käymistäkään. Omastakin lapsuudestani mökiltä jäi mieleen luonto, aamut. Auringonnousu järvelle työntyvän niemen takaa. Aamuyöstä järvellä pyörivät vedenneidot, sumuhattarat. Juhannusruusut ja rantaniityn kastepisarat. Luonto ja kirjat, joita äitini otti pinoittain mukaan ja mökillä olleet vanhat naistenlehdet. Ja viereisen maalaistalon lehmät, ne muistan. Toiselta mökiltä vuosia myöhemmin jäi mieleen ristiseiskan pelaaminen kaikkina pitkinä kesäpäivinä, sauna, pakollinen mustikkametsä, olemisen loputtomuus, vääntäytyminen pois peiton alta jonkun läsnäolevan aikuisen vaatiessa jotain ulkoilusuoritusta ihan vain siksi, että suomalaislapsen nyt vain tulee ulkoilla kesällä - ja talvellakin jos niikseen tulee.

Kun kasvoin mökkeilystä tulikin suuri juoni, jolla naiset saadaan vetäytymään takaisin hellan ja - ei nyt ihan nyrkin, mutta ainakin ruokapöydän väliin. Tavallisesta välipalastakin tuli niissä oloissa projekti, joka vaati valmisteluja niin veden, kaasun kuin tiskauksen suhteen monikertaisesti. Mökkeily myös vaati, ja vaatii, hulvattomia määriä ruokaa, mikä tuodaan autolla, veneellä, joskus fillarilla tai jopa kävellen.  Kätevä emäntä poimii mustikat mökkitontilta ja putsaa sienet. Mökillä palveluskunta on passissa 24/7. Ingström kirjoittaakin perinteisten sukupuoliroolien vahvistumisesta mökillä. Mökin varustetaso ei asiaa välttämättä muuta. Hän myös kuvaa kirjassaan naistyypin "landeamatsooni", joka pystyy mitä ihmeellisempiin suorituksiin kesämökkioloissa, on sitten kyse ruokailusta, kasvimaasta, lastenhoidosta, pikku remonteista tai ties mistä, ja erityisesti niiden yhdistelmistä.Se joka kuuluu joukkoon nostakoon kätensä. Minä en.

Kirjassa on landeamatsoonin lisäksi mainittu käsite landekoodi: tapa ja tapojen joukko, minkä mukaan ko landella eletään. Tuttava, keski-ikäinen nainen, sanoi kesästä puhuttaessa, ettei hän ainakaan mene perheen mökille, jossa hänen vanhempansa edelleen ovat kesäisin: "Miks mä menisin? Mä en niiden mielestä osaa panna edes halkoja pinoon just niin kuin se pitäis tehdä.". Totta. Jokaisella mökillä on Ingströminkin mukaan omat "halkonsa", joiden käsittely vieraan on syytä tuntea tai ainakin on syytä kysyä miten toimia, jos haluaa vielä uudenkin vierailukutsun.

Sukupuoliroolien, landeamatsoonin ja landekoodin välille jää harmaa alue: meidän muiden naisten alue. Omalta osaltani tuo tarkoittaa tiivistäen: mökki on kiva, jos voin tehdä siellä suurinpiirtein mitä itse haluan.

Ingströmin  kirjassa on kodin ja mökkielämän lisäksi Ida Salinista, naisesta, joka rakennutti ja myöhemmin lahjoitti Lauttasaaressa sijaitsevan huvilansa Villa Salinin naisasialiitto Unionille. Leppävaaran kirjasto on nyt kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että minun pitää mitä pikemmiten palauttaa Ingströmin kirja sinne, jotta voisin joskus lainata muitakin kirjoja, niin että Idasta ei tässä tämän enempää.

Mutta vielä yksi juttu kirjasta. Ingström kirjoittaa Anneli Auerista. Ottamatta kantaa kuka tappoi kenet problematiikkaan, Ingström viittaa Iltasanomissa 4/2010 julkaistuun poliisin kommenttiin, jossa poliisi kuvaa Auereiden kotia, lapsiperheen kotia: pyykkikasoja, tyhjiä wc-paperihylsyjä, kuolleita koristekasveja, tyhjiä ruokapakkauksia ja muuta. Sairaaloisella, esim. masennuksesta johtuvalla siivottomuudella ja muulla epäjärjestyksellä on selkeä ero, eikä sitä voi jutusta varsinaisesti päätellä. Ajatusleikkinä kuitenkin se, että jos, konstaapelin kauhistuksesta päätellen, kodin epäsiisteys voi olla naisen kannalta raskauttava, sairaustapauksessa tosin varmaan lieventävä,  tekijä, niin miten sukupuolisidonnaista tuokin tutkimus lopulta on. Eikö Auerin mies osannut siivota? Ajatuksia herättävät kirjassa myös sosiaalityöntekijöiden kommentit siitä, mitä he kotikäynneillä kodeissa tarkkailevat. Onneksi enemmistön koteihin ei tehdä poliisitutkimuksia eikä sossuakaan tarvita, kaikki kun ei aina ole niin putz plank. Ei kodissa eikä mökillä.


Kesää odotellessa sain Valokuvaajalta fillarin synttärilahjaksi. Olen aidosti ja oikeesti kiitollinen. Pelagon perusfillari tuli tarpeeseen.